Susi söi mäyräkoiran kesken treenin Lohjalla
4-vuotias Päre ajoi peuraa viimeisen kerran jouduttuaan suden suuhun Lohjan Hyrkkölässä 30. syyskuuta.

– Mieheni lähti töiden jälkeen myöhään iltapäivästä treenaamaan Pärettä Hyrkkölään, jossa ei ole susihavaintoja ollut, Hanna Taka-Sihvola kertoo.
– Koira lähti etenemään metsään, kun sen haukku muuttui omituiseksi, joten menin sitä kohti. Kun etäisyyttä oli 450 metriä, Päre huusi. Sitten se lähti GPS-paikantimen mukaan uudestaan liikkeelle. Seurasin sitä ja huutelin. Jonkin ajan kuluttua koira jäi paikoilleen ja selvisi, että susi oli sen tappanut ja kuljettanut sitä, Jarno Korpela kertaa tapahtunutta.
– Päre oli 3-vuotiaan tyttären paras leikkikaveri ja meidän kaikkien rakastama perheenjäsen.
Susi hyökkäsi koiran kimppuun suolla olevassa ryteikössä. Suurpetoyhdyshenkilö kävi paikalla toteamassa vahingon.
Tapahtumapaikalta on vain 300 metriä matkaa lähimpään taloon.
– Kyllä kannanhoidollinen suden metsästys täytyy aloittaa. On se aika hurjaa, kun sudet eivät pelkää yhtään ihmistä, Taka-Sihvola kummastelee.
Kyseessä oli 12. susihyökkäys, josta Metsästäjäliitto on tiedottanut tämän jahtikauden aikana. Uutisoidut tapaukset löytyvät Metsästäjäliiton ylläpitämältä kartalta.
Kannanhoidollinen metsästys aloitettava pikaisesti
Luonnonvarakeskuksen 30.9.2025 julkaisema kanta-arvio osoittaa, että susikanta on vahvassa kasvussa. Luken arvion mukaan Suomessa olisi marraskuussa 557 sutta. Marraskuun ennuste koskee kokonaan Suomessa, poronhoitoalueen ulkopuolella elävää susikantaa. Suomen Metsästäjäliitto muistuttaa, että lukema on aina aliarvio, sillä kaikkia laumoja ja pareja ei saada aina todennettua.
– Kanta-arvio on nyt entistä realistisemmalla pohjalla, vaikka arvio ei pysty koskaan koko susikantaa osoittamaan. Susien kannanhoidollinen kiintiömetsästys on nyt pystyttävä aloittamaan tulevana talvena. Metsästyslakia työstetään tänä syksynä, ja siihen on sisällytettävä susien kiintiömetsästyksen ohella kaikkien suurpetojen kiintiömetsästys, toteaa Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.
Metsästäjäliitto, MTK ja Paliskuntain yhdistys ovat esittäneet, että suden lisäksi myös kaikkien muiden suurpetojen metsästys järjestettäisiin kiintiömetsästyksenä koko maassa. Järjestöt ovat esittäneet tammikuussa julkaistuun EU:n tieteelliseen ohjeistukseen nojautuen, että suden suotuisan suojelutason viitearvoksi määriteltäisiin 165 sutta. Ruotsissa maan hallituksen linjaamalla tavalla viitearvo on 170 sutta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko SilpolaToiminnanjohtajaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiKuvat
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Hirvikoira joutui suden raatelemaksi Kiihtelysvaarassa6.11.2025 12:14:54 EET | Uutinen
Susi repi harmaata norjanhirvikoiraa kesken treenin Joensuun Kiihtelysvaarassa 31. lokakuuta. Koira jouduttiin viemään eläinlääkäriin paikattavaksi ja toipuu nyt kotona.
Susi raateli hirvikoiraa Pyhtäällä6.11.2025 10:02:45 EET | Uutinen
Nuori itäsiperianlaika Ketku törmäsi hirveä hakiessaan suteen Pyhtäällä 2. marraskuuta. Sudelta karkuun päässyt koira oli torstaihin asti tarkkailtavana eläinklinikalla, kunnes se päätettiin lopettaa.
Lumijälkilaskennalla tuetaan kanta-arviota ensi talvena – metsästäjät avainasemassa ilves- ja susikantojen seurannassa5.11.2025 15:52:22 EET | Uutinen
Metsästäjäliitto koordinoi tulevana talvena ilveksen ja suden lumijälkilaskennan. Tarkentuvilla tiedoilla tuetaan osaltaan näiden lajien kanta-arvioiden muodostamista. Suden DNA-näytteistä Metsästäjäliitto maksaa jäsenseuroille viime talven tapaan palkkion, joka tuplataan uusilta reviireiltä.
Susi iski hampaansa koiraan hirvijahdissa Mynämäellä4.11.2025 09:30:20 EET | Uutinen
Susi hyökkäsi karjalankarhukoiran kimppuun kesken hirvijahdin Mynämäellä 29. lokakuuta. Koira vietiin eläinlääkäriin tikattavaksi ja vaikuttaa omistajansa mukaan pikkuhiljaa toipuvan.
Susi raateli ajokoiran Kankaanpäässä3.11.2025 10:01:03 EET | Uutinen
Nuori dreeveriuros Eemeli oli saanut juuri ketunajon käyntiin 28. lokakuuta Kankaanpään Mateella, kun susi hyökkäsi koiran kimppuun ja raateli sen pahoin. Eemeli leikattiin, mutta se oli saanut niin vakavia sisäisiä vammoja, että koira jouduttiin lopettamaan seuraavana päivänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

