Saku Tuominen avaa uudessa kirjassaan oven viinien saloihin
2.10.2025 14:54:09 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote
Kaikki mitä olen oppinut hyvästä viinistä-kirjassaan Saku Tuominen vie viiniharrastuksesta pois turhan hienostelun ja korvaa sen uteliaisuudella, innostuksella ja intohimolla.

Saku Tuomisen uutuuskirja Kaikki mitä olen oppinut hyvästä viinistä tarjoaa tuoreen ja henkilökohtaisen näkökulman viinien maailmaan.
"Olen ollut viiniharrastaja 40 vuotta. Ensimmäiset 39 vuotta olen seurannut orjallisesti muiden ohjeita. Ostanut vuoden viinejä ja etsinyt niiden mausta boysenmarjaa ja nahkaa ja ihmetellyt kun mitään ei ole löytynyt. Vasta nyt alan pikkuhiljaa luottaa omaan makuuni, mutta matka ulkoaopituista säännöistä oman maun ymmärtämiseen on ollut pitkä. Tällä kirjalla haluan rohkaista muitakin samalle polulle. Tunnistamaan mistä itse pitää ja miksi. Ihan samalla lailla kuin vaikkapa musiikin tai kirjallisuuden kohdalla", kertoo Saku Tuominen.
Kirja ei pyri esittämään absoluuttisia totuuksia, vaan pohjautuu Saku Tuomisen omiin havaintoihin, mielipiteisiin ja makuun. Teos käy läpi viiniharrastuksen olennaisimmat osa-alueet kansantajuisesti, rennosti ja tietoisesti yksinkertaistaen.
Kaikki mitä olen oppinut hyvästä viinistä-kirja sopii niin aloitteleville viininystäville kuin kokeneille harrastajille, jotka kaipaavat raikasta näkökulmaa ja käytännön vinkkejä.
Kaikki mitä olen oppinut hyvästä viinistä-kirja on arvostelu- ja käsittelyvapaa 16.10. Teos ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Saku Tuomisen lukemana äänikirjana.
Saku Tuominen on yrittäjä, ravintoloitsija ja tietokirjailija. Hän on mukana useassa helsinkiläisessä huippuravintolassa (Palace, Savoy, Café Savoy). Hänet on palkittu vuoden tietokirjailijana ja vuoden puhujana. Tämä on hänen 20. kirjansa.
Lisätietoja, pdf-vedokset ja haastattelupyynnöt: kirsi.tahjanjoki@otava.fi
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Miten vietetään täydellinen talvi Tampereella?23.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän Se on moro! -kirjasarjan huumori yhdistää suomalaisia lukijoita. Sarjaa on myyty jo reilusti yli 50 000 kappaletta ja kirjailija saa fanipostia ikähaitarin laidasta laitaan.
Mauri Kunnaksen rakastetut Koiramäki-tarinat nyt yksissä kansissa23.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Meidän kaikkien Koiramäki kokoaa yhteen Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjat, jotka kuvaavat tavallista suomalaista elämäntapaa 1800-luvun maalaistalossa. Kokoelma sisältää teokset Koiramäen talossa, Koiramäen lapset kaupungissa, Koiramäen talvi, Koiramäen joulukirkko, Koiramäen lapset ja näkki sekä Koiramäen kesä.
Droonit muuttivat sodan. Olemmeko valmiita siihen?22.9.2026 13:18:53 EEST | Tiedote
Maxim Fedorovin sekä anonyyminä pysyvän droonitaistelija A. Tammisaaren uutuuskirja Sodan uusi kuningas on henkilökohtainen kertomus Ukrainan rintamalta, joka kietoutuu analyysiin sodan nopeasta teknologisesta murroksesta. Onko Suomi valmis digitaaliseen sotaan?
Mestarisäveltäjä Kaj Chydeniuksen elämäkerta Kalliolle kukkulalle tuo esiin ihmisen ikonin takana22.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Kaj Chydeniuksen sävellykset ovat monelle rakkaita, mutta harva tuntee ihmisen ikonisten musiikkikappaleiden takana. Annina Holmbergin kirjoittamassa Kalliolle kukkulalle – Kaj Chydeniuksen elämän nuotit -elämäkerrassa kuva Chydeniuksesta syventyy, kun ääneen pääsevät säveltäjän läheiset ja työtoverit.
Prinsessa Dianan veljen muistelmateos julkaistaan tänään22.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Charles Spencerin kirja Joutsenlaulu: Sisareni Diana ilmestyy tänään maailmanlaajuisesti. Suomenkielisen teoksen kustantaa Otava. Teos on koskettava ja tarkkanäköinen kuvaus prinsessa Dianan elämästä veljen silmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

