Oikeus hyvään gynekologiseen hoitoon kuuluu kaikille - ei vain niille joilla on varaa käydä yksityisellä
SDP:n valtuustokysymys tähtää gynekologisten palvelujen saatavuuden ja sairauksien hoidon parantamiseen julkisessa terveydenhuollossa

SDP:n Länsi-Uudenmaan valtuustoryhmä jätti 7.10. aluevaltuuston kokouksessa valtuustokysymyksen gynekologisten palvelujen saatavuudesta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Valtuustokysymyksen allekirjoitti yhteensä 31 valtuutettua.
Valtuustokysymyksen ensimmäiset allekirjoittajat, valtuutetut Ella Immonen, Aino Laine ja Taru Salovaara, painottavat, että kyseessä on merkittävä kansanterveydellinen asia. Gynekologisen sairauden tai oireyhtymän kanssa elää noin 600 000 suomalaista. Sairauksien ja oireyhtymien diagnoosiviiveet ovat pitkiä, ja moni jää kokonaan vaille diagnoosia.
Tällä avauksella halusimme korostaa, että kyseessä on merkittävä gynekologisen hoidon saatavuuden ongelma. Nykyjärjestelmän puutteet ja ammattilaisten asenteet voivat johtaa oireiden vähättelyyn ja sitä kautta jopa kuolemaan johtaviin diagnoosiviiveisiin.
Peräänkuulutamme, että yleislääkärien on otettava nykyistä merkittävästi enemmän vastuuta gynekologisista sairauksista, kuten yleisimmistä kuukautishäiriöistä ja vaihdevuosien hormonihoidosta, sillä vain tällä tavalla näiden yleisten hoidon saatavuutta voidaan lisätä. Tämä yhdistettynä toimiviin konsultaatiokäytäntöihin tekisi gynekologisesta hoidosta vaikuttavampaa ja tehokkaampaa, kun ongelmia voitaisiin ratkaista jo perustasolla.
– Puutteet gynekologisten oireiden tunnistamisessa ja hoidon saatavuudessa koskettavat suurinta osaa naisista eri elämänvaiheessa. Esimerkiksi voimakkaat kuukautiskivut, munasarjojen monirakkulaoireyhtymä PCOS, endometrioosi, vaihdevuodet, lantionpohjan oireet ja imetyksen aiheuttamiin hormonaalisiin muutoksiin liittyvä unettomuus ovat kaikki alidiagnosoituja ja alihoidettuja. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi seuraukset työkyvyn heikkenemisen kautta kansantaloudelle ovat mittavat, toteaa valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja Aino Laine.
Perustuslain mukaan tarpeellinen terveydenhuolto kuuluu julkiselle sektorille, mutta gynekologisten palvelujen osalta Suomessa on ajauduttu tilanteeseen, jossa ne hankitaan omakustanteisesti kalliiseen hintaan pääsääntöisesti yksityiseltä.
– Yritys kuitata gynekologisten sairauksien hoito tukemalla yksityisiä gynekologipalveluja Kelakorvauksin ei riitä eikä ole paras vaihtoehto, vaan pikemminkin eriarvoistavaa. Tarvittavine tutkimuksineen käyntien hinnat nousevat kohtuuttomiin summiin, jo useisiin satoihin euroihin per käynti. Tämä tekee palveluista saavuttamattomia monelle, kuten pienituloisille ja monille nuorille. Palveluita on lisäksi harvoin saatavilla syrjäseuduilla. Gynekologipalvelut on monesti rajattu pois myös työterveyshuollosta, valtuutettu Immonen huomauttaa.
Tutkimukset osoittavat, että naisten kipuja ja oireita terveydenhuollossa vähätellään. On todellinen tasa-arvo-ongelma, että hoitoa naisten oireisiin ja sairauksiin voi olla vaikea saada. Terveyskeskuslääkäreiden perehtyneisyydessä gynekologisiin sairauksiin on suurta vaihtelua ja se vaikuttaa oireiden tunnistamiseen.
– Esimerkiksi tappavimpiin syöpiin lukeutuvan munasarjasyövän tyypillisiä oireita ovat vatsakipu ja vatsan turvotus. Juuri näitä naisten oireita terveydenhuollossa vähätellään valitettavan usein. Gynekologisten potilasjärjestöjen saamissa viesteissä korostuu myös se, että vastaanotolla on käytävä usein, ennen kuin saa edes lähetteen erikoissairaanhoitoon. Tämä viivästyttää diagnooseja ja heikentää monien sairauksien ennustetta, aluevaltuutettu Taru Salovaara muistuttaa.
Nykytilanne on kohtuuton. Kun hoitoon ei pääse ajoissa, ongelmat vaikeutuvat, pitkittyvät ja tulevat kalliimmaksi hoitaa. Oleellista on varmistaa riittävä gynekologinen osaaminen ja tarvittava tutkimusvälineistö, joka mahdollistaa esimerkiksi gynekologisen ultraäänitutkimuksen tekemisen jo perusterveydenhuollossa.
Parantamalla gynekologisten palvelujen saatavuutta perusterveydenhuollossa ja lisäämällä erikoissairaanhoidon konsultaatiomahdollisuuksia voidaan parantaa diagnostiikkaa sekä vähentää toistuvia yhteydenottoja ja käyntejä, joilla asiakas ei saa tarvitsemaansa hoitoa.
– Oikeus gynekologisten sairauksien hyvään hoitoon on jokaisella – ei vain niillä, joilla on varaa käydä yksityisellä gynekologilla. Gynekologisten palveluiden riittämätön saatavuus sekä gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien puutteellinen tunnistaminen ja hoito ovat merkittäviä epäkohtia julkisessa terveydenhuollossa. Tällä valtuustokaudella meidän on toimittava aktiivisesti asian ratkaisemiseksi, valtuutetut summaavat.
Aluehallituksen on annettava vastauksensa valtuustokysymykseen viimeistään yhdeksän viikon kuluttua pidettävässä kokouksessa, minkä jälkeen vastaus tulee aluevaltuuston käsittelyyn.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva HiilaLänsi-Uudenmaan SD-valtuustoryhmä
Puh:045-3290485eeva.hiila@lh.luvn.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP Uusimaa
SDP Uusimaa: TALOUTTA EI SAADA TASAPAINOON VAIN LEIKKAUKSIN, TARVITAAN INVESTOINTEJA1.12.2025 09:13:57 EET | Tiedote
Uudenmaan Sosialidemokraatit kokoontuivat syyspiirikokoukseensa Vihtiin 29.11.2025 Kokouksessa hyväksyttiin oheinen julkilausuma
SDP Espoo: Sanomme kyllä tulevaisuudelle ja Länsiradalle11.11.2025 15:01:38 EET | Tiedote
Espoon sosialidemokraattinen valtuustoryhmä on päätynyt tukemaan Länsirata-hanketta, kertoo valtuustoryhmän puheenjohtaja Helena Marttila.
SDP gläds – Vårdgarantin på 14 dygn bevaras och välfärdsområdet satsar 15 miljoner euro på flera viktiga tjänster11.11.2025 12:32:11 EET | Tiedote
En majoritet av grupperna inom Västra Nylands välfärdsområde har nått ett förhandlingsresultat för välfärdsområdets budget på måndagen den 10.11.2025. Förhandlingarna förlöpte väl och innehåller tilläggssatsningar på över 15 miljoner euro för områdets tjänster.
SDP riemuitsee – 14 vuorokauden hoitotakuu säilyy ja 15 miljoonan euron panostukset useisiin tärkeisiin palveluihin11.11.2025 12:27:30 EET | Tiedote
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen neuvotteluissa ryhmien enemmistö pääsi talousarviosopuun maanantaina 10.11.2025. Neuvottelut sujuivat hyvin, ja ne sisältävät yli 15 miljoonan euron lisäpanostukset alueen palveluihin.
Kirkkonummen SDP ei voi hyväksyä lapsiin ja nuoriin kohdistuvia säästöjä31.10.2025 09:13:32 EET | Tiedote
Kirkkonummen valtuustoryhmät kokoontuivat alkuviikosta päättämään vuoden 2026 talousarviosta. SDP ei hyväksy talouden linjauksia, vaan irtautuu talousneuvottelujen tuloksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme