Bubblypink Music

20 vuotta Idols-voitosta – Ilkka Jääskeläisen tekee paluun ja julkaisee tänään uutta musiikkia

Jaa

Idols-voittaja Ilkka Jääskeläinen tekee paluun musiikkimaailmaan ja julkaisee uuden albumin peräti 19 vuoden tauon jälkeen. Albumin nimi on Puolisukeltaja, ja sen julkaisu on tänään, perjantaina 24.10.2025.

Ilkka Jääskeläinen tekee comebackin.
Ilkka Jääskeläinen tekee comebackin. Kuva: Sanna Kaesmae

Idols-voittaja Ilkka Jääskeläinen julkaisee uutta musiikkia: Puolisukeltaja-albumi julkaistaan tänään. Hänen edellinen albuminsa oli vuonna 2006 Sony BMG:n julkaisema Vuosisadan rakkaustarina -debyyttilevy. Esiinnyttyään pitkään vain pienelle piirille suljettujen ovien takana, Ilkka on nyt valmis astumaan takaisin isomman yleisön eteen – ja ensimmäistä kertaa täysin omasta kynästä syntyneiden laulujen kanssa. 

”Kun levyllä on vain yksi biisintekijä, laulut kertovat aidosti yhden ihmisen kokemista asioista. Niitä yksiä ihmisiä on tämä maa pullollaan”, Ilkka pohtii. ”Itselläni uusi maailma avautui myös saadessani esikoispojan. Jokin minussa syttyi. Aloin kuulla lauseita ja säveliä ja kirjoittaa niitä ylös.”

Uuden albumin kappaleiden lyriikoissa on teemoja kaipauksesta ja rakkaudesta. ”Leikkisyys ja kaiho lyövät musiikissani kättä”, hän luonnehtii. Lauluissa hän käsittelee niin arjen pieniä asioita kuin maailmaa mullistavia muutoksia, ja mukana on myös pientä pilkettä silmäkulmassa. 

Kuuntele uusi albumi Spotifyssa

Kuluneiden vuosien aikana Ilkka on opiskellut maisteriksi, tehnyt uraa opettajana ja perustanut perheen. Hän on laulanut yksittäisiä lauluja eri gospel-kokoelmalevyille, mutta muilta osin ollut poissa julkisuudesta.

”Nyt uudella musiikillani haluan välittää tunteita, joita uskon monen kokeneen. Toivon, että kuulijani havahtuu, ilahtuu, kokee lämpöä sekä saa vertaistukea ikävään. Toisaalta toivon, että kuulija voi vain kuunnella musiikkia ja unohtua jonnekin mukavaan paikkaan”, Ilkka summaa.

Ilkan lisäksi levyllä vaikuttavat myös muusikot Jani SnellmanMatti Riutamaa ja Jaakko Pöyhönen ja Markus Venehsalo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jutta Vetter / Bubblypink Music
press@bubblypink.fi
050 546 6000

Kuvat

Kuva: Sanna Kaesmae
Lataa

Linkit

Bubblypink Music tarjoaa musiikkialan toimijoille kokonaisvaltaista artisti-, julkaisu- ja tapahtumapromootiota

Bubblypink Music 
Keskustori 1 A
33100 TAMPERE

https://bubblypink.fi

Bubblypink Music
 on vahvaan viestintäosaamiseen nojaava moderni ja kokonaisvaltainen musiikkialan viestintätoimisto.

Yhtiön perustaja Jutta Vetter on pitkän linjan viestinnän ammattilainen, joka on erikoistunut musiikkiteollisuuteen. Hänellä on johtamansa kansainvälisen Vetter Communications Oy -viestintätoimiston myötä vankka ymmärrys yritysmaailmasta, ja vuosien työkokemus muun muassa levy-yhtiöstä ja ohjelmatoimistosta.

Bubblypinkin ydin perustuu alan liiketoimintamallien tuntemukseen, raudanlujaan kokemukseen viestintä- ja mediatiedotustehtävistä, rohkeaan ideointiin sekä brändäysosaamiseen. Yhtiö hoitaa niin pienet kuin suuret kokonaisuudet – yksittäisen single-julkaisun promosta aina isoon festivaalitiedotukseen.

Yhteys: press@bubblypink.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Bubblypink Music

Pohjoismaiden vanhin flamencofestivaali järjestetään poikkeuksellisesti syyskuussa – tapahtuma tuo lavalle harvinaisen naiskokoonpanon12.9.2025 08:50:00 EEST | Tiedote

Tampereen Flamencoviikko tuo tänä vuonna uniikin suomalais-ruotsalais-espanjalaisen naiskokoonpanon festivaalin pääesiintyjäksi. Perinteisesti maskuliinisena pidetty flamencokitarointi kokee nyt uudenlaisen muodon, kun täysin naisista koostuva Tres de Corazones valloittaa festivaalin laulaen, tanssien ja kitaraa soittaen. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna uutena ajankohtana, kesäkuun sijaan syyskuussa.

20-kertainen Grammy-voittaja Kirk Franklin esiintyy Helsingissä 14.9.20253.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote

Yhdysvaltalainen muusikko Kirk Franklin kuuluu maailman menestyneisimpiin gospel-artisteihin ja on viimeksi esiintynyt Suomessa lähes 30 vuotta sitten. Nyt Kirk Franklin konsertoi jälleen Suomessa, Helsingin Kulttuuritalolla sunnuntaina 14. syyskuuta 2025. Franklin on palkittu urallaan 20 Grammy-palkinnolla – enemmän kuin esimerkiksi Taylor Swift (14 Grammya), Lady Gaga (13 Grammya) tai Eminem (15 Grammya).

Suomen suurin kristillisen pop-rockin tapahtuma Glow Festival valloitti Nokia Arenan23.8.2025 09:20:00 EEST | Tiedote

Suomen suurin kristillisen pop-rockin musiikkifestivaali järjestettiin toisena peräkkäisenä vuonna Tampereen Nokia Arenalla perjantaina 22. elokuuta 2025. Tämän vuoden festivaali koostui viidestä konserttikokonaisuudesta ja yli 20 artistin esiintymisestä, ja tarjosi siten laajan katsauksen kotimaisen gospelmusiikin kärkinimiin. Tapahtuma huipentui kls.-yhtyeen paluukeikkaan.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Glow Festival möi Nokia Arenan loppuun – nyt festivaali järjestetään uudestaan5.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Maamme suurin kristillisen pop-rockin tapahtuma Glow Festival toi viime vuonna yli 9000 kävijää Tampereen loppuunmyydylle Nokia Arenalle. Nyt festivaali järjestetään jälleen samassa paikassa 22.8.2025. Tämän vuoden pääesiintyjänä toimii kls., jonka musiikkia on striimattu Spotifyssa yli 10 miljoonaa kertaa. Yhtye lopetti 20-vuotisen uransa jäähyväiskiertueellaan loppuunmyydyillä Tavastialla ja Tampereen Pakkahuoneella alkuvuonna 2024. Nyt kokoonpano tekee vielä yhden erikoiskeikan Glow Festivalilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye