KUTSU: Ars Fennica 2025 -näyttelyn mediatilaisuus
Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita Ars Fennica 2025 -näyttelyn mediatilaisuuteen HAM Helsingin taidemuseoon torstaina 23.10.2025 klo 11. Ehdokkaat ovat läsnä tilaisuudessa.

Ars Fennica on joka toinen vuosi jaettava nykytaidepalkinto, yksi Pohjoismaiden suurimmista. 50 000 euron palkintoa voivat tavoitella suomalaiset, pohjoismaalaiset ja baltialaiset kuvataiteilijat. Palkinnon jakaa Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö – ARS FENNICA sr, ja se myönnetään taiteilijalle tunnustuksena korkeatasoisesta ja omaleimaisesta taiteellisesta työstä.
Ehdokkaat Ars Fennica 2025 -palkinnon saajaksi ovat Ragna Bley, Roland Persson, Jani Ruscica ja Hanna Vihriälä. Ehdokkaiden töitä esittelevä yhteisnäyttely on esillä HAM Helsingin taidemuseossa 24.10.2025–29.3.2026.
Kukin taiteilija osallistuu näyttelyyn muutamalla eri teoksella tai teoskokonaisuudella. Palkinnon saaja julkistetaan helmikuussa 2026. Valinnan tekee kansainvälinen taideasiantuntija, Mori Art Museumin johtaja Mami Kataoka. Myös yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan
Ars Fennica 2025 -näyttelyn mediatilaisuus
Aika: Torstai 23.10. klo 11
Paikka: HAM Helsingin taidemuseo, Eteläinen Rautatiekatu 8
Ilmoittautumiset: Tiistaihin 21.10. klo 14 mennessä: maarit.kivisto@hamhelsinki.fi
Yhteyshenkilöt
Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö ARS FENNICA sr:
toiminnanjohtaja Camilla Granbacka, camilla.granbacka@arsfennica.fi, 044 308 7931
HAMin viestintä:
Maarit Kivistö, maarit.kivisto@hamhelsinki.fi, 040 485 5687
Avainsanat
Kuvat

Linkit
HAM Helsingin taidemuseo hoitaa, kartuttaa ja kuratoi helsinkiläisten omaa taidekokoelmaa, johon kuuluu yli 10 000 teosta, mukaan lukien kaupungin julkiset taideteokset. Tennispalatsiin keskittyvissä kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissään HAM tuo esille modernia taidetta ja nykytaidetta. HAM vastaa myös nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaalin kuratoinnista ja tuotannosta. HAM on Helsingin kaupunkikonserniin kuuluva säätiö.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HAM Helsingin taidemuseo
Marguerite Humeau utforskar existensens grundläggande frågor i sin utställning på HAM20.11.2025 12:30:00 EET | Pressmeddelande
Den franska konstnären Marguerite Humeau förvandlar den ena av HAM:s stora, välvda salar till en helt ny form. Humeau är en stigande stjärna på den internationella konstscenen och det här är första gången hennes konst visas i Finland. Utställningen Facklor är öppen från den 21 november 2025 till den 15 mars 2026.
Marguerite Humeau tutkii olemassaolon perimmäisiä kysymyksiä HAMissa20.11.2025 12:30:00 EET | Tiedote
Ranskalainen Marguerite Humeau muuntaa toisen HAMin suurista kaarihalleista ennennäkemättömään muotoon. Kyseessä on kovassa kansainvälisessä nosteessa olevan ranskalaisen taiteilijan ensiesiintyminen Suomessa. Soihdut-näyttely on avoinna 21.11.2025–15.3.2026.
Marguerite Humeau explores the fundamental questions of existence in her exhibition at HAM20.11.2025 12:30:00 EET | Press release
French artist Marguerite Humeau transforms one of HAM’s grand arched halls into an unprecedented immersive environment for her exhibition Torches, marking the Finnish debut of this rising star of the international art scene. The exhibition will be on view from 21 November 2025 to 15 March 2026.
INBJUDAN till medierna - Marguerite Humeau: Facklor13.11.2025 14:15:00 EET | Pressmeddelande
Medierepresentanter är välkomna att förhandsvisa HAM:s kommande utställning onsdagen den 19 november kl. 11–12.
KUTSU medialle - Marguerite Humeau: Soihdut13.11.2025 14:15:00 EET | Tiedote
Median edustajat ovat tervetulleita tutustumaan HAMissa avautuvaan uuteen näyttelyyn keskiviikkona 19.11. klo 11–12.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
