Onnellisuus ei löydy pikamuodista – kulutuksen vähentäminen parantaa kehonkuvaa ja hyvinvointia
Vaasan yliopistossa tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan vetoaminen omaan hyvinvointiin on ympäristöhuolta tehokkaampi keino vähentää vaatteiden kulutusta. Essi Vesterisen markkinoinnin tutkimus paljastaa, että vaatteiden käyttöiän pidentäminen on yhteydessä parempaan subjektiiviseen hyvinvointiin ja positiivisempaan kehonkuvaan.

Essi Vesterisen väitöstutkimus osoittaa, että vaateteollisuuden kestävyysongelmaa ei ratkaista pelkästään kiertotaloudella tai vetoamalla ihmisten ympäristötietoisuuteen. Koska ihminen on taipuvainen maksimoimaan omaa etuaan, tarvitaan muutokseen henkilökohtaisia, egoistisia motivaattoreita.
Pikamuodin ja jatkuvan markkinointivyöryn luoma mielikuva on, että onnellisuus löytyy uusista ostoksista. Vesterisen tutkimus kääntää tämän asetelman päälaelleen.
– Jatkuva uusien trendien jahtaaminen ja itsensä vertaaminen muihin luo riittämättömyyden tunnetta. Tutkimukseni mukaan onnellisuus ei lisäänny jatkuvalla vaihtelulla, vaan sillä, että keskittyy omaan olemassa olevaan vaatekaappiin ja pidentää vaatteiden käyttöikää, Vesterinen sanoo.
Kuluttajalle syötetään jatkuvasti kahta ristiriitaista viestiä: kuluta enemmän talouskasvun vuoksi, mutta kuluta vähemmän ympäristön vuoksi. Vesterisen mukaan hyvinvointinäkökulma tarjoaa tästä umpikujasta ulospääsyn. Kun kulutuksen vähentämisen motiivi on sisäsyntyinen ja omaan hyvinvointiin tähtäävä, muutos on pysyvämpi.
Oman tyylin löytäminen vahvistaa positiivista kehonkuvaa
Yksi tutkimuksen yllättävimmistä ja kiinnostavimmista tuloksista on yhteys vaatteiden käytön pidentämisen ja paremman kehonkuvan välillä. Vesterisen mukaan tämä selittyy sosiaalisen vertailun vähenemisellä.
– Kun jatkuvasti selaa uutuuksia ja somevaikuttajia, vertaa itseään ja omaa kehoaan malleihin ja markkinoinnin luomiin ihannekuviin. Tämä aiheuttaa riittämättömyyttä. Kun sen sijaan keskittyy omaan tyyliin ja etsii vaatteita, jotka todella istuvat ja joista pitää, päätyy omistamaan vaatteita, joissa on hyvä olla. Tämä parantaa itsetuntoa ja oloa omassa kehossa, Vesterinen selittää.
Tutkimus määrittelee kestävän vaatekulutuksen uudelleen: se on ennen kaikkea ostamisen vähentämistä, käytön pidentämistä ja poisheittämisen vähentämistä. Tämä hidastaa koko kulutussykliä. Tuloksista on hyötyä kuluttajien lisäksi opettajille, poliittisille päättäjille sekä uusille liiketoimintamalleille, kuten korjaus- ja vuokrauspalveluille.
Vesterinen peräänkuuluttaa myös lainsäädännöllisiä toimia, kuten Ranskassa kaavailtua pikamuotilakia ja mainonnan rajoittamista erityisesti lapsille ja nuorille.
– Yksilön vastuulle ei voi jättää koko ongelmaa. Tarvitaan yhteiskunnan luomat raamit, joiden sisällä kuluttajan on helpompi toimia oman hyvinvointinsa ja samalla ympäristön hyväksi, hän summaa.
Väitöskirja
Vesterinen, Essi (2025) Sustainable consumption does not have to be altruistic: Subjective well-being as a self-benefit driver of change towards sustainable anti-consumption of clothing. Acta Wasaensia 561. Väitöskirja. Vaasan yliopisto.
Väitöstilaisuus
KTM, FM Essi Vesterisen väitöstutkimus “Sustainable consumption does not have to be altruistic - Subjective well-being as a self-benefit driver for change towards sustainable anti-consumption of clothing” tarkastetaan perjantaina 17.10.2025 klo 12 Vaasan yliopiston Kurtén-auditoriossa.
Väitöstilaisuutta on mahdollista seurata myös etäyhteyden kautta:
https://uwasa.zoom.us/j/61405831830?pwd=tdezofYZZcYQZcbYXDQWd6izOg0zJm.1
Password: 714104
Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii professori Minna Autio (Helsingin yliopisto) ja kustoksena apulaisprofessori Henna Syrjälä.
Lisätiedot
Essi Vesterinen valmistui kauppatieteiden maisteriksi Vaasan yliopistosta vuonna 2013 ja filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2017. Hän työskentelee tällä hetkellä väitöskirjatutkijana Vaasan yliopistossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Essi Vesterinen, p. 040 571 9451, essi.vesterinen@uwasa.fi
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Virtuaalinen akkumalli avaa tietä sähköautosimulaatioille1.12.2025 09:42:55 EET | Tiedote
Sähköautojen mallintamiseen liittyvä laskennallinen monimutkaisuus on hidastanut tutkimustyötä sähköautojen liittämisestä paikallisiin energiamarkkinoihin. Seyed Mahoor Ebrahimin Vaasan yliopistoon tekemässä väitöskirjassa ratkaisuna esitellään virtaviivaistettu virtuaaliakkumalli ja kustannustehokas laturien jakamismenetelmä.
Tohtoriksi nopeammin, joustavammin ja vaikuttavammin25.11.2025 14:15:34 EET | Tiedote
Vaasan yliopiston yritysintegroitunut CoDoc-tohtorikoulutusmalli laajenee yhteistyössä Vaasan ja Seinäjoen ammattikorkeakoulujen kanssa. Strateginen tohtoripolku yhdistää yliopiston tutkimusvoiman ja ammattikorkeakoulujen työelämälähtöisyyden, tarjoten resurssiviisaan ratkaisun, joka vahvistaa Suomen kilpailukykyä kohti 6 % T&K-tavoitetta, nopeuttaa tohtorikoulutusta ja kehittää TKI-osaamista. Uutena elementtinä joustava PreDoc-väylä laajenee nyt myös ammattikorkeakouluopinnoista aina tohtoriksi asti. PreDoc ja CoDoc avaavat ovet huippututkimukseen, verkostoihin ja uramahdollisuuksiin jo opintojen alkuvaiheessa.
Stressi ja toksinen työkulttuuri voivat aiheuttaa sisäisiä kyberturvallisuusuhkia25.11.2025 12:09:57 EET | Tiedote
Useimmat organisaatiot ratkaisevat kyberturvallisuusongelmia teknologian ja valvonnan avulla, mutta Emmanuel Antin väitöskirjan mukaan empatia voi olla tehokkaampi puolustuskeino. Vaasan yliopistossa toteutetun tutkimuksen mukaan sisätoimijoiden poikkeavan käyttäytymisen takana olevien inhimillisten tekijöiden ymmärtäminen voi johtaa vahvempiin ja kestävämpiin kyberturvallisuuskäytäntöihin.
Stress and a toxic workplace culture can cause insider cybersecurity threats25.11.2025 12:09:57 EET | Press release
While most organisations address cybersecurity issues with technology and surveillance, Emmanuel Anti’s research argues that empathy may be a more effective defence. His doctoral dissertation at the University of Vaasa, Finland, explores insider deviance, and how understanding the human elements related to it can lead to stronger, more sustainable cybersecurity practices.
Vaasan yliopisto ja Hitachi Energy sopivat strategisesta koulutus- ja tutkimusyhteistyöstä24.11.2025 15:14:08 EET | Tiedote
Vaasan yliopisto ja Hitachi Energy Finland Oy ovat allekirjoittaneet maanantaina 24. marraskuuta laajan strategisen sopimuksen, joka vahvistaa yhteistyötä tutkimuksessa ja koulutuksessa. Tavoitteena on edistää monipuolista kumppanuutta, joka tukee kestävää hyvinvointia, kansainvälistä kilpailukykyä ja alueellista elinvoimaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme