Tundrametsähanhen metsästys käynnistyy Kaakkois-Suomessa – saaliista ilmoitus ja valokuvakeräys
Metsähanhen metsästys alkaa Suomen kaakkoisosan erikseen nimetyissä kunnissa. Metsästysaika on 1. lokakuuta – 30. marraskuuta. Pyydetystä metsähanhesta tulee tehdä saalisilmoitus Suomen riistakeskukselle. Lisäksi toivotaan valokuvia saaliin alalajin ja ikärakenteen selvittämiseksi.
Loka–marraskuussa suurin osa Suomen kaakkoisosissa esiintyvistä metsähanhista on tundrametsähanhia, joita on Euroopassa noin 600 000 yksilöä. Tämä on kymmenkertainen määrä verrattuna taigametsähanheen, joka on huomattavasti harvalukuisempi. Molemmat alalajit ovat sallittua riistaa. Koska lajien erottaminen metsästystilanteessa on haastavaa, sääntely perustuu aika- ja aluerajauksiin.
– Aika- ja aluerajauksilla pyritään siihen, että metsästys kohdistuisi pääosin runsaslukuiseen tundrametsähanheen, jotta taigametsähanhikanta vahvistuu, Mikael Luoma Suomen riistakeskuksesta kertoo.
Rajaukset perustuvat GPS-satelliitti- ja kaulamerkittyjen hanhien tuottamaan tietoon muuttoajoista ja -reiteistä. Lokakuun alussa lähes kaikki keskisen populaation taigametsähanhet ovat jo siirtyneet pääosin Suomen länsirannikkoa myötäilevää muuttoreittiä pitkin Keski-Ruotsin kertymäalueille.
Lokakuun metsähanhen metsästys on sallittua seuraavilla alueilla: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnissa, Etelä-Savon maakuntaan kuuluvissa Enonkosken, Puumalan, Savonlinnan ja Sulkavan kunnissa, Pohjois-Karjalan maakuntaan kuuluvissa Ilomantsin, Joensuun, Kiteen, Kontiolahden, Liperin, Rääkkylän ja Tohmajärven kunnissa, Päijät-Hämeen maakuntaan kuuluvissa Iitin ja Orimattilan kunnissa sekä Uudenmaan maakuntaan kuuluvissa Askolan, Lapinjärven, Loviisan, Myrskylän, Porvoon ja Pukkilan kunnissa.
Saalisilmoitus ja vapaaehtoinen kuvakeräys
Kaikista saaliiksi saaduista metsähanhista on tehtävä saalisilmoitus. Sen voi toimittaa Oma riista -palvelussa tai Suomen riistakeskuksen verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella. Ilmoitus on suositeltavaa tehdä heti saaliin saamisen jälkeen, ja sen lakisääteinen määräaika on seitsemän vuorokautta.
Alalajijakauman selvittämiseksi metsästäjiä pyydetään lähettämään kuvat kaikista saaliiksi saaduista metsähanhista osoitteeseen hanhi@riista.fi. Kuva tulee ottaa metsähanhen päästä ja siivestä. Kuvien avulla seurataan hanhisaaliin ikä- ja alalajijakaumaa. Viestiin tulee liittää tieto saaliin saantipäivästä ja -kunnasta.
– Toivomme, että kaikista saaliiksi saaduista hanhista lähetetään kuva. Riistatieto on avain kestävään metsästykseen ja liiallisten rajoitusten välttämiseen, Mikael Luoma korostaa.
Kuvien yhteydessä pyydetään myös metsästäjän oma arvio saaliin alalajista. Keräyksen tavoitteena on selvittää tundra- ja taigametsähanhien osuudet metsästyssaaliissa.
Suomen riistakeskus tarjoaa koulutusmateriaalia lajintunnistamisen harjoitteluun.
Vastuullisen vesilinnustajan koulutussivusto (riistainfo.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael LuomaRiistapäällikkö, Pohjanmaa
Puh:029 431 2271mikael.luoma@riista.fiLinkit
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Jakten på tundrasädgås startar i sydöstra Finland – fångstanmälan och insamling av bilder29.9.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Sädgåsjakten inleds i särskilt angivna kommuner i sydöstra Finland. Jakttiden är 1 oktober–30 november. För en sädgås som fällts ska en fångstanmälan göras till Finlands viltcentral. Dessutom önskas fotografier för fastställande av bytets underart och åldersstruktur.
Anvisningar för akuta rovdjurssituationer26.9.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Stora rovdjur undviker vanligen människan, men ibland kan de förirra sig i närheten av bebyggelse eller på annat sätt uppträda ovanligt djärvt. I pressmeddelandet sammanställs anvisningar om till vem man ska anmäla observationer av stora rovdjur och med vilka metoder myndigheterna kan ingripa i sådana situationer.
Ohjeita akuutteihin suurpetotilanteisiin26.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Suurpedot välttelevät yleensä ihmistä, mutta toisinaan ne voivat eksyä asutuksen läheisyyteen tai käyttäytyä muuten poikkeuksellisen rohkeasti. Tiedote kokoaa ohjeet siitä, kenelle suurpetohavainnoista tulee ilmoittaa ja millaisin keinoin viranomaiset voivat tilanteisiin puuttua.
Mårdhundsstammen har reducerats kraftigt i värdefulla fågelvatten17.9.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Det omfattande projektet för fångst av främmande rovdjur har gett resultat. Man har lyckats få mårdhundsbeståndet att minska i flera värdefulla fågelvatten, vilket tryggar häckningsförhållandena för sjöfåglar.
Supikoirakanta saatu roimaan laskuun arvokkailla lintuvesillä17.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Laajamittainen vieraspetojen pyyntihanke on tuottanut tulosta. Supikoirakanta on saatu laskuun useilla arvokkailla lintuvesillä, mikä turvaa vesilintujen pesimäolosuhteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme