Työnantajat hakevat 1.10. alkaen Kelan etuuksia tulorekisterissä tai Työnantajan päiväraha- ja korvauspalvelussa
Työnantajille suunnattuja Kelan etuuksia on voinut aiemmin hakea myös Ilmoitin.fi-palvelussa. Ilmoitin.fissä lähetettävien eSARA-tiedostojen käyttö on päättynyt, ja jatkossa sairauspäivärahoja, perhe-etuuksia ja kuntoutusrahaa voi hakea tulorekisterissä tai Työnantajan päiväraha- ja korvauspalvelussa.
Kela on parin viimeisen vuoden ajan kehittänyt työnantajien asiointipalveluja tavoitteenaan sujuvoittaa etuuksien hakemista ja nopeuttaa niiden maksua työnantajille.
Viime joulukuussa otettiin käyttöön uusi Työnantajan päiväraha- ja korvauspalvelu, jota on aiempaa helpompi käyttää. Palvelu muun muassa ohjaa käyttäjää täyttämään hakemuksen oikein. Päiväraha- ja korvauspalvelussa hakemukset tehdään yhdelle työntekijälle kerrallaan.
Lokakuun alussa Kela luopui eSARA-tiedostoista, ja työnantajien pitää nyt viimeistään siirtyä hakemaan etuuksia tulorekisterissä tai päiväraha- ja korvauspalvelussa.
Tulorekisterissä hakemukset tehdään palkkajärjestelmien kautta, mikä automatisoi hakuprosessia ja kerralla voi lähettää usean työntekijän etuushakemuksia. Siirtyminen tulorekisterissä hakemiseen on vaatinut muutoksen työnantajien palkkaohjelmiin. Jos siirtymän alkuvaiheessa on haasteita hakea etuuksia tulorekisterissä, hakemuksen voi tehdä myös Työnantajan päiväraha- ja korvauspalvelussa.
Lue lisää
Puheenvuoro: Yhteisellä muutosmatkalla työnantajien kanssa
Etuuksien hakeminen tulorekisterissä
Etuuksien hakeminen Työnantajan päiväraha- ja korvauspalvelussa
Yhteyshenkilöt
Anne IlvonenkehittämispäällikköKela
Puh:050 551 8098etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiTilaa Kelan uutiskirjeitä
Tilaa Kelan uutiskirjeitä ja saat ajankohtaiset uutiset Kelan tukiin ja palveluihin tulevista muutoksista sekä koulutuksista ja tapahtumista. Tilaa uutiskirjeitä!
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
FPA fortsätter temporärt att tolka inspelningar – besvärsnämndens avgörande ändrar inte nuvarande förfarande1.10.2025 11:12:54 EEST | Pressmeddelande
Besvärsnämnden för social trygghet träffade ett avgörande om att tolkning av videoinspelningar inte ingår i den tolktjänst som FPA ordnar. FPA ordnar dock tills vidare tolkning av inspelningar såsom till exempel filmer och podcaster om kunden behöver tolkning på grund av sin funktionsnedsättning. Tolkningen baserar sig på temporära anvisningar från december 2024. FPA väntar ännu på andra avgöranden och kan ändra sina anvisningar utifrån dem.
Kela jatkaa tallenteiden tulkkausta väliaikaisesti – muutoksenhakulautakunnan ratkaisu ei muuta nykykäytäntöä1.10.2025 11:12:54 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta ratkaisi, että videotallenteiden tulkkaus ei kuulu Kelan tulkkauspalveluun. Kela järjestää kuitenkin toistaiseksi tallenteiden tulkkausta esimerkiksi elokuviin tai podcasteihin, jos asiakas tarvitsee sitä vammansa takia. Tulkkaus perustuu joulukuussa 2024 annettuun väliaikaiseen ohjeistukseen. Kela odottaa edelleen muita ratkaisuja, ja voi niiden perusteella muuttaa ohjeitaan.
Nu kan man ansöka om bostadsbidrag för pensionstagare för en närstående1.10.2025 09:34:53 EEST | Pressmeddelande
Det är nu möjligt att sköta en närståendes FPA-ärenden i MittFPA i större utsträckning än tidigare. I MittFPA går det också att för en annan person elektroniskt ansöka om bostadsbidrag för pensionstagare. Det gör ansökningsprocessen snabbare och ger besparingar när man sköter ärenden i MittFPA.
OmaKelassa voi nyt hakea eläkkeensaajan asumistukea läheisen puolesta1.10.2025 09:34:53 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Läheisen Kela-asioita voi hoitaa entistä laajemmin OmaKelassa. Myös eläkkeensaajan asumistuen hakeminen onnistuu sähköisesti toisen puolesta. OmaKelassa asiointi tekee hakemisesta nopeampaa ja tuo säästöjä.
Öppettiderna för FPA:s serviceställe i Myrbacka ändras29.9.2025 09:27:12 EEST | Pressmeddelande
FPA:s serviceställe i Myrbacka i Vanda är öppet för självbetjäning måndag–fredag kl. 9–16 och enligt tidsbokning. FPA-ärenden kan också skötas på nätet eller per telefon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme