Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun muodostamalle konsernille nimitettiin neuvottelukunta
7.10.2025 09:14:59 EEST | Vaasan yliopisto | Tiedote
Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun muodostama korkeakoulukonserni perustettiin 26.6.2025. Nyt konsernille on nimitetty neuvottelukunta, jossa on edustajia yliopistosta, ammattikorkeakoulusta, Vaasan kaupungilta, Pohjanmaan kauppakamarilta sekä molempien korkeakoulujen opiskelijoista. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii kansanedustaja Matias Mäkynen.

Vaasan yliopiston ja ammattikorkeakoulun muodostaman korkeakoulukonsernin neuvottelukunnan tehtävänä on seurata korkeakoulukonsernin rakentamista ja kehittämistä, yhteistyön tiivistämistä sekä käsitellä kansalliseen korkeakoulupolitiikkaan liittyviä asioita Vaasan korkeakoulukonsernin kehittämisen näkökulmasta. Neuvottelukunta ei ole päätöksentekoelin, ja sen nimittämisestä vastaa Vaasan yliopiston hallitus.
– Vaasan yliopisto, ammattikorkeakoulu ja kaupunki ovat nyt läheisempiä kuin koskaan. Neuvottelukunnan avulla vahvistamme edelleen yhteistyötä korkeakoulujen, kaupungin ja alueen yritysten välillä Vaasan seudun vientiteollisuuden ja palveluiden vahvistamiseksi. Suomen korkeakoulukentässä tapahtuu suuria muutoksia ja tärkeä tehtävämme on vahvistaa Vaasan korkeakoulujen asemaa kansallisesti, sanoo neuvottelukunnan puheenjohtajana, kansanedustaja Matias Mäkynen.
Vaasan yliopiston hallituksen puheenjohtaja Mari Kiviniemi pitää neuvottelukunnan roolia tärkeänä tavoitteiden saavuttamisessa.
– Neuvottelukunta on tärkeä foorumi sen varmistamisessa, että uusi konserni saavuttaa tavoitteensa. Yhteistyöllä varmistamme, että pystymme tavoittelemaan vahvaa asemaa paitsi kansallisesti myös kansainvälisesti. Sen myötä onnistumme luomaan Vaasan alueelle sellaista osaamista, joka tukee sen elinkeinoelämää ja koko yhteiskuntaa, toteaa Mari Kiviniemi.
Neuvottelukunnan jäsenet 31.7.2027 saakka kestävälle kaudelle:
Vaasan yliopisto:
hallituksen puheenjohtaja Mari Kiviniemi
teknologiajohtaja Juha Kytölä, varapuheenjohtaja
rehtori Minna Martikainen
professori Marko Kohtamäki
professori Merja Koskela
Vaasan kaupunki:
kaupunginvaltuutettu Marko Heinonen
kaupunginvaltuutettu Harri Moisio
kaupunginvaltuutettu Matias Mäkynen, puheenjohtaja
kaupunginvaltuuston varavaltuutettu Monica Sirén-Aura
kaupunginjohtaja Tomas Häyry
Pohjanmaan kauppakamari:
johtaja Tuula Hautamäki
johtaja Mikael Hallbäck
toimitusjohtaja Jyrki Rantala
Oy Vaasan ammattikorkeakoulu – Vasa yrkeshögskola Ab:
rehtori, toimitusjohtaja Hannu Vahtera
TKI-johtaja Marja-Riitta Vest
Vaasan yliopiston opiskelijoiden edustaja:
ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Jenni Hiltunen
Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijoiden edustaja:
opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Jimi Oosi
Vaasan yliopiston omistusosuus korkeakoulukonsernista on 70,4 % ja Vaasan kaupungin 29,6 %. Vaasan yliopisto toimii emo-organisaationa, jonka tytäryhtiö Oy Vaasan ammattikorkeakoulu – Vasa yrkeshögskola Ab on. Konsernissa yliopisto ja ammattikorkeakoulu toimivat itsenäisinä yksikköinä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina RamsilaPäällikkö, Viestintä, brändi ja markkinointiVaasan yliopisto / Viestintä, brändi ja markkinointi
Puh:0294498110tiina.ramsila@uwasa.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Vaasan yliopiston uusi innovaatiopolitiikan professori Helka Kalliomäki tutkii kaupunkien ja alueiden roolia yhteiskunnallisessa muutoksessa30.4.2026 08:58:29 EEST | Tiedote
Helka Kalliomäki on aloittanut innovaatiopolitiikan professorina Vaasan yliopistossa maaliskuussa. Kalliomäen professuuri sijoittuu aluetieteen oppiaineeseen ja kytkeytyy erityisesti innovaatiopolitiikan poikkitieteiseen tutkimusalaan kaupunkien ja alueiden kehittämisen rajapinnassa. Häntä kiinnostaa etenkin se, millainen rooli kaupungeilla ja alueilla on yhteiskunnallisessa muutoksessa ja miten voidaan toimia yhdessä vaikuttavasti kohti kestävää tulevaisuutta.
Uutta tietoa alueellisen energiamurroksen rakentamiseen Pohjanmaalla28.4.2026 15:31:59 EEST | Tiedote
Vaasan yliopiston koordinoima ja Aktion Österbottenin kanssa toteutettu PEAK-hanke on tuottanut uutta tietoa hiilineutraalin energiajärjestelmän kehittämisen tueksi Pohjanmaalla.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi27.4.2026 09:23:40 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.
Companies disclose more on cybersecurity – but markets remain indifferent27.4.2026 09:23:40 EEST | Press release
U.S. companies are reporting on cybersecurity in greater detail, yet stock market reactions remain muted. A new study by the University of Vaasa and Aalto University shows that mandatory cybersecurity disclosure does not prompt reactions from investors or stock analysts. Instead, the main benefits appear to materialise within firms themselves.
Vaasan yliopisto avaa toimiston Brysseliin21.4.2026 12:34:10 EEST | Tiedote
Vaasan yliopisto avaa toimiston Brysseliin vahvistaakseen yhteistyötä eurooppalaisten toimijoiden kanssa sekä lisätäkseen näkyvyyttään tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa. Toimiston avajaisia vietetään tiistaina 21. huhtikuuta 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme