SDP:n Juha Viitala: Ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön torjumiseksi tarvitaan konkreettisia tekoja
29.9.2025 15:27:01 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön ja harmaan talouden torjunnan tehostamisesta. Viitala esittää hallitukselle konkreettisiksi toimiksi esimerkiksi alipalkkauksen kriminalisoimista, ammattiliittojen kanneoikeuden säätämistä sekä työehtosopimusten yleissitovuuden turvaamista. Lisäksi hän nostaa esiin huolen aluehallintouudistuksen vaikutuksista työelämän valvontaan.

Viitalan mukaan viime päivien uutisointi muun muassa Meyerin Turun telakan ja siivousalan yritys SOL:n alihankintaketjujen työelämän rikkomuksista osoittaa, että nykyiset keinot eivät riitä estämään hyväksikäyttöä ja harmaata taloutta. Erityisen huolestuttavaa on, että hyväksikäytön kohteeksi joutuvat ovat usein haavoittuvassa asemassa.
– Kyse ei ole vain työmarkkinoiden toimivuudesta, vaan myös ihmisoikeuksien toteutumisesta Suomessa. Jokaisella työntekijällä on oikeus turvalliseen ja oikeudenmukaiseen työelämään riippumatta kansalaisuudesta tai asemasta, Viitala painottaa.
Viitala korostaa, että ammattiliittojen rooli väärinkäytösten paljastamisessa on keskeinen, ja niiden asemaa tulisi vahvistaa, ei heikentää. Hän pitää tärkeänä, että ammattiliitoille säädetään kanneoikeus, jotta epäkohtiin voidaan puuttua myös silloin, kun yksittäinen työntekijä ei uskalla tuoda asiaansa esiin omalla nimellään.
– Alipalkkaus on kriminalisoitava ja ammattiliitoille on annettava kanneoikeus. Samalla on turvattava työehtosopimusten yleissitovuus, joka suojaa työntekijöitä ja rehellisiä yrittäjiä epäterveeltä kilpailulta, Viitala sanoo.
Viitala nostaa esiin myös huolen siitä, että vuoden 2026 alussa voimaan tuleva aluehallintouudistus, jossa perustetaan valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto, ei saa heikentää työelämän valvontaa.
– Pitkät alihankintaketjut ovat jo nyt vaikeasti valvottavia. On varmistettava, että uudistuksen yhteydessä valvonta ei heikkene, vaan säilyy tehokkaana ja kattavana koko maassa, Viitala toteaa.
Yhteyshenkilöt
Juha ViitalaKansanedustaja
Puh:09 432 3072juha.viitala@eduskunta.fiKuvat

Liitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Sähkön riittävyys vaatii ripeästi päättäväisiä toimia, myös datakeskusten kannettava vastuunsa19.9.2026 11:18:42 EEST | Tiedote
– Viime aikojen uutiset isoista datakeskusinvestoinnoista Suomeen ovat luonnollisesti positiivisia ja tervetulleita. Samaan aikaan on kuitenkin pidettävä huoli, että investoinnit eivät saa johtaa sähkön hinnan kohtuuttomaan nousuun kuluttajille tai yrityksille, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
Puhemiesneuvoston toiminta johtaa yhteisten pelisääntöjen horjumiseen18.9.2026 13:48:43 EEST | Tiedote
Eduskunnan puhemiesneuvostossa päätettiin eilen esittää eduskunnalle, että kaksi sosiaali- ja terveysvaliokunnalle kuuluvaa asiaa siirrettiin kahden muun valiokunnan päävastuulle. Hallituspuolueet tekivät esityksen, että työeläkejärjestelmää koskevat muutokset tehtäisi ainoastaan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa. Lisäksi hallituspuolueet tekivät esityksen, että tupakkalain muutokset tehtäisi ympäristövaliokunnassa, jolle sosiaali- ja terveysvaliokunta ja perustuslakivaliokunta antaisivat lausunnot. Asiat ratkaistiin äänestämällä. Täysistunnossa tehtiin esitykset, että eduskunnan käsittely eduskunnassa järjestettäisiin virkaesityksen esittämien mietintövaliokuntien mukaisesti. Hallituspuolueet asettuivat tänään puhemiesneuvoston enemmistön esitysten kannalle.
SDP:n Skinnari: Datakeskusten pelisäännöt on päivitettävä – kuka hyötyy, kuka kantaa riskit ja kuka maksaa?18.9.2026 13:26:20 EEST | Tiedote
Suomeen suunnitellaan nopeasti kasvava määrä erittäin suuria datakeskuksia, joiden sähköteho voi nousta kymmeniin tai jopa satoihin megawatteihin. Kansanedustaja Ville Skinnarin (sd.) mukaan datakeskusinvestoinnit ovat tervetulleita silloin, kun ne synnyttävät Suomeen työtä, osaamista ja uutta taloudellista toimintaa. Samalla hankkeiden nopeasti kasvanut mittakaava edellyttää lainsäädännön päivittämistä.
SDP:n Nikkanen: Järjestäytynyt rikollisuus näkyy vankiloissa – ”Nyt ovat käsillä kriittiset hetket”18.9.2026 09:31:32 EEST | Tiedote
Suomen vankiloissa näkyy järjestäytyneen rikollisuuden ja katujengien kasvu, eikä kehitystä voi jäädä seuraamaan sivusta. SDP kansanedustaja Saku Nikkanen vaatii toimia, joilla Suomesta tehdään Euroopan vaikein toimintaympäristö järjestäytyneelle rikollisuudelle.
SDP:n Niina Malm: Nykyinen aikuiskoulutuksen kinttupolku ei johda mihinkään17.9.2026 17:15:17 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Niina Malm vaatii, että kaikki keinot pitää ottaa käyttöön, jotta ihmiset saadaan pysymään työmarkkinoilla. Samaan aikaan työttömyys on saatava laskuun ja ovet työpaikoille on pidettävä auki osaamista vahvistamalla, ei pelkästään suhdanteisiin vetoamalla. Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen on lisännyt ihmisten työttömyyttä ja vähentänyt alan vaihtoja ja osaamista. Samalla työntekijän mahdollisuus varautua oman elämän ja arjen muutoksiin on vähentynyt työelämässä rajusti, Malm kertoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme