SDP EDUSKUNTA

SDP:n Pia Hiltunen: Koulutus- ja kulttuurileikkaukset peruttava

Jaa

Tiede- ja kulttuuriministeri Talvitie kertoi kulttuuripoliittisen selonteon palautekeskustelun yhteydessä, että hallituksen budjettiriihessä päättämät yritystukileikkaukset eivät kohdistukaan elokuva-alaan. Pia Hiltunen (sd.) muistuttaa, että kun korvaavia säästöjä etsitään marraskuussa täydentävässä budjettiesityksessä, koulutuksesta ja kulttuurista ei ole enää varaa leikata.

- Tämä on tietysti hyvä uutinen elokuva-alalle. Talvitien ilmoituksessa jää kuitenkin epäselväksi, mistä korvaavat säästöt etsitään. Hallitus on kurittanut jo tähän mennessä kulttuurialaa kovalla kädellä ja koulutuksestakin leikataan ensi vuonna laskelmien mukaan myös noin 85 miljoonaa euroa. Koulutus - ja kulttuurileikkauksia ei voi enää tehdä, kansanedustaja Pia Hiltunen (sd.) vaatii.

Orpon hallituksen kohtuuttomat leikkaukset ja veronkiristykset ovat jo nyt tehneet kulttuurille ja sen toimijoille suunnatonta vahinkoa. Ensi vuodelle leikkauksia on tulossa joka tapauksessa Taiken taide- ja kulttuurialan yhteisöjen avustuksiin, taiteen perusopetukseen ja yleisille kirjastoille. Tämän päälle tulevat vielä kuntien valtionosuuksien leikkaukset, sekä laskevat verotulot, jotka heikentävät kuntien mahdollisuudet järjestää kulttuuripalveluita. 

Hiltunen näkee kulttuurin osana kansalaisten henkistä resilienssiä ja pitää kulttuurin asemaa tärkeänä erityisesti tässä haastavassa maailman tilanteessa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kymäläinen: Hallitus on jättänyt hyvinvointialueet kriisiin10.11.2025 14:09:28 EET | Tiedote

Rahoituksen jakautumisessa hyvinvointialueille on merkittäviä ongelmia, jotka tulisi kiireellisesti korjata, ja siksi hallituksen tulisi puhaltaa peli poikki, vaatii SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen. Hallitus on ollut täysin haluton reagoimaan hyvinvointialueiden kriisiytyvään tilanteeseen ja seuraamaan rahoituksen riittävyyttä. Hallituksen tulisi antaa hyvinvointialueille työrauha tarpeellisten uudistusten toteuttamiseen, eikä pakottaa alueita lyhytnäköisiin taloudellisiin ratkaisuihin, jatkaa Kymäläinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye