Hallitus esittää uutta pienriitamenettelyä - vuokrajärjestöt huolissaan häätökustannusten jakautumisesta
Hallitus on antanut esityksensä ns. pienriitamenettelystä eduskunnan käsiteltäväksi. Kyse olisi kokonaan uuden oikeudenkäyntimenettelyn säätämisestä vuokra- ja häätöasioihin. Esityksessä on monia kannatettavia seikkoja, jotka tähtäävät mm. häätömenettelyn nopeuttamiseen. Oikeudenkäyntikulujen osalta esitys vaatii kuitenkin toimia eduskunnalta.
Vuokrajärjestöt ovat osallistuneet pienten riita-asioiden menettelyn kehittämiseen ja pitävät tärkeänä, että oikeuden saatavuutta parannetaan ja käsittelyaikoja lyhennetään.
”Oikeudenkäyntikulukaton perusidea pienriitamenettelyssä on täysin oikea. Tarkoituksena on, ettei korkea kuluriski estä hakemasta oikeutta euromääräisesti pienissä riidoissa viime kädessä tuomioistuimesta asti. Häädöissä tilanne on kuitenkin erilainen, sillä prosessi on pakko viedä tuomioistuimeen”, toteavat Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah sekä Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita yhdessä tuumin.
Vuokrajärjestöt katsovat, ettei hallituksen esitys ole tunnistanut riittävällä tavalla häätöasioiden poikkeavuutta muista vuokrariidoista.
”Kulukaton soveltaminen häädöissä johtaisi siihen, että osa prosessin aiheuttamista kuluista jäisi vuokranantajan vahingoksi, vaikka peruste häädölle olisi selvä. Tämä ei ole hyväksyttävää, koska riskinä on, että kustannukset siirtyvät vuokratasoon ja oikeusturva heikkenee. Erityisesti omakustannusperiaatteella toimivissa yhtiöissä vuokranantajalle jäävät kulut siirtyvät muiden vuokralaisten maksettavaksi, mikä ei ole tarkoituksenmukaista eikä oikeudenmukaista”, Ahsanullah ja Viita jatkavat.
Vuokrajärjestöt kääntävät katseensa nyt Arkadianmäelle ja vetoavat kansanedustajiin tilanteen korjaamiseksi. Lakivaliokunta on aiemmin oikeudenkäyntikulujen osalta katsonut, että oikeusjärjestyksen on ensi sijassa suojattava riita-asiassa oikeassa olevaa tahoa. Vuokrajärjestöt katsovat, että häätökulujen tulee kohdistua jatkossakin prosessin aiheuttaneelle osapuolelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarik AhsanullahLakiasiainjohtaja, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:045 1143 854tarik.ahsanullah@vuokranantajat.fiSuomen Vuokranantajat ry on valtakunnallinen vuokranantajien edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on noin 34 000 vuokranantajaa. Järjestö edustaa Suomen yksityisiä vuokranantajia, jotka vuokraavat yhteensä noin 40 prosenttia kaikista vuokra-asunnoista. Yksityisiä vuokranantajia on Suomessa noin 360 000 ja yksittäinen vuokranantaja omistaa keskimäärin 1-3 asuntoa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Vakuutusvertailu: Vuokranantajille tarjolla edelleen laaja kattaus vakuutuksia22.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Vuokra-asuntoa suojaamassa on tavallisesti vuokralaisen oma kotivakuutus ja taloyhtiön kiinteistövakuutus. Markkinoilla on myös kattava valikoima vuokranantajan vakuutuksia täyttämään kotivakuutuksen ja kiinteistövakuutuksen aukkoja. Vakuutusten soveltuminen lyhytaikaiseen vuokraukseen voi kuitenkin vaihdella, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta vakuutusvertailusta
Vuokrien lasku kiihtyy pääkaupunkiseudulla, ja nousuvauhti hidastuu muualla Suomessa16.10.2025 09:13:04 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 kolmannelta neljännekseltä heinä-syyskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin vaivaiset 0,1 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien lasku voimistuu (-0,5 %). Muualla Suomessa vuokrat nousivat enemmän (0,6 %), joskin nousuvauhti on hidastunut selkeästi. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi ja Vaasa, sekä uutena kärkikolmikkoon nousi Seinäjoki, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet selvässä kasvussa, Tampere syrjäytetty kehitysnäkymien kärkipaikalta ensimmäistä kertaa8.10.2025 00:05:00 EEST | Tiedote
Asuntosijoittajien ostoaikeet ovat selvässä nousussa. Nyt jo reilu 28 prosenttia vastaajista kertoo aikovansa ostaa sijoitusasunnon. Samalla Rovaniemi on noussut kehitysnäkymien kärkeen, kun Tampere on pudonnut sijalle kolme, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Kyselyyn vastasi yli 2200 asuntosijoittajaa.
Jättikö vuokralainen vuokran maksamatta? Vuokranantaja: toimi näin10.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Jos vuokranmaksussa ilmenee ongelmia, vuokranantajan on syytä puuttua asiaan nopeasti. Suomen Vuokrantajien juristi Saara Penttilä kertoo eri vaihtoehdoista, joihin vuokranantaja voi turvautua tällaisessa tilanteessa.
Asunto-osakeyhtiölakiin ehdotetaan uutta Airbnb-sääntelyä15.8.2025 08:59:16 EEST | Tiedote
Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa yli 90 000 suomalaisen taloyhtiön arkea sääntelevään asunto-osakeyhtiölakiin lukuisia muutoksia, selvennyksiä ja täsmennyksiä. Paketti sisältää muun muassa lyhytvuokrausta koskevia pykäliä sekä osakkaan tiedonsaantioikeutta vahvistavaa sääntelyä. Suomen Vuokranantajia työryhmässä edustanut lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah pitää kokonaisuutta kohtuullisena, vaikka hallintaanottomenettelyn sijaan Vuokranantajat ehdottivat kevyempää menettelyä Airbnb-häiriöiden kitkemiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme