Lidl Suomi

Vuosi 2025 on määräaika monelle vastuullisuustavoitteelle – Lidlissä vastuullisuustyö etenee suunnitellusti

25.9.2025 12:17:28 EEST | Lidl Suomi | Tiedote

Jaa

Lidl on julkaissut tiedot vastuullisuustyönsä etenemisestä tilikaudelta 2024. Useissa vastuullisuustavoitteissa maali on jo nurkan takana, kun tavoitevuodeksi on kirjattu 2025. Tavoitteet kuluvan tilikauden loppuun mennessä löytyvät esimerkiksi uusiutuvan polttoaineen käytölle sekä suolan ja sokerin vähentämiselle. Tavoitteita on saavutettu hyvässä vauhdissa, mutta osassa riittää vielä kirittävää loppuvuodelle.

Kuluva vuosi 2025 on siinä mielessä merkityksellinen, että aikanaan moni vastuullisuustavoite on asetettu saavutettavaksi tänä vuonna. Lidlissä tämän tilikauden loppuun mennessä tavoitellaan esimerkiksi sitä, että viidennes kuljetuksista ajetaan uusiutuvalla energialla ja tuotteista vähennetään sekä suolaa että sokeria 20 prosentilla. Lidlin vastuullisuustyö etenee suunnitellusti ja osa tavoitteista on saavutettu jo ennakkoon.

– Viime vuonna reiteillämme ajavien biokaasurekkojen määrä kasvoi kohisten yhteensä 22 biokaasurekkaan. Samalla tavoitteemme ajaa vähintään 20 prosenttia kuljetuskilometreistä uusiutuvalla polttoaineella saavutettiin jo vuosi etujassa! Emme kuitenkaan tyydy tähän, vaan jatkossakin yhä useampi lasti ajaa myymälöihimme vähäpäästöisesti, iloitsee Lidlin vastuullisuuspäällikkö Annu Puurula.

Suolan ja sokerin vähentämisen osalta Lidlissä ollaan myös hyvässä vauhdissa. Tilikaudella 2024 tavoitetta vähentää suolan ja sokerin määrästä viidennes jo hivottiin – suolaa on vähennetty 19,6 prosenttia ja sokeriakin 18,8 prosenttia.

– Suolan ja sokerin vähentämisessä ollaan jo loppukirillä. Olemme kuitenkin siirtäneet katseen jo tulevaisuuteen ja puhumme jatkossa ruokavaliosta yhä enemmän kokonaisuutena. Tasapainoiseen, reilusti kasviksia sisältävään ruokavalioon panostamalla ja kannustamalla voimme edistää sekä ihmisten että ympäristön etua. Tulevina vuosina tavoitteenamme on auttaa asiakkaitamme löytämään ostoskoriinsa entistä enemmän kasviksia, kasviproteiineja ja täysjyvää, Puurula kertoo.

Poimintoja Lidlin vastuullisuustyöstä vuodelta 2024:

  • Lidl asetti ensimmäisenä kauppaketjuna Suomessa kattavat tavoitteet kestävän ruokavalion edistämiselle. Tavoitteet asetettiin mm. kasviproteiinien myynnin osuuden kasvattamiselle. Tämän edistämiseksi Lidlissä laskettiin kasvipohjaisten tuotteiden hintaa ja poistettiin erilliset vegehyllyt.
  • Ilmastopäästöjen osalta Lidl tavoittelee nettonollaa vuoteen 2050 mennessä. Yksittäisissä päästövähennystoimissa edistyttiin hienosti ja tavoitteeseen ajaa vähintään 20 % kuljetuksista uusituvalla energialla päästiin etuajassa.
  • Kierrätysaste oli 93 prosenttia, ruokahävikki pysyi tavoitteen mukaisesti alle 1,5 prosentissa.
  • Muovia on vähennetty pakkauksista 23 prosenttia. Pakkauskehitystyössä edistetään myös pakkausten kierrätettävyyttä ja lisätään kierrätysmateriaalin käyttöä.
  • Monimuotoisuustyössä otettiin uusia askelia: Lidl ryhtyi ensimmäistä kertaa Helsinki Priden pääyhteistyökumppaniksi. Maahanmuuttaneiden työllistymistä edistettiin useissa pilottiprojekteissa eri puolilla Suomea.
  • Eläinten hyvinvointimerkittyjen ELVI-tuotteiden määrä Lidlin valikoimassa kasvoi – nyt maidon ja maustamattoman jogurtin lisäksi saa sekä makujogurtteja että raejuustoa.
  • Yhteiskunnallista tukea Lidl jakoi yhteensä noin 730 000 euroa, minkä lisäksi pullopanttiautomaateilla Lidlin asiakkaat lahjoittivat noin 270 000 euroa. Näin kertyi yhteensä noin miljoona euroa hyvään vuonna 2024.

Lisää Lidlin vastuullisuustyöstä voi lukea artikkelikokoelmasta Vastuullisuus Lidlissä 2024, joka on julkaistu Lidlin verkkosivuilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoa julkaisijasta

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5750 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi

Jokioisten Leipä nousee suurtuhosta vauhdilla – Lidl seisoo kumppaninsa rinnalla16.9.2026 08:31:00 EEST | Tiedote

Helmikuussa Jokioisten Leipä -perheyritys koki kauhunhetkiä, kun vuosi oli alkanut ennätystuloksella, mutta sitten leipomon tehdashalli paloi lähes maan tasalle. Tilanteesta teki erityisen raskaan se, että kyseessä oli jo toinen suurpalo yrityksen historiassa – edellinen teollisuushalli tuhoutui tulipalossa vuonna 2013. Nyt uusi halli on noussut ennätysvauhtia pystyyn, ja tunnelin päässä näkyy jo valoa. Lidl tukee tärkeää yhteistyökumppaniaan kaikin tavoin.

Proteiinibuumi jatkaa kasvuaan – Näin se näkyy kauppojen hyllyillä10.9.2026 10:05:34 EEST | Tiedote

Suomalaiset kuluttavat yhä enemmän erilaisia proteiinituotteita. Kiinnostus proteiiniin kasvaa koko ajan, mikä näkyy myös kauppojen hyllyillä monin tavoin. Lidl-myymälöissä proteiinibuumi näkyy yhä enemmän laajenevan valikoiman lisäksi myös tuotteiden sijoittelussa, sillä asiakkaille on tarjolla erilaisia proteiinihyllyjä eri tuotekategorioissa. Kasviproteiinien myynti on kasvanut Lidlissä yli 10 prosenttia vuoden 2026 alusta lähtien.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye