Syyskuussa tehtiin ennätysmäärä digitaalisia asuntokauppoja
Digitaalinen asuntokauppa kävi ennätysvilkkaana syyskuussa. Kiinteistönvälittäjät solmivat digitaalisia DIAS-kauppoja enemmän kuin milloinkaan aiemmin yhden kuukauden aikana. Viime vuoden syyskuuhun verrattuna sähköisten kauppojen määrä kasvoi lähes 50 prosenttia.

Digitaalinen asuntomarkkina ylitti jälleen uuden huipun syyskuussa. Kiinteistönvälittäjät solmivat DIASin kautta yhteensä 2 844 digitaalista asuntokauppaa, mikä on ennätysmäärä sähköisiä asuntokauppoja yhden kuukauden aikana. Kauppamäärän 49 prosentin kasvu vuoden takaisesta kertoo digitaalisen kaupankäynnin suosion nopeasta noususta.
“Nyt nähty digitaalisten kauppojen ennätysmäärä vahvistaa, että alan toimintatavat ovat muuttuneet pysyvästi. Syyskuu on perinteisesti yksi vuoden vilkkaimmista kauppakuukausista, ja digitaalisuus tuo helppoutta ruuhkakuukausiin: kauppa voidaan valmistella ja allekirjoittaa ilman, että osapuolten täytyy löytää kaikille sopivaa kauppapäivää ja -paikkaa”, toteaa Digitaalinen asuntokauppa DIASin liiketoimintajohtaja Niilo Ursin.
Edellinen ennätys sähköisessä kaupankäynnissä syntyi tämän vuoden heinäkuussa, jolloin kauppoja solmittiin 2 744 kappaletta. Aiempien huippulukemien osuminen vuoden aurinkoisimpaan lomasesonkiin on osoitus paitsi sähköisen mökki- ja talokaupan kasvusta, myös digitaalisen asuntokaupan joustavuudesta – kaupat kun voi solmia kesälomareissullakin.
Suurin osa asunto-osakekaupoista syntyy sähköisesti, myös kiinteistökauppa kasvussa
Sähköisyys on jo pitkään ollut suosiossa erityisesti asunto-osakekaupoissa. Tämän vuoden huhtikuusta lähtien kiinteistönvälittäjät ovat tehneet yli puolet vanhojen asunto-osakkeiden kaupoista digitaalisesti. Tilastokeskuksen tuoreimpien lukujen mukaan välittäjien kautta tehtiin elokuussa 3 378 asuntokauppaa, ja digitaalisesti näistä syntyi 1 897 kappaletta eli 56 prosenttia.
Myös syyskuussa sähköinen asunto-osakekauppa kävi ennätysmäisen vauhdikkaana. Syyskuun hieman alle kolmesta tuhannesta kaupasta 2 214 oli asunto-osakekauppoja, mikä on enemmän kuin DIASin kautta on solmittu aiemmin yhden kuukauden aikana.
Digitaalinen kiinteistökauppa on sekin laajentunut merkittävästi viime vuoteen verrattuna. Elokuussa talo-, mökki- ja tonttikauppoja solmittiin 630 kappaletta, mikä on 109 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten ja heinäkuun jälkeen toiseksi suurin määrä digitaalisia kiinteistökauppoja yhden kuukauden aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niilo UrsinLiiketoimintajohtajaDigitaalinen asuntokauppa DIAS Oy
Puh:+358405398902niilo.ursin@dias.fiLinkit
DIAS on turvallinen tapa solmia asuntokaupat missä ja milloin vain
Digitaalinen asuntokauppa DIAS on Suomessa kehitetty asuntokaupan alusta, joka mahdollistaa asuntokauppojen solmimisen joustavasti ja turvallisesti ajasta ja paikasta riippumatta. DIASia käyttävät ja kehittävät Suomessa lähes kaikki asuntokaupan toimijat kiinteistönvälittäjistä pankkeihin. Ensimmäinen DIAS-kauppa solmittiin kesäkuussa 2019. Vuoden 2025 alusta alkaen DIAS-kauppoja on tehty jo yli 21 000 kappaletta, mikä on noin puolet enemmän kuin samalla ajanjaksolla vuonna 2024.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digitaalinen asuntokauppa DIAS Oy
Digitaalinen kiinteistökauppa kasvoi 125 % viime vuodesta1.9.2025 13:18:11 EEST | Tiedote
Asuntokauppojen solmimisesta digitaalisesti on tullut kesän aikana entistä suositumpaa, eikä vauhti hiljentynyt elokuussa. Taloja, mökkejä ja muita kiinteistöjä ostettiin sähköisesti jopa 125 prosenttia enemmän kuin viime vuoden elokuussa.
Digitaalinen asuntokauppa kukoisti kesällä1.8.2025 14:18:03 EEST | Tiedote
Digitaalinen asuntokauppa saavutti uuden huipun kesäkuussa, kun lähes 60 prosenttia kiinteistönvälittäjien tekemistä asunto-osakekaupoista solmittiin digitaalisesti. Asuntokauppaa käytiin ahkerasti myös heinäkuussa, ja kasvun trendi jatkui vahvana: digitaalisten kauppojen määrä oli 47 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten. Kiinteistökauppoja tehtiin enemmän kuin koskaan aiemmin yhden kuukauden aikana.
Kesäkuu kohosi kaikkien aikojen ennätyskuukaudeksi digitaalisessa asuntokaupassa – kasvua vuodessa 73 %2.7.2025 08:47:00 EEST | Tiedote
Digitaalinen asuntokauppa DIASin kautta tehtiin kesäkuussa yhteensä 2 735 sähköistä asuntokauppaa. Määrä on enemmän kuin milloinkaan aiemmin yhden kuukauden aikana.
Asunnon uusi omistaja voi nyt saada omistajamerkinnän jopa päivässä12.6.2025 07:44:00 EEST | Tiedote
Digitaalinen asuntokauppa DIAS on ottanut 3.6.2025 käyttöön uuden laajennuksen, joka vauhdittaa sähköisen asunto-osakkeen omistusoikeuden rekisteröintiä huomattavasti. Laajennuksen myötä DIAS hyödyntää Maanmittauslaitoksen uutta rajapintaa, jonka ansiosta omistuksen rekisteröinti voidaan tehdä kuukausien sijaan päivissä. Muutos hyödyttää niin uuden asunto-osakkeen ostajaa kuin pankkeja ja viranomaisia.
Digitaalinen asuntokauppa on suosituin kauppatapa: suomalaiset solmivat jo yli puolet asunto-osakekaupoista sähköisesti3.6.2025 07:51:00 EEST | Tiedote
Digitalisaatio valtaa ja tehostaa myös asuntokauppaa. Huhtikuussa 2025 ensimmäisen kerran yli 50 prosenttia kiinteistönvälittäjien tekemistä vanhojen asunto-osakkeiden kaupoista tehtiin sähköisesti. Yhä useampi suomalainen solmii siis asuntokaupat vaikkapa kotisohvalta tai lomareissulta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme