Helsingin nuorisopalveluiden kumppanuusyksikköön uusi päällikkö
Helsingin nuorisopalveluiden kumppanuusyksikkö avustaa järjestöjä ja nuorten ryhmiä yli kolmella miljoonalla eurolla joka vuosi. Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on valinnut Veera Vilkaman nuorison kumppanuuspäällikön virkaan.

Vilkama johtaa yksikköä, jonka tehtävänä on edistää nuoriso- ja kansalaisjärjestöjen sekä nuorten ryhmien toimintaedellytyksiä ja kumppanuustoimintaa Helsingissä. Yksikkö vastaa myös nuorisoavustusten valmistelusta. Kaupunki myöntää vuosittain yli 3 miljoonaa euroa nuorisoavustuksia. Lisäksi kumppanuusyksikkö arvioi, seuraa ja kehittää kaupungin nuorisopalveluiden toimintaedellytyksiä hankkeiden ja verkostoyhteistyön kautta.
”Vilkamalla on loistavat edellytykset nuorisopalveluiden kumppanuuspäällikön viran menestykselliseen hoitamiseen. Hänen valintaansa puoltaa erityisesti kaupungin avustustoiminnan osaaminen ja näkemys avustustoiminnan kehittämisestä. Sen lisäksi hänellä on erittäin hyvä helsinkiläisen järjestökentän tuntemus,” sanoo Helsingin nuorisopalvelujohtaja Mikko Vatka.
Kumppanuuspäällikkö Veera Vilkama on innostunut uudesta roolistaan. “Olen tosi iloinen, että saan jatkossa edistää kaupungin ja järjestöjen välistä yhteistyötä nuorisopalveluiden näkökulmasta. Kaupunginkansliassa olen ollut kehittämässä koko helsinkiläisen järjestökentän ja kaupungin välisiä yhteistyörakenteita. On kiva päästä tiiviimpään yhteistyöhön juuri nuorisopalveluiden kumppanien kanssa. Helsingissä on laaja ja osaava järjestökenttä, joka on meille valtava voimavara," sanoo Vilkama.
Vilkama on työskennellyt mm. Helsingin kaupungilla järjestöyhteistyön kehittämispäällikkönä, Moniheli ry:ssä päällikkönä maahan muuttaneiden asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn keskittyvässä työssä, Suomen Pakolaisavussa yhteistyön yksikön päällikkönä, Sininauhasäätiössä maahanmuuttotyön projektipäällikkönä sekä Pakolaisneuvonta ry:ssä useissa eri tehtävissä.
Vilkama aloittaa kumppanuuspäällikön virassa 1. lokakuuta 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko VatkaNuorisopalvelujohtaja
Kultturi ja vapaa-aika, Helsingin kaupunki
Veera VilkamaKumppanuuspäällikkö
Helsingin nuorisopalvelut
Linkit
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.12.20255.12.2025 08:12:06 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 9.12.2025 esityslista on julkaistu. Lautakunta päättää mm. kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2026 tulosbudjetista ja toimintasuunnitelmasta.
Päätöstiedote: Kulttuuri- ja kirjastojaoston kokous 2.12.20252.12.2025 19:55:01 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaoston 2.12.2025 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Päätöstiedote: Liikuntajaoston kokous 2.12.20252.12.2025 19:44:20 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston kokouksen 2.12.2025 päätöstiedote on julkaistu.
Ennakkotiedote: Nuorisojaosto kokoontuu 2.12.202528.11.2025 12:36:03 EET | Tiedote
Nuorisojaoston kokouksen 2.12.2025 esityslista on julkaistu.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja kirjastojaosto kokous 2.12.202528.11.2025 11:38:21 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto kokoontuu 2.12.2025. Kokouksen asialista on julkaistu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme