Vasemmistoliitto

Pia Lohikoski: Hallitus luulee, että kotisohva on riittävä katsomo kulttuurikokemuksille

Jaa

Vasemmistoliiton kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski varoittaa, että hallituksen leikkauspolitiikka ajaa kulttuurin ja taiteen tekijät ahdinkoon ja pahimmillaan ulkomaille. Lohikoski vaatii talousarvioaloitteessaan taiteen ja kulttuurin avustusten leikkausten perumista.

kansanedustaja Pia Lohikoski
Kuva: Antti Yrjönen

– Luovan alan tekijöiden ahdinko on käsinkosketeltava. Viime viikolla eduskuntaan kutsumani elokuva-alan keskustelutilaisuus osoitti, miten syvää turvattomuutta ja toivottomuutta hallituksen kulttuurivihamielinen politiikka synnyttää. Useat elokuva-alan ammattilaiset kertoivat harkitsevansa jopa ulkomaille muuttoa, Lohikoski sanoo.

Taiteen ja kulttuurin edistämisen avustuksiin esitetyt yli 10 miljoonan euron leikkaukset uhkaavat paitsi elokuva- ja av-alan tulevaisuutta myös koko luovan alan ekosysteemiä.

– Pienilläkin summilla on suuri merkitys luovalla alalla: ne mahdollistavat suomalaisen musiikin ja kulttuurin viennin, kulttuuritilojen investoinnit, Taiteen edistämiskeskuksen Taiken toiminnan ja kulttuurin saavutettavuuden ympäri maata. 

– Teattereilta on jo leikattu, nyt vaarassa ovat alueiden elokuvateatterit. Ajatteleeko hallitus todella, että kotisohva on riittävä katsomo ihmisten kulttuurikokemuksille? Lohikoski kysyy.

Lohikoski kritisoi taide- ja kulttuuriavustusten leikkaamista yritystukina. Vastuuministeri Talvitie on sanonut, että päätöstä ei tehty opetus- ja kulttuuriministeriössä, ja osoitti ihmetellen valtiovarainministeriön suuntaan.

Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä puolusti linjaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan (2.10.). Hän otti kirjoituksessa vahvasti kantaa kehottamalla elokuva-alaa etsimään muita rahoitusratkaisuja ja toteamalla, että “julkisrahoitteisen toiminnan tulee uudistua laajalla rintamalla”.

– Kulttuurilla on itseisarvo demokratiassa, ja sitä pitää tukea. Luovan alan tuet eivät ole kuitenkaan pelkkä menoerä. Esimerkiksi elokuva-alan tuotantotuet maksavat itsensä takaisin, koska ne luovat työpaikkoja ja tuovat verotuloja. Sen luulisi kiinnostavan niin ministereitä kuin vastuuvalmistelijoitakin, Lohikoski huomauttaa.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto

Laura Meriluoto: Oikeistohallitus vie sosiaaliturvajärjestelmää Iso-Britannian vaaralliselle tielle – kuka on vastuussa jos joku kuolee?2.10.2025 09:13:08 EEST | Tiedote

Vasemmistoliiton kansanedustaja Laura Meriluoto pitää Orpon hallituksen toimeentulotukiuudistusta vaarallisena työkyvyttömille ja pitkäaikaissairaille ihmisille. Toimeentulotuen uudistus velvoittaa työttömäksi ilmoittautumiseen myös niiltä henkilöiltä, jotka lääkäri on todennut esteelliseksi vastaanottamaan työtä. Ilmoittautumatta jättäminen voi johtaa jopa 50 prosentin leikkaukseen toimeentulotuen perusosasta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye