Pellervon taloustutkimus PTT

Pikakommentti: Työttömyys kohoaa odotettua jyrkemmin

23.9.2025 08:45:28 EEST | Pellervon taloustutkimus PTT | Tiedote

Jaa

Tuoreimmat työllisyysluvut ovat odotettuakin synkemmät, arvioi Pellervon taloustutkimuksen vanhempi ekonomisti Henna Busk aamun tilastoja.

Kaavio, joka esittää työttömyysasteen prosentteina vuosilta 2010–2024.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli vuoden 2025 elokuussa 23 000 vähemmän kuin vuosi sitten, ja 15–74-vuotiaita työttömiä 53 000 enemmän. 15–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku oli 70,8 %. 15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku oli 10,0 %. Pitkäaikaistyöttömien määrä jatkaa kasvuaan.

”Oli kyllä odotettavissa, että työttömyys vielä loppuvuonna nousee, mutta näin jyrkkä kohoaminen työttömyysasteessa oli arvioitua suurempi. Huolestuttavaa on sekin, että erityisesti nuorten työttömyys on ollut nousussa. Työuran aloitus taantumassa voi aiheuttaa pitkiä ja pysyviä kielteisiä vaikutuksia ansioihin ja urakehitykseen sekä lisätä syrjäytymisriskiä”, sanoo Busk.

Vaikeasta tilanteesta kertoo, että aiemmin tänä vuonna jo orastavaa piristymistä osoittanut yksityisen sektorin työllisyys on kääntynyt heikompaan.

Työikäisen väestön kasvuvauhti on hidastunut, mutta kasvua oli silti elokuussa 19 000 henkeä vuodentakaiseen nähden. Työperäinen maahanmuutto vaikuttaa olevan suhdanneluontoista, joten tässä tilanteessa se vähenee.

Työllisyyden kehitystä arvioitiin laajasti PTT:n kansantalouden ennusteessa, joka julkaistiin viime viikolla: https://www.ptt.fi/ennusteet/kansantalous-syksy-2025/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT

Ruokamenojen kasvu jatkui muuta kulutusta vahvempana vuonna 202518.6.2026 10:56:38 EEST | Tiedote

Ruuan - elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien - osuus kotitalouksien kulutusmenoista on säilynyt viime vuosina yllättävän vakaana. Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpidon (1) tuoreiden lukujen valossa ruokamenojen osuus kaikista kotitalouksien kulutusmenoista vuonna 2025 oli 12,9 prosenttia, kun vuonna 2024 osuus oli 12,5 prosenttia. Muutos on maltillinen ja perustuu ennakkotietoihin, mutta se poikkeaa pidemmän aikavälin kehityksestä, jossa ruuan osuus kulutusmenoista on yleensä pienentynyt tulojen kasvaessa. 2020-luvulla kehitys on kääntynyt. Viime vuoden osuus oli korkein taso 2000-luvulla sitten vuoden 2009.

Raportti: Nopeutuva metsänomistuksen muutos polarisoi metsien käsittelyä ja haastaa alan hyväksyttävyyttä2.6.2026 10:05:24 EEST | Tiedote

Suomen metsänomistusrakenne elää merkittävää murrosvaihetta. PTT:n ja Tapio Palvelut Oy:n tuoreen raportin mukaan jopa noin kolmannes yksityismetsänomistajista saattaa siirtää tai jättää metsänomistuksensa uudelle omistajalle vuoteen 2035 mennessä. Yhdessä toimintaympäristön muutosten kanssa tämä muokkaa metsäpalveluita, metsäammattilaisten työtä ja koko metsätalouden kestävyyttä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye