YTK rohkaisee nuoria tutustumaan työelämään
Nuoren näkökulmasta työelämä voi tuntua yllättävältä ja jopa oudolta. Harjoittelu antaa kuitenkin taitoja ja lisää kokemusta. Suomessa työelämään tutustuu vuosittain valtaosa yläkouluikäisistä lapsista ja yhä useampi lukiolainen tai ammattikoululainen. YTK on mukana Lasten ja nuorten säätiön TET.fi-palvelussa vahvistamassa nuorten työelämätaitoja.

TET.fi -palvelu on suunnattu nuorille ja työnantajille, ja sitä hyödyntävät myös koulujen opinto-ohjaajat. Verkkopalvelusta nuori voi etsiä itselleen sopivaa tet-paikkaa ja palvelusta löytyvien sisältöjen avulla työnantajat voivat tukea monin tavoin työelämään tutustujaa myös tet-jakson aikana.
“Moni ehkä muistaa tet-jaksoilla keitelleensä kahvia tai siivonneensa nurkkia, mutta parhaimmillaanhan työelämään tutustuminen antaa mahdollisuuden testata ihan oikeasti töitä tai vaikka tunnistaa itselle sopiva ala. Nuorelle tällaiset kokemukset ovat äärettömän arvokkaita, varsinkin nykyään, jolloin kesätöidenkin saaminen voi olla kiven alla”, toteaa YTK:n asiakkuus- ja viestintäjohtaja Ilona Kangas. YTK tukee TET.fi-palvelua nimenomaan YTK Työelämän kautta.
YTK:n Loimaan toimitiloissa otetaan mielellään vastaan myös omia tet-harjoittelijoita. Heitä ohjataan aktiivisesti ja tehtävinä ovat usein esimerkiksi toimiston viihtyvyyteen liittyvät asiat, kuten somistukset. Lisäksi tet-harjoittelijat pääsevät tutustumaan esimerkiksi ICT:n ja markkinoinnin maailmaan.
“TET.fi -palveluun on tehty paljon omaehtoista työelämään tutustumista tukevia sisältöjä, joita nuori voi myös tet-jakson aikana opiskella. Tämä auttaa myös työnantajia aktivoimaan nuoria oikealla tavalla”, Kangas lisää.
"Olemme perustaneet TET.fi-palvelun, jotta jokaisella nuorella olisi mahdollisuus innostua työelämästä. TET.fi-palvelu kokoaa tet-paikat yhdenvertaisesti nuorten löydettäväksi. Jokainen tet-paikka on tärkeä ja kutsumme myös asiantuntijaorganisaatiot mukaan tarjoamaan nuorille tet-mahdollisuuksia", kertoo TET.fin ohjelmapäällikkö Heidi Harju.
Myös työelämän myllerryksiin tutustuminen tärkeää
YTK kertoo palvelussa omien sisältöjensä avulla mm. siitä, että työelämä ei ole nykyään enää yhtäjaksoinen, muuttumaton putki, vaan voi pitää sisällään moniakin mullistavia käänteitä.
“Muistutamme palvelussa työelämän perusteista: työsopimuksen solmimisesta kirjallisesti, työttömyyteen varautumisesta heti töiden saatua ja työnhakuun liittyvistä aiheista”, Kangas sanoo.
“Työttömyysjaksot ovat nykyään tavallisia ja on olennaista tietää, miten niihin voi ja kannattaa varautua. Siksi olemme tuottaneet TET.fi-sivustolle sisältöjä muun muassa työttömyysturvasta ja kassajäsenyydestä”, Kangas kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona KangasViestintäjohtaja
Puh:050 590 7853ilona.kangas@ytkkassa.fiLauri HannusViestintäpäällikkö
Puh:044 459 6001lauri.hannus@ytkkassa.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi
YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. https://www.ytkpalvelut.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Työttömyys loivassa nousussa25.11.2025 07:50:00 EET | Tiedote
YTK:n jäsenistön työttömyys kasvoi lokakuussa hieman. Nousu on jatkumassa marraskuussa.
Pienituloisia huolettavat ruoka- ja vuokrakulut, hyvätuloisia työllisyys ja säästöt14.11.2025 08:25:00 EET | Tiedote
Suomalaisten suurimmat taloushuolet vaihtelevat merkittävästi tulotason mukaan. Pienituloiset kamppailevat arjen perusmenojen kanssa, kun taas parempituloisia huolettavat etenkin oma työllisyys ja elinkustannusten kehitys pitkällä aikavälillä.
Viestintäosaamista arvostetaan työelämässä7.11.2025 08:35:00 EET | Tiedote
Viestintäosaamisen arvostus eri toimialoilla on suurta, ja viestinnän taidot koetaan työssä menestymisen kannalta olennaisiksi. Tiedot tulevat ilmi YTK:n tuoreesta Jäsenpulssista, joka tehtiin yhteistyössä viestinnän ammattilaisten järjestön ProComin kanssa.
Yli kolmannes nuorista harkitsee työn perässä ulkomaille muuttoa29.10.2025 07:25:00 EET | Tiedote
Yli 17 500 vastaajan kyselyssä useampi kuin joka kolmas 18–34-vuotiaista kertoo harkinneensa töiden perässä ulkomaille lähtemistä. Erityisesti kulttuurialan, tutkimuksen, viestinnän ja ICT:n ammattilaiset ovat kiinnostuneita ulkomailla työskentelystä.
Luovat alat kamppailevat, rahoitusalalla ja valtiolla voidaan hyvin22.10.2025 07:35:00 EEST | Tiedote
YTK:n laaja kyselytutkimus paljastaa jyrkät erot eri alojen tunnelmissa. Luovilla aloilla ja järjestöissä työtilanne ja oma talous näyttävät epävarmoilta, mutta rahoitusalalla, ICT:ssä ja valtiolla luotetaan vakauteen ja tulot riittävät hyvin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme