Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EK ja SY: Hankintalain uudistus tärkeä askel kohti tehokkaampaa ja terveempää julkista taloutta

Jaa

Elinkeinoelämän keskusliitto ja Suomen Yrittäjät kiittävät hallitusta hankintalain uudistuksen edistämisestä. Kyseessä on mittava ja tarpeellinen markkinoiden uudistus, joka vahvistaa kilpailua, tervehdyttää julkista taloutta ja tukee terveiden julkisten markkinoiden kehittymistä.

”Hallitus on ottanut tärkeän askeleen kohti julkisten hankintojen tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Hankintalain uudistus on välttämätön kirittäjä suomalaisille markkinoille. Uudistus tukee sekä julkisen talouden kestävyyttä että yritysten mahdollisuuksia kasvaa ja työllistää. Erityisen tärkeää on, että uudistus avaa pk-yrityksille nykyistä enemmän mahdollisuuksia osallistua kilpailuun ja tuoda parempia ratkaisuja julkisen sektorin käyttöön”, sanoo EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

EK ja SY pitävät tärkeänä, että myös muut uudistuksen mahdollisuudet, kuten markkinavuoropuhelun vahvistaminen, hyödynnetään täysimääräisesti.

”Julkisen sektorin on tärkeää tarkastella kriittisesti omia toimintojaan ja niiden tehokkuutta. On syytä keskittyä ydintekemiseen, tunnistaa oman toiminnan kustannukset ja ostaa yksityisiltä yrityksiltä se, minkä ne tekevät paremmin ja tehokkaammin. Kaikki voittavat, kun kilpailu toimii ja yksityisillä yrityksillä on tilaa ja mahdollisuuksia palvella myös julkisen sektorin asiakkaita”, SY:n toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Hankintalain edistämisen lisäksi järjestöt toivovat hallitukselta rohkeutta jatkaa samalla linjalla myös jätelain sekä muissa julkisen ja yksityisen välistä kilpailuneutraliteettia edistävissä uudistuksissa.

”On olennaista, että toimivalle kilpailulle luodaan tilaa myös jätealalla. Jo nykyisin noin 34 prosenttia suomalaisista kotitalouksista – lähes kaksi miljoonaa asukasta – saa jätehuoltopalvelunsa muilta toimijoilta kuin jätealan inhouse-yhtiöiltä”, Häkämies muistuttaa.

”Tämä osoittaa, että lakisääteiset tehtävät voidaan hoitaa kustannustehokkaasti ilman ylikunnallisia jäteyhtiöitä kilpailuttamalla suoraan itse tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Toivomme, että hallituksella riittää rohkeutta myös jätelain uudistamiseen”, Pentikäinen painottaa.

Lisätietoja:

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies

haastattelupyynnöt viestintäpäällikkö Vesa Perälammen kautta, p. 040 528 7090

SY:n toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, p. 040 504 1944

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Suomalainen elinkeinoelämä vetoaa YK:n ilmastokokouksessa päästövähennysten puolesta – käytännön ratkaisut löytyvät4.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote

Elinkeinoelämän paine on entistä tärkeämpää, kun geotalouden jännitteet ja valtioiden taloushaasteet heijastuvat COP30-neuvotteluihin. EK vie Brasilian ilmastokokoukseen viestin siitä, kuinka kilpailukyky ja kunnianhimoiset ilmastotoimet on mahdollista yhdistää. Suomen näkyvyyttä vahvistaa oma maapaviljonki, jossa yritykset esittelevät käytännön ratkaisuja päästöjen vähentämiseksi eri sektoreilla. YK:n ilmastokokous (COP30) pidetään Brasilian Belemissä 10.–21.11. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:sta on paikan päällä 10.–15.11. vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen ja johtava asiantuntija Janne Peljo. Kokous järjestetään 10 vuotta Pariisin historiallisen ilmastosopimuksen solmimisen jälkeen. Maailman valtioiden odotetaan nyt tuovan kokoukseen uudet, aiempaa kunnianhimoisemmat kansalliset päästövähennyssitoumukset (National Determined Contributions, NDC). Tähän liittyen EU:n jäsenmaiden ympäristöministerit kokoontuvat tänään 4.11. Brysseliin päättämään unionin sitoumuksesta eli 90 prosenti

Kutsu julkistustilaisuuteen: EK:n selvitys sääntelystä aiheutuvista kustannuksista | torstai 6.11.2025 klo 10.3031.10.2025 12:27:56 EET | Kutsu

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on tehnyt selvityksen sääntelystä aiheutuvista kustannuksista. EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies julkistaa selvityksen tulokset Teams-tilaisuudessa torstaina 6.11.2025 kello 10.30–11.30. Kuinka paljon se sääntely oikein maksaa? Entä viimeaikaiset EU-sääntelykokonaisuudet? Mitkä ovat suomalaisten yritysten tunnelmat viimeaikaisen kehityksen osalta? Tilaisuudessa taustoitetaan sääntelystä aiheutuvia kustannuksia sekä esitellään mahdollisuuksia niiden vähentämiseksi ja seuraamiseksi. Selvitystä ovat kommentoimassa EK:n yrityslainsäädännön tiimistä johtaja Juho Mäki-Lohiluoma, johtava asiantuntija Hannu Ylänen ja avustava asiantuntija Kasper Sass. Ilmoittaudu infoon alla olevasta linkistä, niin saat sähköpostiisi kalenterikutsun ja Teams-linkin: https://tapahtumat.ek.fi/attend/now/y6PZM Tervetuloa!

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye