Kiusaaminen aktivoi aivojen hälytys- ja stressijärjestelmän
29.9.2025 11:00:00 EEST | Turun yliopisto | Tiedote
Kiusaamisen kokeminen aktivoi aivojen laaja-alaisia tunne- ja stressijärjestelmiä sekä nuorilla että aikuisilla, osoittaa tuore tutkimus.

Turun PET-keskuksen ja Turun yliopiston tutkimus osoittaa, että kiusatuksi joutuminen on keskushermostolle vakava hälytys- ja stressitila. Tutkimuksessa tarkasteltiin 11–14-vuotiaita nuoria ja aikuisia.
Tutkimuksessa osallistujat katsoivat toiminnallisen magneettikuvauksen aikana koulussa kuvattuja videoita, joissa esitettiin kiusaamistilanteita ja myönteisiä sosiaalisia vuorovaikutustilanteita.
Videot oli kuvattu katselijan perspektiivistä. Kun osallistujat näkivät itseensä kohdistuvaa kiusaamista, heidän aivoissaan aktivoitui laajasti aivojen tunne- ja stressinsäätelyyn liittyviä alueita, sekä aistimuksiin ja kehon tilojen havainnointiin liittyviä aivokuoren osia.
– Niin nuorten kuin aikuistenkin aivovasteet kiusaamiseen olivat hyvin samankaltaisia, vaikka nuorilla aktivaatiot olivat osin voimakkaampia ja liittyivät enemmän kehollisiin tuntemuksiin. Tämä viittaa siihen, että kiusatuksi joutuminen koetaan kehossa erityisen voimakkaana uhkana nuoruusiässä, kertoo professori Lauri Nummenmaa Turun PET-keskuksesta.
Kiusaamisen kokeminen vaikuttaa keskushermostoon
Niillä nuorilla, jotka kertoivat joutuneensa kiusatuksi koulussa, tutkijat havaitsivat voimakkaampia aivovasteita tunnesäätelyn alueilla, kun nuoret katsoivat kiusaamisvideoita. Aikuisilla taas kouluaikana koettu kiusaaminen liittyi osin vaimeampiin vasteisiin, mikä voi viitata aivojen pitkän aikavälin sopeutumis- tai turtumisprosesseihin.
– Tuloksemme osoittavat, että kiusaaminen ei ole pelkkä sosiaalinen ilmiö, vaan sillä on välittömiä ja mitattavia vaikutuksia keskushermostoon. Kiusatuksi joutuminen käynnistää aivoissa samanlaisia hälytysjärjestelmiä kuin fyysiset uhat, selittää väitöskirjatutkija Birgitta Paranko Turun PET-keskuksesta.
– Kiusaamisella voi olla vakavia ja pitkäkestoisia seurauksia mielenterveydelle. Uudet tuloksemme korostavat tarvetta ehkäistä kiusaamista varhaisessa vaiheessa, sillä jo yksittäiset kiusaamistilanteet voivat aiheuttaa aivoissa stressireaktion, kertoo psykologian professori Christina Salmivalli Turun yliopiston INVEST-tutkimuskeskuksesta.
Tutkimusta rahoitti Eino Jutikkalan Rahasto, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Olvi-säätiö, Aivosäätiö, Paulon Säätiö, Jane ja Aatos Erkon säätiö sekä Euroopan Tutkimusneuvosto ERC. Tulokset julkaistiin Journal of Neuroscience -tiedelehdessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lauri NummenmaaProfessoriTurun yliopisto, Turun PET-keskus
Puh:+358 50 574 7933lauri.nummenmaa@utu.fiwww.utu.fi/fi/ihmiset/lauri-nummenmaaTurun yliopiston viestintä
viestinta@utu.fiwww.utu.fi/medialleKuvat

Linkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Tieteen lavalla 24.9. liikutaan sairauden, poikkeavuuden ja hyväksyttävyyden rajapinnoilla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa tutkijat tarjoavat tieteen näkökulmia Seili-näytelmän teemoihin.
Väitös: Lapsuuden perheympäristö ja sisarusten määrä voivat näkyä sydämen ja aivojen terveydessä vielä keski-iässä21.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa selvitettiin lapsuuden perheympäristön vaikutusta keski-iän terveyteen. Vanhempien tupakoinnille altistuminen vaikutti negatiivisesti sydän- ja verisuoniterveyteen sekä kognitiiviseen suoriutumiseen vielä keski-iässä. Lisäksi ainoilla lapsilla oli jo epäedullisempi sydän- ja verisuonitautien riskitekijäprofiili koko elämänkulun ajan.
Kuormittava varusmiespalvelus haastaa vastustuskykyä – mahdollinen apu löytyi maitoproteiinista18.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin hydroloisoidun maitoproteiinin ja kuumakäsitellyn maitohappobakteerivalmisteen potentiaalia varusmiesten terveyden tukemisessa. Maitoproteiinin osoitettiin auttavan varusmiesten vastustuskykyä.
Tiede- ja taidetapahtuma Aboagora järjestetään jälleen syyskuussa teemalla ”Mercury, the Winged Messenger”16.9.2026 11:17:36 EEST | Tiedote
Turun kulttuurielämään vakiintunut tiede- ja taidetapahtuma Aboagora tuo lavalle kolme pääpuhujaa. Timo R. Stewart tarkastelee informaatiosotaa Gazan konfliktin valossa, musiikkitieteen professori Susanna Välimäki avaa, miten säveltäjä Kaija Saariahon viimeinen teos kommunikoi kuolemaa, ja professori Susanne Åkesson kertoo tervapääskyjen mannertenvälisistä muuttomatkoista.
Sota voi jättää sotilaaseen moraalisen vaurion myös sankarillisista teoista15.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Moraalinen vaurio on yleinen ilmiö sotaveteraanien keskuudessa. Laura Puumala osoittaa väitöstutkimuksessaan, että moraalinen vaurio voi olla seuraus myös moraalisesti oikeista tai ihailtavista teoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme