Tuhansien henkilökohtaisten avustajien työehdot paranevat – JHL sai aikaan käänteentekevän tuloksen
7.10.2025 15:00:21 EEST | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Ammattiliitto JHL on ainoa työntekijöitä edustava liitto, joka neuvottelee henkilökohtaisten avustajien työehtosopimusta. Valtakunnallinen työehtosopimus on nyt yleissitova.

Henkilökohtaisten avustajien valtakunnallinen työehtosopimus Heta-tes muuttuu yleissitovaksi.
Muutos nostaa noin 7 000 avustajaa pelkästään lakien varasta työehtosopimuksen palkka- ja työehtojen piiriin, mikä on huomattava parannus henkilökohtaisten avustajien asemaan työmarkkinoilla.
Yleissitovuuslautakunta päätti asiasta 6. lokakuuta 2025. Muutos astuu voimaan takautuvasti sopimuskauden alusta 1. toukokuuta 2025.
Yleissitovuus tarkoittaa sitä, että kaikki henkilökohtaiset avustajat, jotka työskentelevät työnantajamallilla, siirtyvät jatkossa työehtosopimuksen piiriin. Työnantajamallissa vammainen henkilö itse toimii avustajan työnantajana.
Tähän asti Heta-tes on ollut normaalisitova eli työehtoja on noudatettu vain, jos henkilökohtaisen avustajan työnantaja kuuluu työnantajia edustavaan Heta-liittoon. Näitä työntekijöitä on noin 11 000. Kokonaisuudessaan sopimusalalla työskentelee noin 18 000.
Yleissitovuuden määritelmä täyttyy, koska Heta-liittoon kuuluvien työantajien palkkalistoilla työskentelee yli puolet sopimusalan työntekijöistä.
Pitkäjänteinen työ kantaa nyt hedelmää
JHL:lle muutos on merkittävä, sillä liitto on ainoa ammattiliitto, joka neuvottelee Heta-tesistä työnantajien Heta-liiton kanssa. JHL on osapuolena myös alan muissa työehtosopimuksissa.
Pitkäjänteinen työ alan arvostuksen, tunnettavuuden ja työehtojen eteen kantaa nyt hedelmää.
– Tämä on merkittävää. Niin työnantajien kuin työntekijöidenkin järjestäytyminen omiin liittoihinsa vie alan työehtoja eteenpäin, JHL:n vastaava sopimusasiantuntija Laura Tuominen sanoo.
Vaikka kehitettävää jää, JHL on vuosien varrella onnistunut parantamaan avustajien palkkausta ja muita työehtoja neuvottelukierros kerrallaan.
– Yleissitovuus vahvistaa työntekijöiden asemaa sekä liiton asemaa henkilökohtaisten avustajien työehtojen edistämisessä, Tuominen toteaa.
Henkilökohtaisia avustajia on noin 40 000.
Henkilökohtainen apu on yksi merkittävimmistä vammaispalveluista. Se mainitaan myös YK:n vammaisyleissopimuksessa, sillä se turvaa keskeisellä tavalla vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeutta.
Lisätietoja:
Laura Tuominen, vastaava sopimusasiantuntija JHL 050 409 2460
Matti Mamia, sopimusasiantuntija JHL, 050 569 7605
Henkilökohtaista apua järjestetään monipuolisesti:
- JHL ja työnantajia edustava Heta-liitto ovat neuvotelleet henkilökohtaisen avun työnantajamallia koskevaa henkilökohtaisten avustajien valtakunnallista työehtosopimusta eli Heta-tesiä jo yli 15 vuoden ajan.
- Tavoitteena on ollut kehittää henkilökohtaisten avustajien palkka- ja työehtoja ja vastata avun käyttäjien tarpeisiin.
- Henkilökohtaisen avun järjestämisvastuu kuuluu hyvinvointialueille.
- Työnantajamalli on toistaiseksi yleisin tapa järjestää henkilökohtaista apua. Sillä työllistyy kokonaisuudessaan noin 18 000 avustajaa.
- Työnantajamallissa vammainen henkilö toimii itse tai edustajansa kautta avustajansa työnantajana.
- Muut järjestämistavat ovat ostopalvelu, palveluseteli ja hyvinvointialueiden oma tuotanto, joka on vielä varsin pientä.
- Henkilökohtaisten avustajien kokonaismäärä on arviolta noin 40 000 eri järjestämistavoilla.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 165 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Ammattiliitto JHL: Alkoholitestejä koskeva lainsäädäntö pitää saada ajan tasalle, työntekijää ei voi velvoittaa PEth-testiin10.9.2026 08:00:55 EEST | Tiedote
Monilla työpaikoilla rikotaan työntekijöiden henkilökohtaista koskemattomuutta ja yksityisyyden suojaa, kun työntekijät määrätään irtisanomisella uhaten alkoholin pitkäaikaisesta kulutuksesta kertovaan PEth-testiin. Ammattiliitto JHL vaatii, että tämä kehitys on saatava kuriin.
JHL:n laaja kysely: Työpaikat eivät huomioi vaihdevuosioireita8.9.2026 06:42:18 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n vaihdevuosia koskevaan kyselyyn vastasi lähes 10 000 jäsentä. Useimmilla työpaikoilla ei ole käytäntöjä tunnistaa saati hoitaa vaihdevuosioireita. JHL vaatii vaihdevuosien ottamista osaksi työkyvyn hoitamista.
JHL: Järjestöavustusten massiiviset leikkaukset romuttavat sote-alan turvaverkot – Lasku lankeaa kunnille ja hyvinvointialueille2.9.2026 13:14:55 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL on huolissaan sote-järjestöjen avustusleikkausten vaikutuksista hyvinvointialueisiin ja kuntiin. Hallituksen toiminta näyttäytyy tässäkin hölmöläisten peitonjatkamisena.
Regeringens budgetproposition trycker Finland djupare i skuldträsket: jättelika skattenedskärningar är oansvarig politik31.8.2026 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
Regeringen föreslår en sänkning av samfundsskatten. Åtgärden tar över 800 miljoner i skatteintäkter från statskassan och skattelättnaden skulle gynna de rikaste finländarna. Medan de rika gynnas av statens politik bjuds det på ytterligare nedskärningar för vanliga medborgare.
Hallituksen budjettiesitys painaa Suomea syvemmälle velkasuohon: jättimäiset veroleikkaukset ovat vastuutonta politiikkaa31.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Hallitus esittää yhteisöveron alentamista. Toimi vie valtion kassasta yli 800 miljoonaa verotuloja ja verokevennyksen hyöty valuu rikkaimmille suomalaisille. Siinä missä rikkaat hyötyvät valtion politiikasta, tavallisille kansalaisille on tarjolla lisäleikkauksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme