Alkolukko estäisi merkittävän osan henkilöautojen kuolemaan johtaneista onnettomuuksista
3.10.2025 07:30:00 EEST | Onnettomuustietoinstituutti | Tiedote
Nykyinen turvatekniikka ei estä päihtyneen kuljettajan virheitä. Tutkijalautakuntien ennakkotietojen mukaan alkolukko vakiovarusteena olisi voinut ehkäistä noin kolmanneksen viime vuoden henkilöautojen aiheuttamista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista, pois lukien sairaskohtaukset ja tahallaan aiheutetut tapaukset.

– Päihtynyt kuljettaja hallitsee autoaan aktiivisesti eikä turvatekniikka voi estää kuljettajan tietoisia virheitä ja riskivalintoja, kuten ylinopeutta tai vaarallisia ohituksia. Alkolukko olisi voinut estää merkittävän osan viime vuoden henkilöautojen aiheuttamista liikennekuolemista, sanoo teknologiapäällikkö Tapio Koisaari Onnettomuustietoinstituutista.
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat kaikki Suomessa tapahtuvat kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet.
Sekakäyttö ei vähennä alkolukon merkitystä
Alkolukon tehokkuutta on toisinaan epäilty huumeiden yleistymisen vuoksi. Käytännössä sekakäyttö on kuitenkin niin yleistä, että huumeita käyttäneillä on myös alkoholia veressään. Ennakkotietojen mukaan yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta päihtynyt henkilöauton kuljettaja oli nauttinut myös alkoholia.
– Vaikka alkolukon asentaminen kaikkiin henkilöautoihin ei olisi realismia, sen käyttöä voitaisiin huomattavasti laajentaa rattijuopumuksesta jo kiinni jääneillä, Koisaari painottaa.
Turvatekniikan kehitys suvantovaiheessa
Ajoneuvotekniikan kehitys on pitkään parantanut liikenneturvallisuutta. Usein riittää, että kuljettaja hankkii uudemman auton.
Turvavyö on edelleen tärkein turvavaruste. Aktiivisista turvalaitteista tehokkain on ajonvakautus, jonka on arvioitu vähentäneen henkilöautojen kuolemaan johtaneita onnettomuuksia peräti 40 prosenttia.
Uudemmat aktiiviset turvalaitteet, kuten automaattijarrutus ja ajoavustimet, vähentävät nekin onnettomuuksia, mutta niiden yhteisvaikutuksesta kuolemaan johtaneita onnettomuuksia arvioidaan olevan noin 30 prosenttia vähemmän kuin ajonvakautusautoilla. Vaikutus korostuu autoissa ja erityisesti henkilöautoissa, koska niiden onnettomuuksia on paljon.
Onnettomuustietoinstituutissa (OTI) teemme työtä ehkäistäksemme liikenneonnettomuuksia Suomessa. Koordinoimme liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien toimintaa ja hallinnoimme tutkinnasta kerättyä tietoa. Lisäksi kokoamme tilastot liikennevakuutuksesta korvatuista vahingoista. Tilastotiedon määrä ja laatu ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia. Tarjoamme tietoa liikenneturvallisuuden kehittämiseen, tutkimukseen ja tietoon perustuvan päätöksenteon tueksi. Onnettomuustietoinstituutti toimii itsenäisenä yksikkönä Liikennevakuutuskeskuksessa. www.oti.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapio Koisaariteknologiapäällikkö, Onnettomuustietoinstituutti
Puh:040 450 4782tapio.koisaari@oti.fiLeena Piirtoviestinnän asiantuntija Onnettomuustietoinstituutti
Puh:0457 8208 344leena.piirto@vakuutuskeskus.fiMediapalvelu klo 9-15Onnettomuustietoinstituutti
Puh:040 4504700viestinta@vakuutuskeskus.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Onnettomuustietoinstituutti
Yli kolmannes kuolonkolareiden aiheuttajista päihteiden vaikutuksen alaisia – Alkoholi edelleen päihdetyypeistä yleisin17.6.2026 06:35:00 EEST | Tiedote
Päihteiden vaikutuksen alaiset kuljettajat aiheuttivat vuosina 2015–2024 yhteensä 526 kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta. Se vastaa 37 prosenttia kaikista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista kymmenen vuoden aikana. Lisäksi päihteiden vaikutuksen alaiset moottoriajoneuvon kuljettajat aiheuttivat 15 jalankulkijan, polkupyöräilijän tai kevyellä sähköajoneuvolla liikkuneen kuolemaan johtanutta onnettomuutta.
Kuolemaan johtaneissa mopo-onnettomuuksissa kolmannes viritettyjä mopoja26.5.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat vuosina 2015–2024 yhteensä 30 kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta, joissa oli osallisena mopoilija. Kaikista onnettomuuksiin osallisista mopoista yli puolessa oli tekniseen kuntoon liittyviä ongelmia, kuten virittäminen, tekniset viat tai puutteet renkaiden kunnossa. Myös mopoilijoiden ajokunnossa todettiin puutteita.
KORJATTU OSOITE, TILAISUUS POHJOLA-TALOSSA! : Kouvolan mediatilaisuus 26.5. | Tuore julkaisu mopojen onnettomuuksista ja katsaus Kymenlaakson liikenneturvallisuuden tilanteeseen22.5.2026 12:53:36 EEST | Kutsu
KORJATTU JAKELU: Ilmoitimme aiemmin virheellisesti tilaisuuden olevan Valimotien virastotalossa, mutta tilaisuus pidetään Pohjola-talon 8. kerroksessa. Pahoittelut sekaannuksesta ja tervetuloa tilaisuuteen! Tervetuloa Onnettomuustietoinstituutti OTIn ja Kymenlaakson liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan mediatilaisuuteen tiistaina 26.5.2026 klo 11 Pohjola-taloon 8. kerrokseen, Kauppamiehenkatu 4, Kouvola.
Muistutus: Kouvolan mediatilaisuus 26.5. | Tuore julkaisu mopojen onnettomuuksista ja katsaus Kymenlaakson liikenneturvallisuuden tilanteeseen21.5.2026 06:37:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa Onnettomuustietoinstituutti OTIn ja Kymenlaakson liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan mediatilaisuuteen tiistaina 26.5.2026 klo 11 Pohjola-taloon 8. kerrokseen, Kauppamiehenkatu 4, Kouvola. (Huom. osoite korjattu, ilmoitettu aiemmin virheellisesti Valimotien virastotalo).
Raskas ajoneuvo mukana 60 kuolonkolarissa vuosittain, aiheuttajana viidenneksessä13.5.2026 06:26:00 EEST | Tiedote
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat vuosina 2015–2024 yhteensä 579 kuolemaan johtanutta onnettomuutta, joissa oli mukana raskas ajoneuvo eli kuorma-auto tai linja-auto. Raskaiden ajoneuvojen kuljettajat aiheuttivat näistä onnettomuuksista hieman alle viidenneksen (19 %) eli vuosittain keskimäärin yksitoista onnettomuutta. Suurimmassa osassa aiheuttajana oli toinen moottoriajoneuvo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
