Aviador Kustannus

Silmien väli – Sari Vuoriston romaanitrilogian toinen osa

Jaa

Romaani tarkastelee auttamista, identiteettiä ja kuulumista neljän henkilön näkökulmasta. Voiko toista ymmärtää omista lähtökohdistaan käsin, entä auttaa? Mitä eroa on synnyinmaalla ja kotimaalla, ja kuka määrittelee, kumpaan kuulut?

Kansi: Satu Enstedt
Kansi: Satu Enstedt

Sari Vuoriston romaani Silmien väli on julkaistu Aviadorin kustantamana.

Isän jalanjäljet ja umpeutumattomat haavat johdattavat Millan rauhanturvaajaksi 2010-luvun Afganistaniin. Yhdysvaltalainen Amin palaa synnyinmaahansa tapaamaan setäänsä, joka tekee kuolemaa. Rafi työskentelee tulkkina suomalaisille rauhanturvaajille ja haaveilee paremmasta. Hänen isänsä Shahram kietoo kaikkien tarinat yhteen.

Sari Vuoristo aloitti kirjailijanuransa vuonna 1996 voitettuaan Martti Joenpolven novellikilpailun. Hänen tuotantoonsa kuuluu sekä novelleja että romaaneja ja hän on ollut teoksillaan Helsingin sanomien esikoiskirjapalkinnon ja Runeberg-palkinnon ehdokkaana.

Keväällä 2022 ilmestynyt romaani Etäisyys linnuntietä aloitti romaanitrilogian, jonka toinen, itsenäinen osa nyt julkaistava Silmien väli on.

VUORISTO, SARI : Silmien väli
261 sivua
Sidottu, kovakantinen
ISBN 9789523813731
Ilmestymisaika: Lokakuu 2025

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää Jarkko Malille osoitteeseen jarkko@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansi: Satu Enstedt
Kansi: Satu Enstedt
Lataa
Sari Vuoriston kuva © Jouko Salokorpi
Sari Vuoriston kuva © Jouko Salokorpi
Lataa

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI

http://www.aviador.fi

Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye