Vieraskielinen väestö lähes kaksinkertaistui Etelä-Pohjanmaalla vuosina 2018–2024
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen MDI:ltä hankkima raportti maahanmuuton tilannekuvasta Etelä-Pohjanmaalla on valmistunut. Vaikka vieraskielisen väestön määrä on kasvanut Etelä-Pohjanmaalla merkittävästi, olemme yhä jäljessä kansainvälistymisessä muuhun maahan verrattuna. Samalla alueen kokonaisväkiluku jatkaa laskuaan.

Luonnollinen väestönlisäys oli negatiivista
Vuosien 2018–2024 aikana Etelä-Pohjanmaan väkiluku laski yhteensä noin 4 390 henkilöllä eli 2,3 prosentilla. Samalla tarkastelujaksolla alueen luonnollinen väestönlisäys oli negatiivista 5 973 henkilöllä. Väestönlisäys on heikentynyt merkittävästi viime vuosien aikana.
Maan sisäisestä muuttoliikkeestä Etelä-Pohjanmaa kärsi tarkastelujakson aikana muuttotappiota yhteensä 4 885 henkilöä. Muuttotappiota tuli jokaisena vuotena, mutta alueen nettomaahanmuutto oli sen sijaan positiivista samalla ajanjaksolla. Viime vuosina muuttovoittomäärät ovatkin kasvaneet merkittäväsi aikaisempiin vuosiin verrattuna. Nettomaahanmuuton kasvun taustalla on ollut ukrainalaisten kotikuntavalinnat sekä työ- ja koulutusperäisen maahanmuuton lisääntyminen.
”Tänne muuttavan tulisi, ei vain kotoutua, vaan oikein kotiutua Etelä-Pohjanmaalle, oli kyseessä sitten maahanmuuttaja tai Suomen kansalainen. Siinä keskiössä on paitsi kodin ja työpaikan järjestyminen, myös tänne kuulumisen tunne – se, että kokee olevansa osa yhteisöä ja löytää oman paikkansa esimerkiksi harrastustoiminnasta”, toteaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Heikki Hurrila.
Vuonna 2024 ulkomaan kansalaisia oli 6 676
Etelä-Pohjanmaalla asui vuonna 2024 vähintään 100 henkilön väestöryhmiä 15 eri kansallisuudesta. Yli 250 henkilön ryhmiä oli neljästä eri kansallisuudesta.
Ulkomaan kansalaisista suurin osa oli kotoisin Itä-Euroopasta 58 %, Itä- ja Kaakkois-Aasiasta 12 % sekä Intian niemimaalta 11 %. Suurimmat ulkomaan kansalaisten ryhmittymät Etelä-Pohjanmaalla olivat ukrainalaiset 28,3 %, virolaiset 9,2 %, venäläiset 8,6 %, unkarilaiset 3,9 % ja thaimaalaiset 3,7 %.
Tarkasteluvuonna 2023 suurin osa Etelä-Pohjanmaan työikäisistä maahanmuuttajista oli työssäkäyviä 53,1 % tai koululaisia ja opiskelijoita 12,1 %. Muita työvoiman ulkopuolisia oli 22,6 %, johon kuuluvat muihin kategorioihin sopimattomat, kuten esimerkiksi äitiys- tai perhevapaalla olevat. Työttömien määrä oli tuolloin 10,6 %, kun samanaikaisesti Suomen kansalaisten työttömyysprosentti oli 6,9 %.
“Selvityksen tuloksena Etelä-Pohjanmaallekin tullaan ensisijaisesti töihin ja opiskelemaan”, toteaa Hurrila.
Maahanmuuttajien työllistyminen on kuitenkin etenkin korkeakouluopintojen jälkeen edelleen haastavampaa kuin Suomen kansalaisten.
“Meiltä lähtee suuri määrä korkeakoulutettuja ulkomaalaisia vuosittain niin muualle Suomeen kuin ulkomaillekin. Työvoiman kansainvälistyessä on tärkeää varmistaa sujuva asettautuminen ja kotouttaminen Etelä-Pohjanmaalle muuttaville, jotta voimme jatkossa varmistaa työvoiman saatavuuden ja väestön säilymisen”, Hurrila lisää.
Tulevaisuuden kannalta pitovoiman lisääminen on tärkeää
MDI julkisti hiljattain myös Suomen väestöennusteen. Väestöennusteen mukaan suunta on huolestuttava, ja väkimäärä on hurjassa laskussa lähes kaikkialla Suomessa. Trendi koskettaa myös koko Etelä-Pohjanmaata.
“Jotta alueemme elinvoimaisuus on turvattu myös tulevaisuudessa, tarvitaan monenlaisia toimia nyt. Yksi keskeinen tekijä on se, että saisimme jo tänne muuttaneet ihmiset pysymään täällä”, Hurrila pohtii.
MDI listasi Etelä-Pohjanmaan raportin ohelle ehdotuksia ja ideoita toimenpiteiksi, joiden avulla alueemme tilanteen suuntaa voisi lähteä kääntämään. Kolme keskeistä teemaa nousi esiin: pitovoiman lisääminen, palveluiden selkeyttäminen ja yhteisöllisyyden kasvattaminen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki HurrilaMaahanmuuttopäällikköEtelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Puh:0295 027 022heikki.hurrila@ely-keskus.fiKuvat





Liitteet
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaalla elokuun lopussa 6762 työtöntä työnhakijaa23.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvussa viime vuodesta, mutta laaja työttömyys on laskussa. Pitkäaikaistyöttömyys on kasvussa, ja tällä hetkellä noin kolmannes työttömistä työnhakijoista kuuluu pitkäaikaistyöttömien joukkoon.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens motiverade slutsats om MKB-beskrivningen för Kankalonselkä vindkraftsprojekt och elöverföring (Södra Österbotten)16.9.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Elements Suomi Oy planerar ett vindkrafts- och elöverföringsprojekt i Kauhajoki stad och Bötom kommuns områden. I projektet byggs högst 35 vindkraftverk på ett cirka 3600 hektars område.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Kauhajoen ja Karijoen Kankalonselän tuulivoimahankkeen ja sähkönsiirron YVA-selostuksesta (Etelä-Pohjanmaa)16.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Elements Suomi Oy suunnittelee tuulivoiman ja sähkönsiirron hanketta Kauhajoen kaupungin ja Karijoen kunnan alueelle. Hankkeessa rakennetaan enintään 35 tuulivoimalaa pinta-alaltaan noin 3600 hehtaarin alueelle.
Kontoret i Seinäjoki flyttar15.9.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbottens kontor i Seinäjoki flyttar 15.9.2025. Det nya kontoret finns på adressen Alvar Aallon katu 5.
Seinäjoen toimipaikka muuttaa15.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen Seinäjoen toimipaikka muuttaa 15. syyskuuta. Uudet toimitilat löytyvät osoitteesta Alvar Aallon katu 5.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme