VAS Saramo: Velkajarrun perustelu EU-säännöillä on täyttä sumutusta
Euroopan parlamentin talousvaliokunnassa istuva vasemmistoliiton europarlamentaarikko Jussi Saramo kritisoi voimakkaasti niin kutsuttua velkajarrua ja huomauttaa, etteivät EU-säännöt velvoita Suomea sellaisen laatimiseen.

Velkajarrua perusteltaessa nostetaan jatkuvasti esiin EU:n uudistuneet finanssipoliittiset säännöt, jotka Suomenkin on tuotava kansalliseen lainsäädäntöön. Europarlamentaarikko Jussi Saramo työskentelee vasemmistoryhmän koordinaattorina talousvaliokunnassa (ECON) ja seuraa siten aitiopaikailta finanssipoliittisten sääntöjen seurantaa eri jäsenvaltioissa. Velkajarrussa päätetyt velka- ja alijäämätavoitteet ovat merkittävästi EU:n sääntöjä tiukemmat.
– Velkajarrua on täysin turha perustella EU-säännöillä. Suomalaiset poliitikot päättivät tässä aivan itse hirttäytyä EU-sääntöjä tiukempiin tavoitteisiin, Saramo huomauttaa.
Velkajarru sementoi sen kurjistamispolitiikan, jolla Orpo ja Purra ovat tehneet Suomesta Euroopan heikoimmin menestyvän talouden. Tämän hallituksen leikkauksien ja surkean talouspolitiikan myötä Suomi on pudonnut kahdessa vuodessa ennätystyöllisyydestä ennätystyöttömyyteen, samaan aikaan kun EU nauttii kokonaisuutena historian korkeimmasta työllisyydestä.
– Ei ole mitään taloudellista tai muutakaan kestävää syytä, miksi Suomen pitäisi sitoutua EU-sääntöjä tiukempiin tavoitteisiin. Tarkoitus näyttää olevan talouspoliittisten vaihtoehtojen sulkeminen vaalikeskusteluista pois jo ennen vaaleja, Saramo huomauttaa.
Suomen paras taloudellinen tilanne vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen saavutettiin edellisen hallituksen aikana 2022 kun alijäämä oli vain 0,2 %. Se oli elvyttävän talouspolitiikan ansiota, joka nyt ollaan käytännössä estämässä. Velkajarru sitoisi päättäjät kireään leikkauspolitiikkaan myös sellaisessa tilanteessa, jossa talouden suhdanne edellyttäisi elvyttävää talouspolitiikkaa. Velkajarru pakottaa päättäjät sopeuttamaan eli leikkaamaan menoja tai korottamaan veroja myös taantumassa, mikä asiantuntijoiden mukaan syventää talousahdinkoa ja lisää julkista velkaantumista entisestään.
– Jos kaikki menee hyvin, on velkajarru tarpeeton. Jos taas huonosti, velkajarrun myötä me emme edes voisi korjata tilannetta. Velkajarru sitoo tulevaisuuden päättäjien kädet ja estää normaalin demokraattisen päätöksenteon, Saramo kritisoi.
On arvioitu, että velkajarru voisi edellyttää jopa 20 miljardin edestä sopeutusta yhden vaalikauden aikana. Tämän kokoluokan sopeuttaminen tarkoittaa moninkertaisesti sitä leikkauspolitiikkaa, jota nykyinen hallitus on ajanut.
– Käytännössä velkajarru voi siis tarkoittaa suomalaisten hyvinvointivaltion romuttamista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna LemströmViestinnän erityisavustaja
MEP Jussi Saramon kabinetti
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto Euroopan parlamentissa
VAS Kyllönen kirjelmöi Orpolle ja Ranteelle: kellojen siirtelystä on luovuttava EU:ssa4.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Merja Kyllönen on lähettänyt pääministeri Petteri Orpolle ja liikenneministeri Lulu Ranteelle kirjeen, jossa hän vaatii Suomea tukemaan EU:n neuvottelujen uudelleenkäynnistämistä kellojen siirtelystä luopumiseksi. Hän kehottaa hallitusta nostamaan asian Eurooppa-neuvoston esityslistalle ja toimimaan aktiivisesti ratkaisun puolesta.
VAS Andersson: Suomi joutui myös EU:n sosiaalisen kehityksen tarkkailuluokalle25.11.2025 17:38:31 EET | Tiedote
Tänään varmistui, että Suomi on joutumassa Euroopan unionin liiallisen alijäämän menettelyyn, eli niin sanotulle talouden tarkkailuluokalle. Tämän lisäksi komissio on asettanut Suomen myös yhteiskunnallisen kehityksen tarkkailuluokalle kasvavan eriarvoisuuden riskin johdosta.
VAS Saramo: “Tarkkailuluokalle” joutuminen odotettua Orpon ja Purran historiallisen surkean talouspolitiikan vuoksi25.11.2025 16:51:10 EET | Tiedote
Euroopan komissio ilmoitti hetki sitten Suomen joutuvan alijäämämenettelyyn. Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Jussi Saramo kritisoi kovasanaisesti nykyistä Petteri Orpon ja Riikka Purran johtamaa hallitusta ja sen talouspolitiikkaa, joka on syössyt Suomen talouden syöksykierteeseen.
VAS Andersson: olemme Euroopan vahvin vastavoima oikeiston ja äärioikeiston uudelle liittolle22.11.2025 13:56:44 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Andersson avasi vasemmistoliiton Vantaalla 21.–23.11. pidettävän puoluekokouksen toisen päivän poliittisella tilannekatsauksella, jossa hän käsitteli niin eurooppalaisen politiikan suuntaviivoja kuin ajankohtaista tilannetta kotimaan politiikassa. Hänen viestinsä oli, että toisenlainen maailma on mahdollinen, mutta se vaatii toimintaa ja eurooppalaisten arvojen puolustamista.
VAS Andersson: Minimipalkkadirektiivin säilyminen on voitto työtä tekeville tavallisille eurooppalaisille11.11.2025 11:59:58 EET | Tiedote
Euroopan unionin tuomioistuin on tänään päättänyt suurelta osin pitää voimassa minimipalkkadirektiivin, jolla turvataan elämiseen riittävä vähimmäispalkka jäsenmaissa lakisääteisellä minimipalkalla tai työehtosopimusjärjestelmän kautta. Direktiivistä kumottiin sitovat kriteerit lakisääteisten minimipalkkojen määräytymisestä sekä kielto minimipalkkojen laskemisesta indeksien perusteella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
