Power Finland Oy

POWER avasi uuden jättimyymälän Raisioon – avajaisissa lähes 10 000 kävijää ja yli 1,4 miljoonan euron myynti

Jaa

Torstaina 2.10. Raisioon avattiin uusi POWER+ -konseptin suurmyymälä, joka houkutteli avajaistarjouksillaan paikalle lähes 10 000 asiakasta. Avajaispäivän aikana myyntiä kertyi uudesta myymälästä yhteensä yli 1,4 miljoonaa euroa. Avajaiset jatkuvat tarjouksineen 12.10. saakka.

POWER Raision avajaiset olivat meille paitsi tapahtumana, myös pitkän aikavälin strategian kannalta merkittävä asia. Saimme haluamamme suurmyymälän Turun parhaalle kauppapaikalle, kertoo toimitusjohtaja Juha-Mikko Saviluoto.

Ensimmäiset asiakkaat saapuivat jonottamaan uuden myymälän avausta jo keskiviikkona kello 13. Torstaina aamulla, juuri ennen myymälän avausta paikalla oli jo yli 2000 asiakasta. Yhteensä avajaispäivänä uudessa POWER Raision myymälässä vieraili lähes 10 000 asiakasta.

Avajaisten kävijämäärät ja myynti ylittivät tavoitteemme. Kaikki sujui hienosti – vaikka ihmisiä oli paljon, jonottaminen ja kassalle pääseminen onnistuivat väkimäärä huomioiden todella sujuvasti. Avajaisissa palveli lähes 200 POWER-työntekijää varmistaen, että asiakkaiden kokemus oli mahdollisimman vaivaton, Saviluoto jatkaa.

Uusi myymälä tuo mukanaan aiempaa laajemmat valikoimat ja modernit esillepanoratkaisut, jotka mahdollistavat tuotteisiin tutustumisen parhaalla mahdollisella tavalla ennen ostopäätöstä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Power Finland Oy

Power Finland kuuluu Power International AS -konserniin, joka omistaa Power-ketjut Norjassa, Tanskassa, Suomessa sekä Ruotsissa. Pohjoismainen keskusvarasto sijaitsee Ruotsissa. Konsernin liikevaihto on lähes 1,5 miljardia euroa. Power-ketju perustuu äärimmäiseen kustannustehokkuuteen ja sen tavoitteena on tarjota asiakkaalle myymälöissä aina sama hinta kuin Power.fi-nettikaupassa. Suomessa on yli 40 Power-myymälää. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Power Finland Oy

Powerin tutkimus: Vanhemmat tarvitsevat tukea digikasvatuksessa27.8.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Lääkärilehden ja Helsingin Sanomien (25.8.2025) jutut paljastavat epävarmuuden digivanhemmuudessa: kännykkäkieltojen yleistyessä osa hakee lapselle ahdistuksen hallitsemiseksi jopa lääkärintodistusta puhelimen käyttöön koulussa. Tarve selkeille digikasvatuksen pelisäännöille ilmeni myös huhtikuussa 2025 Power Finland Oy:n teettämässä ”Perheen ruutuaikatutkimuksessa”, johon vastasi tuhat lapsiperheen huoltajaa eri puolilta Suomea.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye