Pellervon taloustutkimus PTT

Pikakommentti: Tahmea tarpominen jatkuu asuntomarkkinoilla

Jaa

Tuoreet tilastot eivät anna vieläkään lupausta asuntomarkkinoiden lähdöstä nousuun, arvioi PTT:n vanhempi ekonomisti Veera Holappa aamun lukuja. Tilanne heijastelee Suomen yleistä vaisua talouskehitystä ja kotitalouksien varovaisuutta kulutuspäätöksissään.

Kuluttajien asunnonostoaikomukset ovat madelleet jo pari vuotta vähäisinä, ja työttömyyden jyrkkä nousu on pitänyt epävarmuutta yllä.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat koko maassa 1,9 % elokuussa 2025 verrattuna vuotta aiempaan. Edelliseen kuukauteen verrattuna hinnat laskivat 0,3 %. Pääkaupunkiseudulla hinnat laskivat 0,4 % vuoden takaisesta, mutta nousivat 1,1 % edelliskuusta.

”Toisaalta tuoreet luvut vastaavat jotakuinkin odotuksia, ja jo pitkään nähty hintojen siksak-liike jatkuu. Hinnat tuskin tästä enää luisuvat rajusti alaspäinkään, ellei taloudessa koeta vielä jotain uutta kielteistä shokkia”, sanoo Holappa.

Markkinoiden tahmeudesta kertoo sekin, että kiinteistönvälittäjien kautta tehtiin elokuussa 3 % vähemmän vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppoja kuin vuotta aikaisemmin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye