Lohjan kaupunki kerää asukkaiden kokemuksia joukko- ja palveluliikenteestä
26.9.2025 10:04:29 EEST | Lohjan kaupunki | Tiedote
Lohjan kaupunki kerää kuntalaisilta kokemuksia joukko- ja palveluliikenteestä, jotta palveluita voidaan kehittää entistä asukasystävällisemmiksi. Kyselyt löytyvät suomeksi ja ruotsiksi, ja ovat avoinna 31.10.2025 saakka.

Lohjan sisäinen joukkoliikenne uudistui vuonna 2024, kun sisäisten vuorojen määrää lisättiin ja lipputuotteet uudistettiin. Kaupunki kerää kuntalaisten mielipiteitä joukkoliikennekyselyn avulla. Kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse vastata. Kysely on avoinna 31.10.2025 saakka.
Palveluliikenne on kaikille avointa liikennettä, jolla täydennetään joukkoliikennettä. Palveluliikenteen reitit kiertävät tärkeimpien palvelupisteiden kautta. Lisäksi linja-autoon on mahdollista tulla esimerkiksi rollaattorin kanssa. Kaupunki kerää kuntalaisten kokemuksia palveluliikennekyselyn avulla. Kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse vastata. Kysely on avoinna 31.10.2025 saakka.
Lohjan kaupunki kannustaa kuntalaisia valitsemaan julkisen liikenteen yksityisautoilua useammin muun muassa erilaisin kampanjoin. Kansainvälisenä autottomana päivänä 22.9. kaupunki tarjosi maksutonta joukkoliikennettä koko Lohjan alueella.
Tutustu Lohjan joukkoliikenteen aikatauluihin ja reittioppaaseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjaana RoineJoukkoliikennepäällikkö
Puh:+358 44 386 1090marjaana.roine@lohja.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki
Wieniläistä loistoa ja pariisilaista eleganssia18.9.2026 11:53:22 EEST | Tiedote
Lohjan kaupunginorkesteri kutsuu syyskuun 30. päivä Laurentius-saliin nauttimaan Wiener-klassismista ja ranskalaisesta eleganssista. Ohjelmassa muun muassa Beethovenin ja Mozartin Es-duuriteoksia sekä Schmittin ja Duruflén sävellyksiä. Konsertti kestää 1,5 tuntia ja liput NetTicketistä alkaen 16,50 €.
Syyskauden Sinfoniakonsertissa upea aloitus9.9.2026 12:21:55 EEST | Tiedote
Lohja kaupunginorkesterin Sinfoniakonsertti Laurentius-salissa 17.9.2026 klo 19 Mozartin Figaron häiden alkusoiton, Crusellin Klarinettikonserton nro. 2 solistinaan Harri Mäki, Raition Kesäkuvia sekä Schubertin Sinfonian nro 3. Kapellimestarina toimii Jukka Untamala. Lippuja ennakkoon NetTicketistä alkaen 23 €.
Harrastamisen Lohjan mallin maksuttomat harrastusryhmät lukuvuodelle 2026-202718.8.2026 10:02:30 EEST | Tiedote
Harrastamisen Lohjan malli -hanke tarjoaa Lohjan peruskoululaisille ilmaisia harrastusryhmiä koulupäivän jälkeen. Ilmoittautuminen ryhmiin avautuu keskiviikkona 19.8. klo 7.00.
Mielenterveysluento - Miten vaikutat myönteisesti omaan ja läheistesi hyvinvointiin?13.8.2026 18:10:55 EEST | Tiedote
Hiiden Opistolla järjestetään 8.10.2026 mielenterveysluento, joka tarjoaa osallistujille keinoja oman ja läheisten hyvinvoinnin tukemiseen sekä henkisen kriisinkestävyyden vahvistamiseen. MIELI ry:n kriisityöntekijän vetämä luento käsittelee muun muassa stressin vaikutuksia mielenterveyteen, hyvinvointia tukevia arjen valintoja sekä vapaaehtoistoiminnan merkitystä.
Palveluverkkosuunnittelun asukastilaisuudet Karjalohjalla ja Sammatissa elokuussa13.8.2026 13:56:45 EEST | Tiedote
Lohjan kaupungin palveluverkkosuunnittelun valmistelu etenee, ja asukkaille järjestetään elokuussa alueelliset asukastilaisuudet Karjalohjalla ja Sammatissa. Tilaisuuksissa esitellään suunnitelmia, kuullaan asukkaiden näkemyksiä sekä keskustellaan alueiden tulevaisuudesta osana palveluverkon kehittämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme