Susi repi ajokoiran Nurmeksessa
13.10.2025 15:52:31 EEST | Suomen Metsästäjäliitto ry | Uutinen
Neljävuotias Tane-beagle joutui suden repimäksi kesken jänisajon 10. lokakuuta 2025 Nurmeksessa. Koira oli niin pahoin purtu, että se lopetettiin eläinlääkärin vastaanotolla.

Beagle ennätti ajaa jänistä perjantaiaamuna reilun puolen tunnin ajan.
– Olin noin 200 metrin päässä, kun kuulin koiran hädän. Huusin kovasti ja silloin susi ilmeisesti päästi koirasta irti. Koira pakeni, mutta susi iski uudelleen, Tanen isäntä kertoo.
Susi hyökkäsi hyvin peitteisessä maastossa, alueella, jossa niitä ei ole tämän syksyn aikana aiemmin nähty.
– Olin käynyt tuolla alueella koko syksyn ajan, eikä sieltä ollut havaintoja susista.
Tane ei menehtynyt heti saamiinsa puremiin. Sillä oli niin pahoja haavoja päässä, selässä ja takaosassa, että isäntä kiirehti sen heti eläinlääkärille. Eläinlääkäri totesi beaglen vammat niin vakaviksi, että koira päätettiin lopettaa. Tapahtumapaikalla käyneet petoyhdyshenkilö ja maaseutusihteeri arvioivat koiran kimpussa olleen kaksi sutta.
Kokeet jäivät käymättä
Lemmenlaakson Tane oli beagle parhaassa iässään. Haku ja ajo alkoivat sujua jo siihen malliin, että sen omistaja suunnitteli aloittavansa koekäynnit tänä syksynä.
– Tane oli sitkeä ajuri ja hyvä kotikoira. Se oli kaikkien kaveri ja lastenlasten lemmikki. Näyttelyissä ennätimme käydä kahdesti ihan hyvällä menestyksellä.
Koirattomaksi jäänyt isäntä pohtii uuden beaglen hankkimista. Pennun löytäminen tähän aikaan vuodesta ei vain ole helppo homma. Toki Nurmeksen susitilannekin arveluttaa.
– Ilmeisesti suurin osa Pohjois-Karjalan susista on täällä Nurmeksessa. Tietääkseni susia on yli 20 Nurmeksen alueella, useampi laumakin.
Kyseessä on 15. koiriin kohdistunut susihyökkäys, josta Metsästäjäliitto uutisoi tällä jahtikaudella. Uutiset on koottu oheiselle kartalle.
Metsästäjäliitto: susien esitetty viitearvo kohtuuton
Maa- ja metsätalousministeriö linjasi 10.10.2025 susikannan suojelun viitearvoksi, että susia tulee olla Suomessa vähintään 273. Metsästäjäliiton mielestä se on liian paljon, sillä Ruotsissa viitearvo on 170.
Tieteilijöiden mukaan Ruotsin kannan geneettisen elinvoimaisuuden varmistamiseen riittää, että maahan tulee vähintään yksi susi joka kolmas vuosi. Suomeen susia tulee Venäjältä kymmenittäin joka vuosi, mitä ilmentää mm. poronhoitoalueella poistettujen susien alkuperä.
– Ei ole mitenkään perusteltavissa, että Suomen viitearvo on 103 sutta eli 60 prosenttia suurempi kuin Ruotsissa, kritisoi Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko SilpolaToiminnanjohtajaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiKuvat

Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Kannustimet villisian metsästykseen tervetulleita – villisian metsästys saatava käyntiin tartuntavyöhykkeellä1.9.2026 15:57:52 EEST | Uutinen
Metsästäjäliitto pitää villisian metsästyksen kannustimien lisäyksiä tervetulleina, mutta esittää, että näytepalkkio maksettaisiin yksittäisten metsästäjien sijasta metsästysseuroille. Metsästäjäliitto painottaa tehokkaan villisikojen metsästyksen tärkeyttä ja kiirehtii myös viranomaisen johtaman metsästyksen aloittamista tartunta-alueella.
Takavuosien ykkössuosikki metsäjänis yhä harvemmin saaliina31.8.2026 10:33:42 EEST | Uutinen
Metsäjänissaalis kävi menneinä vuosikymmeninä parhaimmillaan jopa miljoonassa yksilössä. Siitä saalismäärä on tullut hiljalleen alas ja viime vuonna niitä päätyi reppuihin 50 000. Syitä laskuun ovat muutokset jäniskannassa sekä metsästystavoissa.
Metsästäjäliitto esittää useita toimia villisian metsästyksen tehostamiseksi29.8.2026 15:26:44 EEST | Uutinen
Pyhtään ASF-löydön vuoksi afrikkalaisen sikaruton (ASF) tartuntavyöhykettä on 28.8.2026 laajennettu kymmenillä kilometreillä lännen suuntaan mm. kattamaan kokonaan Kotkan, Haminan ja Pyhtään kunnat. Tilanteen johdosta Metsästäjäliitto esittää harkittavaksi lisätoimia Suomen villisikakannan harventamisen tehostamiseksi.
Nuorten hirvijahti tulee taas – ilmoittautuminen on nyt auki21.8.2026 10:25:00 EEST | Uutinen
Suosittu nuorten hirvijahti järjestetään jälleen Kauhajoen Päntäneellä, tällä kertaa 30.10.-1.11.2026. Metsästäjäliiton organisoima tapahtumaviikonloppu on suunnattu 15–29-vuotiaille metsästäjille sekä metsästyksestä kiinnostuneille nuorille. Ilmoittautuminen tapahtumaan on nyt avattu.
Metsästäjäliitto ja BirdLife Suomi: Kohtuullisuus ja vastuullisuus muistettava vesilintujen metsästyksessä19.8.2026 14:42:15 EEST | Uutinen
Vesilintujen metsästyskauden käynnistyessä BirdLife ja Metsästäjäliitto muistuttavat metsästäjiä vastuullisuudesta. Monet riistavesilintulajit ovat pitkäaikaisen vähenemisen vuoksi uhanalaisia. Vesilintujen metsästyksessä tuleekin välttää uhanalaisten lajien verotusta ja myös yleisempien lajien metsästyksessä on muistettava kohtuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme