Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Luottamusindikaattorit jatkoivat pääosin nousussa

Jaa

Suomen elinkeinoelämän talousluottamus jatkoi vahvistumista syyskuussa.

”Elinkeinoelämän luottamusindikaattorit kehittyivät myönteisesti syyskuussa. Ainoastaan yksityisillä palvelualoilla luottamusindikaattori painui aavistuksen”, EK:n pääekonomisti Penna Urrila sanoo.

Teollisuuden luottamusindikaattori vahvistui syyskuussa saldolukuun +3, kun edelliskuun lukema oli -1. Luottamus on lähellä pitkän aikavälin keskiarvoaan (0).

Rakentamisen luottamus jatkoi kohenemista, mutta oli vielä matalalla. Syyskuun saldoluku on -21, kun elokuun luku oli -27. Luottamus on yhä alle pitkän aikavälin keskiarvon (-9).

Palveluiden luottamus painui hieman lukemaan +3. Edelliskuun tarkistettu lukema oli +5. Luottamus on jonkin verran pitkän aikavälin keskiarvoa (+11) alempana.

Vähittäiskaupan luottamusindikaattori  kääntyi syyskuussa nousuun. Se kohosi lukemaan +7, kun elokuun luku oli +2. Aikasarjan pitkän aikavälin keskiarvo on -2.

”EK:n syyskuussa tekemän tiedustelun mukaan suomalaisyritysten suhdannekuva on kohentunut ja loppuvuodelle ennustetaan tuotannon kasvua. Ilahduttavasti myös rakentamisen suhdannearviot ovat alkaneet toipua syvimmästä kuopasta”, Urrila jatkaa.

Luottamusindikaattori, syyskuu 2025
Luottamusidikaattorin päätulokset animaationa

Lisätietoja:
Penna Urrila, pääekonomisti, p. 040 570 7860

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Yrityskysely: Ukrainan jälleenrakennus kiinnostaa jo puolta Suomen vientiyrityksistä24.9.2025 10:01:00 EEST | Tiedote

Suomen vientiyritykset ovat aktivoitumassa Ukrainan suhteen: puolet pitää Ukrainan jälleenrakennusta itselleen varteenotettavana markkinana. Joka viides vientiyritys valmistelee jo nyt konkreettisia toimia Ukrainaan pääsemiseksi, mihin EK:n elokuussa käynnistynyt Pro Ukraina -hanke tarjoaa apua. Myös Suomen viennin kokonaisnäkymät ovat kohentuneet keväästä, ilmenee EK:n yrityskyselystä. EK:n Vientibarometrilla selvitettiin myös suomalaisyritysten kiinnostusta Ukrainan markkinoita kohtaan: Kaiken kaikkiaan 51 prosenttia vientiyrityksistä pitää Ukrainaa itselleen varteenotettavana liiketoimintamahdollisuutena. 19 prosenttia on jo Ukrainassa tai valmistelee sinne menoa ja 32 prosenttia seuraa markkinan kehittymistä aktiivisesti. 45 prosenttia vientiyrityksistä ei vielä pidä Ukrainaa ajankohtaisena tai kiinnostavana kohdemarkkinana. Myös viennin kokonaisnäkymät ovat kohentuneet kevään jälkeen: Nyt 38 prosenttia yrityksistä uskoo viennin kasvuun seuraavan kuuden kuukauden aikana, kun kevääl

Selvitys: Datakeskukset ovat avain Suomen digitaaliseen kilpailukykyyn – tarjoaa Suomelle miljardiluokan kasvupoten­tiaalin18.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

Datakeskusten rakentamiseen, ylläpitoon ja infrastruktuuriin liittyvä liiketoiminta tarjoaa Suomelle tällä vuosikymmenellä miljardiluokan mahdollisuudet investointien, verotulojen ja korkean osaamisen työpaikkojen muodossa. Selvityksen mukaan Suomessa on julkisesti ilmoitettuja datakeskustoimijoiden investointisuunnitelmia yhteensä 12 miljardin euron arvosta, kokonaispotentiaalin ollessa yli 30 miljardia. Tämä tekee alasta yhden suurimmista yksityisen sektorin investointikohteista lähivuosina.

EU päättää pian 2040-ilmastotavoitteen – päästövähennyksissä huomioitava myös kansainväliset ilmastotoimet15.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

EK toivoo nopeaa sopua EU:n 90 prosentin päästövähennystavoitteesta vuodelle 2040. Suomen puhtaan siirtymän investointien etenemiseksi olisi tärkeää, että EU pitää kiinni ilmastopolitiikan johdonmukaisesta suunnasta. Mitä kustannustehokkaammin päästöjä voidaan vähentää, sitä parempi. Siksi EK kannattaa komission esitystä siitä, että pieni osa tarvittavista päästövähennyksistä voitaisiin tehdä myös Euroopan ulkopuolella. EU:ssa lyödään nyt syksyllä lukkoon vuoden 2040 päästövähennystavoite. Komissio julkisti heinäkuussa oman esityksensä 90 prosentin tavoitteesta (vertailuvuosi 1990), josta jäsenmaat hakevat sopua ilmastoministerien kokouksessa 18.9. Myös parlamentti käsittelee esitystä syys-lokakuussa. Päätöstä tarvitaan myös marraskuussa pidettävää YK:n ilmastokokousta varten. Komission esittämä 90 prosenttia istuu Elinkeinoelämän keskusliiton määrittelemään tavoitehaarukkaan. On Suomen energiasiirtymän edun mukaista, että EU etenee johdonmukaisesti päästövähennyspolullaan, arvioi EK:n

EK:n Vientibarometri: 40 prosenttia vientiyrityksistä uskoo kasvuun, tullit iskevät USA-kauppaan13.9.2025 00:00:00 EEST | Tiedote

Markkinoiden epävarmuudesta huolimatta 40 prosenttia Suomen vientiyrityksistä uskoo ulkomaankaupan kasvuun lähikuukausina. Trumpin tullit haastavat vientiä USA:han, sillä lähes 60 prosenttia pelkää sen vähenevän. Valtaosa yrityksistä aikoo siirtää tullimaksut asiakashintoihin. Viennin vetoapua kaivataan uusilta kasvumarkkinoilta – Etelä-Amerikan EU-Mercosur-sopimuksen pikainen voimaantulo tulisi tarpeeseen. EK:n tuoreen Vientibarometrin mukaan 40 prosenttia yrityksistä arvioi vientinsä kasvavan seuraavan 6 kuukauden aikana ja 44 prosenttia ennakoi sen säilyvän ennallaan. Vain 15 prosenttia varautuu viennin supistumiseen. Trumpin tullit maksaa amerikkalainen asiakas Presidentti Trumpin asettamat tullit näkyvät tuloksissa: 41 prosenttia yrityksistä arvioi USA-viennin vähenevän hieman ja 15 prosenttia merkittävästi. Vain 2 prosenttia ilmoittaa viennin USA:han loppuvan kokonaan. Peräti 87 prosenttia yrityksistä aikoo siirtää korotetut tullit kokonaan tai osittain amerikkalaisen asiakkaan m

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye