Avain

Eero Ojasen uutuuskirjassa pohditaan ajan murrosta, jota elämme

Jaa

Eero Ojasen uutuuskirja Valistuksesta vastuun aikakauteen tarkastelee ajan murrosta ja ihmisen vastuuta maailmassa. Teos pohtii, miten ihminen voi ottaa vastuuta aiheuttamistaan vahingoista ja nähdä itsensä osana suurempaa kokonaisuutta.

Historiaa on pitkään määrittänyt ihmisen halu hallita maailmaa ja usko siihen, että kaikki on hallittavissa. Tässä halussaan ja hallitsemisen pakossa ihminen on saanut paljon aikaan, mutta myös ajanut maailman moniin kriiseihin.

Tulevan aikakauden sisältö on vastuu, joka ulottuu myös ihmisen itsensä aiheuttamiin vahinkoihin. Se edellyttää, että ihminen pystyy näkemään itsensä suhteessa suurempaan kokonaisuuteen. Minkälaisen maailmankuvan ihminen tarvitsee, jotta hän pystyy ottamaan vastuuta ja kannattelemaan maailmaa, ja niin, ettei vaadi itseltään liikaa?

Eero Ojanen on filosofian tohtori, filosofi ja kirjailija. Hän on kirjoittanut lukuisia filosofiaa ja kulttuuria käsitteleviä teoksia, mm. yhdessä Timo Jantusen kanssa kirjat Zacharias Topelius: Suomalaisten satusetä (Avain, 2022) ja Neron tie: J. A. Hollon elämä (Avain, 2024).

teos: Valistuksesta vastuun aikakauteen: Maailmanhistorian nykyinen vaihe
kirjailija: Eero Ojanen
kansi: Timo Numminen
ISBN: 9789523046276
kustantaja: Avain
ilmestymispäivä: 3.10.2025

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Eero Ojanen. Kuva: Studio Liisa.
Eero Ojanen. Kuva: Studio Liisa.
Lataa
Eero Ojanen: Valistuksesta vastuun aikakauteen. Kansi: Timo Numminen.
Eero Ojanen: Valistuksesta vastuun aikakauteen. Kansi: Timo Numminen.
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avain

Pirkko Vekkeli avaa teoksessaan runoilija Ilpo Tiihosen uran merkitystä suomalaiselle kulttuurille30.9.2025 06:44:00 EEST | Tiedote

Pirkko Vekkeli esittelee "Mies, leikki ja ikävä: Ilpo Tiihonen, elämä ja runot" -teoksessaan runoilija Ilpo Tiihosen merkittävän elämän ja uran. Tiihosen omaperäiset ja kauniit tekstit sekä hänen voittamansa palkinnot alleviivaavat hänen merkitystään suomalaisessa kulttuurissa. Vekkeli on syvällisesti paneutunut runoilijan elämään haastatteluin ja tarkoin tutkimuksin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye