Aluehallitus hyväksyi uudet järjestöavustusperiaatteet ja liikkumista tukevien palvelujen ohjeen päivityksen

Maanantaina koolla ollut aluehallitus käsitteli muun muassa taloutta, järjestöavustuksia sekä sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen ohjeistusta.
Aluehallitus hyväksyi 11 pykälää, jotka koskevat hyvinvointialueen ja Kanta-Hämeen kuntien uutta vuokrasopimusmallia. Sopimukset liittyvät sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen toimitiloihin. Asiasta on kerrottu tarkemmin erillisessä tiedotteessa: Oma Häme ja Kanta-Hämeen kunnat ottavat käyttöön yhteisen vuokrasopimusmallin - Oma Häme
Aluehallitus merkitsi tiedoksi Ahveniston sairaalahankkeen hankeraportin huhti–kesäkuulta sekä hyvinvointialueen talouden toteuman ajalta 1–8/2025. Lisäksi hallitus hyväksyi tämän vuoden muutostalousarvioon liittyvän käyttösuunnitelman ja tarkensi ensi vuoden talousarvioraamia toimialoittain.
Kiinteistöjen hallinnoinnin parantamiseksi aluehallitus päätti perustaa kiinteistötaseyksikön vuoden 2026 alusta. Yksikön perustamisessa on kyse sisäisestä seurannasta. Sen avulla on tarkoitus parantaa toiminnan ja talouden läpinäkyvyyttä sekä mahdollistaa kiinteistöyksikön taloudellisen tuloksen ja aseman seuraaminen erillään muusta toiminnasta.
Aluehallitus päätti myös esittää aluevaltuustolle, että Janakkalan sairaalan toiminnot ja henkilöstö siirretään Assi-sairaalaan maaliskuusta 2026 alkaen. Valtuustolle toimitettavaan materiaaliin lisätään tiedot vuodeosastopaikkojen määrän muutoksista Kanta-Hämeessä.
Palveluverkkomuutoksista päättäessään aluevaltuusto on vuonna 2024 linjannut, että terveydenhuollon osastotoiminnot sijoittuvat yksiköihin, joissa on laajat diagnostiset palvelut. Samalla on päätetty, että hyvinvointialueella toimii kolme palvelukeskusta: Hämeenlinnassa, Riihimäellä ja Forssassa, joissa tuotetaan perusterveydenhuollon sairaalapalveluita.
Toiminnan laajuutta on arvioitu jatkuvasti yhdessä vuodeosastotoiminnan ja kotisairaalatoiminnan kanssa. Janakkalan sairaalan henkilöstö on ollut tietoinen palveluverkkosuunnitelman linjauksista. Janakkalan sairaalaan on tulossa ikäihmisten lyhytaikaista asumista – tämä asiakokonaisuus tulee aluehallituksen käsittelyyn myöhemmin lokakuussa.
Järjestöjen avustusperiaatteita päivitettiin
Hyvinvointialueen on tehtävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyötä alueen julkisten toimijoiden, yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Sen tehtävänä on myös vahvistaa järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia.
Aluehallitus hyväksyi maanantain kokouksessaan järjestöjen avustusperiaatteet valtuustokaudelle 2025–2029. Avustusperiaatteissa korostetaan, että tukemisen tulee kohdistua toimintaan, joka tukee, täydentää tai monipuolistaa hyvinvointialueen palveluja sekä edistää strategisia tavoitteita ja asukkaiden hyvinvointia. Avustuksia voidaan myöntää yleishyödylliseen toimintaan budjetin puitteissa.
Avustusperiaatteiden valmistelussa on huomioitu vuoden 2025 avustusprosessista saatu palaute ja järjestöjen kehittämistoiveet. Jatkossa avustusten hakuaika kaikille avustusmuodoille on kerran vuodessa. Lisäksi avustuksen myöntämisen kriteerit painottavat aiempaa enemmän toiminnan vaikuttavuutta, kytkeytymistä Oma Hämeen strategiaan ja alueelliseen hyvinvointisuunnitelmaan sekä taloudellista perusteltavuutta. Avustusten hakuaika aikaistuu, ensi vuoden avustuksia haetaan marras-joulukuussa. Asiasta tiedotetaan vielä tarkemmin.
Periaatteiden uudistuksella pyritään vähentämään hallinnollista työkuormaa, nopeuttamaan prosessia, turvaamaan järjestöjen – erityisesti pienempien – toimintaedellytyksiä sekä ohjaamaan avustuksia vaikuttavammin selkeiden periaatteiden avulla.
Liikkumista tukevien palvelujen uusi soveltamisohje
Aluehallitus hyväksyi soveltamisohjeen sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisille liikkumista tukeville palveluille. Ohje tulee voimaan 15.10.2025. Ohjetta on päivitetty vuoden alussa voimaan tulleen uuden vammaispalvelulain vuoksi. Ohjeessa määritellään palvelujen myöntämisen, toteuttamisen ja käytön periaatteet.
Sosiaalihuoltolain osalta liikkumista tukevia palveluja voidaan järjestää esimerkiksi ryhmäkuljetuksina, kuljetuspalveluna, saattajapalveluna tai näiden yhdistelmänä silloin, kun henkilö ei pysty käyttämään julkisia kulkuyhteyksiä toimintakyvyn alenemisen vuoksi. Vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua voidaan myöntää, jos sosiaalihuoltolain palvelut eivät ole henkilölle sopivia tai riittäviä.
Kuljetuspalveluun voi liittyä erityisiä oikeuksia, kuten saattajapalvelu, avustamispalvelu, vakiotaksioikeus tai yksinmatkustusoikeus. Aluehallitus lisäsi ohjeeseen kokouksessa tarkennuksen, jonka mukaan kilometrirajoista voidaan poiketa harkinnan ja asiakkaan tarpeen niin vaatiessa. Asiakkaille tiedotetaan muutoksesta vielä tarkemmin.
Muut asiat aluehallitus päätti esityslistan mukaisesti. Seuraava kokous on 20. lokakuuta.
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
RRP2-hanke päättyy – vaikuttava hyvinvoinnin edistämistyö jatkuu Oma Hämeessä5.12.2025 11:48:31 EET | Uutinen
Hyte-työn tulokset näkyvät niin ammattilaisten arjessa kuin asukkaiden palveluissa.
Ensilinja-projekti on päättymässä – mitä hyötyä se on tuonut sinulle?5.12.2025 08:58:51 EET | Uutinen
Kanta-Hämeen hyvinvointialueella vuonna 2024 käynnistetty Ensilinja-projekti on tuonut merkittäviä parannuksia palveluihin ja asiointiin. Tavoitteena on ollut, että asiakkaat saavat yhteyden helposti ja ratkaisun asiaansa asioinnin aikana – ja tässä olemme Oma Hämeessä onnistuneet melko mukavasti! Missä voit huomata muutoksia? Helppo yhteydenotto Puhelinnumeroja on keskitetty ja vähennetty: 122 aiempaa tärkeää puhelinnumeroa on nyt keskitetty 15 Ensilinja-numeroon. Chat-kanavia on tiivistetty viiteen, ja puhelin- ja chatpalveluiden aukioloaikoja on laajennettu. Oma Hämeen verkkosivut ja mobiilisovellus ohjaavat sinua entistä selkeämmin oikeaan palveluun. Ratkaisu asioinnin aikana 92 % yhteydenotoista ratkeaa heti – joko neuvonnalla, ohjauksella tai ajanvarauksella. Tämä tarkoittaa nopeampaa ja sujuvampaa asiointia sinulle kotoa käsin. Parempi palvelukokemus Asiakkaat ovat olleet erittäin tyytyväisiä puhelin- ja chat-palveluihin. Asiakkaiden antama viimeisin suositteluarvio (NPS) oli 77
Lähihoitaja Riitta Kaleva jatkaa töitä, vaikka mahdollisuus olisi jo eläkkeelle: “Nämä ihmiset ovat minulle liian tärkeitä”4.12.2025 16:03:21 EET | Artikkeli
Riitta Kaleva tekee työtään ikäihmisten parissa sydämellä ja läsnäololla.
Talousarvio 2026: hyvinvointialueen alijäämän kattaminen aikataulussa jatkuu4.12.2025 14:05:28 EET | Tiedote
Oma Häme odottaa lisätietoa lisäajan hakemisesta. Myös lisärahoituksen hausta päätetään myöhemmin.
Oma Häme vahvistaa palveluverkkoaan ostamalla kiinteistöjä4.12.2025 09:20:06 EET | Tiedote
Hyvinvointialue on valmistelut useita kiinteistökauppoja alueen kuntien kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme