Julkisivuremontti 2025 -kilpailu oli poikkeuksellisen korkeatasoinen
Julkisivuremontti 2025 -kilpailun voiton vei täydellisyyttä hipova restaurointi Helsingin Mariankadulla, jossa asukkaat osallistettiin projektin kaikkiin vaiheisiin esimerkillisesti. Kilpailun taso oli kova, osallistujia ennätysmäärä ja palkintojakin jaettiin tavallista enemmän.

Voittajatalo uudisti julkisivunsa asukkaita kuunnellen
Kymmenettä kertaa järjestettyyn julkisivuremontoinnin kilpailuun osallistui 16 laadukasta korjausta pääasiassa Etelä-Suomesta. Enemmistö kohteista oli viime vuosisadan alun arvotaloja, useimmiten pääkaupunkiseudulta, kuten voittaja As Oy Mariankatu 26 Helsingin Kruunuhaasta sekä toiseksi sijoittunut Asunto Oy Merilinna Helsingin Ullanlinnasta.
Kolmas palkinto jaettiin Tampereen Pyynikintorilla sijaitsevan Tammerkonnun ja lahtelaisen Kotikannaksen kesken. Tammerkontu edustaa suojeltua 1920-luvun lopun rakennuskantaa, Kotikannas 1960-luvun nauhaikkuna-arkkitehtuuria.
Lisäksi tuomaristo myönsi kunniamaininnan helsinkiläiselle Asunto Oy Mejalle perinteisestä, käsityötaitoja vaativasta terastirappauksesta sekä turkulaiselle Asunto Oy Kupittaanportille teollisten moduuliparvekkeiden hyödyntämisestä remontissaan.
Vaikka 1960-lukulaista nuorempaa modernia rakennuskantaa ei vielä tällä kertaa päästy palkitsemaan, oli kilpailun taso ja laajuus monin tavoin rohkaisevaa.
”On ilahduttavaa nähdä, että tällaisinakin aikoina Suomesta löytyy taloyhtiötä, jotka ovat valmiita sijoittamaan aikaa ja rahaa rakennuksen arvoa kunnioittavaan, huolelliseen remonttiin”, sanoo Julkisivuyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Stina Hyyrynen.
Voittajat julkistettiin Kiinteistömessuilla 8.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa.
Voittaja onnistui lähes kaikessa
Asunto Oy Mariankatu 26:n julkisivuremontti Helsingin Kruunuhaassa todettiin perusteellisesti suunnitelluksi ja huolellisesti toteutetuksi entisöinniksi. Remontti onnistui taloudellisesti ja teknisesti ja paransi asukasviihtyvyyttä.
Erityistä kiitosta sai osakkaiden aktiivinen osallistaminen ja hankkeen luoma yhteisöllisyys. Eri korjausvaihtoehtoja tarkasteltiin monipuolisesti, ja suojeltuun, kaupunkikuvallisesti arvokkaaseen julkisivuun valittiin rakennuksen tyyliin sopivat ratkaisut. Päätökset perustuivat tutkittuun tietoon, kuten kuntotutkimukseen, hankesuunnitelmaan, elinkaariajatteluun ja suunnitemalliseen kiinteistönpitoon. Yli satavuotias talo palasi rakennusaikansa (1912) tyyliseksi nykyvaatimuksia noudattaen.
Voittajaksi valittu As Oy Mariankatu 26 Helsingin Kruunuhaassa remontin
jälkeen. Kuva Rosemarie Schnitzler, Arkkitehtitoimisto R. Schnitzler.
Toinen sija: konservointitaitoa ja valosuunnittelua
Asunto Oy Merilinnan remontti Helsingin Ullanlinnassa on lopputulokseltaan lähes yhtä hieno kuin voittotyö. Kyseessä on hyvä esimerkki haasteellisen julkisivun taidokkaasta perinnekorjaamisesta sekä konservointitietojen ja -taitojen ansiokkaasta hyödyntämisestä.
Asialla ovat olleet hyvät suunnittelijat ja kokeneet rapparit. Julkisivujen koristeaiheiden toteutus on mestarillista käsityötä. Erityiskiitoksen saa julkisivun valaistus, jonka suunnittelussa ja toteutuksessa on tuotu modernisti esiin rakennuksen jugend-muodot, koristeet ja torniaiheet.
Sija 2: Ullanlinnassa, Merikatu 1:ssä sijaitsevan Asunto Oy Merilinnan julkisivu remontin jälkeen. Kuva: Antti Voutilainen, Arkkitehtitoimisto Antti Voutilainen Oy.
Kolmas palkinto Lahteen ja Tampereelle
Kotikannas Lahdessa saavutti kunnianhimoiset tavoitteensa energiatehokkuuden ja asumisviihtyisyyden parantamiseksi. Hallitussa prosessissa rakennukselle palautettiin alkuperäinen 1960-luvun arkkitehtuuri. Uusi aurinkovoimala tuottaa kiinteistösähköä ja vähän ylimääräistä myyntiinkin.
Valaistuksella korostetaan onnistuneesti Lahdessa keskeisellä paikalla sijaitsevan kerrostalon julkisivuprofiilien rytmitystä ja ajalle ominaista nauhaikkuna-arkkitehtuuria. Yli jääneet julkisivumateriaalit kerättiin talteen ja toimitettiin takaisin valmistajalle tuotantoon. Urakkamuotona oli harvinaisesti KVR.
Kolmannen sijan jakaa tamperelaisen Tammerkonnun julkisivuremontti, joka kannustaa muita 1920-luvun lopun rakennusten omistajia hallittuun ja tavoitteelliseen korjaamiseen. Monivuotinen hanke valmisteltiin osakkaat ja asukkaat huomioiden. Korjaaminen perustui huolellisiin vaihtoehtoselvityksiin ja rakennushistoriaan. Tarkat suunnitelmat ja lisätöiden minimointi pitivät kustannukset hyvin hallinnassa.
Jaettu kolmas palkinto: Asunto Oy Tammerkontu Pyynikintori 4–6:ssa Tampereella.
Kuva Asta Jämsen, A-Insinöörit Suunnittelu Oy.
Jaettu kolmas palkinto: Asunto Oy Kotikannas Vesijärventie 4:ssä Lahdessa.
Seuraava kilpailu kahden vuoden päästä
Ensimmäinen Julkisivuremontti-kilpailu järjestettiin vuonna 2010. Julkisivuyhdistys – JSY ry järjestää kilpailua nykyisin kahden vuoden välein yhteistyössä Asunto- ja Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry:n sekä Suomen Messusäätiön kanssa. Messusäätiö myönsi tänä vuonna 5 000 euron palkintorahan jaettavaksi palkittaville taloyhtiöille. Tuomaristossa on ollut edustus myös Suomen Isännöintiliitosta ja Kiinteistöliitto Uusimaasta.
Tuomaristo
Julkisivuyhdistys:
Stina Hyyrynen, yhdistyksen hpj / kehityspäällikkö, A- Insinöörit Suunnittelu Oy
Tomi Hautakangas, hallituksen jäsen / toimitusjohtaja, ARK:sto Ky
Maritta Koivisto, hallituksen jäsen / päätoimittaja, arkkitehti SAFA, RTT ry
Riina Takala-Karppanen, JSY:n sihteeri /freelancertoimittaja
AKHA ry:
Arto Krootila, DI, Consitor Oy
Eino Rantala, tietokirjailija, tekn.tri, rakennusneuvos, Ekosto Oy
Isännöintiliitto: Kristel Pynnönen Andersson, lakiasiantuntija
Kiinteistöliitto Uusimaa: Jari Virta, TkT, rakennustekninen kehityspäällikkö
Lisätietoja kilpailusta ja kuvat:
JSY Stina Hyyrynen, puh. 040 662 4232, stina.hyyrynen@ains.fi
JSY Maritta Koivisto, puh. 040 900 3577, maritta.koivisto@rakennusteollisuus.fi
Lisätietoja media-aineistoista:
JSY Riina Takala-Karppanen, puh. 040 502 1769, sihteeri@julkisivuyhdistys.fi
Tiedote, kohdekohtaiset perustelut ja kuva-aineisto ladattavissa GoogleDrivesta: https://drive.google.com/drive/u/3/folders/1I3SQR4qCy7_q9s-naSn5C38uLLOzA4bT
***********
KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT:
Julkisivuyhdistys – JSY ry täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Se pyrkii edistämään hyvää julkisivurakentamista. Yhdistys käynnistää ja koordinoi tutkimushankkeita ja tuottaa tutkittua tietoa julkisivualan toimijoiden käyttöön. Vuosittain tehdään Julkisivujen markkinat Suomessa -tutkimus. Yhdistys edistää julkisivurakentamista ja -korjaamista palvelevien ohjeiden ja oppaiden laatimista. Yhdistys tarjoaa alan toimijoille yhteisen vaikuttamis-, toiminta- ja keskustelufoorumin. Yhdistyksen jäsenkunta edustaa kattavasti julkisivualan materiaaliteollisuutta, suunnittelijoita ja tutkimuslaitoksia. www.julkisivuyhdistys.fi
Asunto- ja kiinteistöalanhallitusammattimaiset AKHA ry on osaamisverkosto, jonka tarkoitus on edistää hyvää ammattimaista ja eettisesti korkeatasoista asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitustyöskentelyä. Se myös lähentää asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitusten ja yhteiskunnan muiden vaikuttajien toimia toisiinsa, lisää ymmärrystä ja yhtenäistää eri osapuolien välisiä tavoitteita. https://akha.fi/
YHTEISTYÖKUMPPANINA:
Kiinteistömessut 2025 Helsingissä 8.-9.10.2025. https://kiinteisto.messukeskus.com/
Yhteyshenkilöt
Anu-Eveliina MattilaBrand Marketing & Communications Specialist
tapahtumat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. In 2024, the events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and the hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Sijoittaja 2025 tuo sijoittamisen huippunimet Messukeskukseen11.11.2025 14:58:20 EET | Tiedote
Sijoittaja 2025 kokoaa sijoittamisen asiantuntijat ja ajankohtaiset teemat Helsingin Messukeskukseen keskiviikkona 26. marraskuuta. Tapahtuma tarjoaa sijoittajille ja taloudesta kiinnostuneille ainutlaatuisen tilaisuuden kuulla markkinoiden näkymistä, tavata yrityksiä ja saada käytännön vinkkejä oman talouden hallintaan.
Educa 2026 julkaisi ohjelmansa – puoluejohtajat mukana suuressa arvokeskustelussa11.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Pohjoismaiden johtava opetus- ja kasvatusalan tapahtuma Educa 2026 tarkastelee laajasti koulutuksen tulevaisuutta Suomessa. Tapahtuman teema Oikeus opettamisen ja oppimisen iloon nostaa keskusteluihin muun muassa lasten ja nuorten hyvinvoinnin, moninaisuuden huomioimisen sekä oppimisen tukemisen muuttuvassa yhteiskunnassa. Lauantain ohjelman huipentaa puoluejohtajien suuri arvokeskustelu, jossa linjataan sivistyksen ja suomalaisen koulutuksen tulevaisuuden suuntaa. Educa järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 23.–24.1.2026.
Innovaatiopalkinto hammaslääketieteen edelläkävijälle – tekoäly tuo uuden ulottuvuuden röntgendiagnostiikkaan6.11.2025 18:30:00 EET | Tiedote
Uusi 10 000 euron Innovaatiopalkinto myönnetään tuotteelle, palvelulle tai menetelmälle, joka parantaa potilaiden hoitokokemusta ja edistää suun terveyttä. Vuoden 2025 Innovaatiopalkinnon saa Entteri Professional Software Oy, joka on yhdessä kumppaninsa Dentailin kanssa kehittänyt tekoälypohjaisen analyysipalvelun bitewing-röntgenkuvien tulkintaan.
Teknologia 25 -tapahtuma täyttyi kohtaamisista ja onnistumisista – kävijämäärä kasvoi edellisestä6.11.2025 17:11:12 EET | Tiedote
Teknologian ja teollisuuden ammattitapahtuma Teknologia 25 esitteli uusimmat älykkään ja kestävän teollisuuden teknologiat Helsingin Messukeskuksessa 4.–6.11. Tapahtuma kasvatti kävijä- ja näytteilleasettajamäärää vuodesta 2023.
Cyber Security Nordic houkutteli jälleen ennätysmäärän kyberalan ammattilaisia5.11.2025 19:39:21 EET | Tiedote
Yli 2600 kävijää (+28 %) osallistui kuulemaan kansainvälisten puhujien näkemyksiä sekä ratkaisuja alan johtavilta toimijoilta Pohjoismaiden suurimmassa kyberturvallisuusalan tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa 4.–5.11. Loppuunmyydyssä tapahtumassa oli ennätysmäärä, 75 näytteilleasettajaa. Ensi vuonna tapahtuma järjestetään isommissa tiloissa messuhalleissa 1–2.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme