Jyväskyläläinen Mikenti vahvistaa LVI-palvelujaan – ostaa Elvi Talotekniikan liiketoiminnan
23.10.2025 10:00:00 EEST | Nimlas | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlakseen kuuluva LVI- ja sprinkleriurakoitsija Mikenti laajentaa palveluvalikoimaansa ostamalla liiketoimintakaupalla Elvi Talotekniikan. Kaupan myötä Mikentin LVI-toiminta vahvistuu erityisesti huolto- ja korjauspalveluissa, mikä tukee yhtiön kasvua Keski-Suomessa.

Elvi Talotekniikka on vuonna 2009 perustettu palveleva LVI-asennusliike, jonka liikevaihto oli noin 1,6 miljoonaa euroa vuonna 2024 ja joka työllistää kahdeksan LVI-alan ammattilaista. Yhtiö on tunnettu erityisesti nopeasta ja asiakaslähtöisestä huoltopalvelustaan. Elvin asiakkaita ovat muun muassa taloyhtiöt, huoltoyhtiöt ja kotitaloudet.
Mikenti on Keski-Suomessa laajasti tunnettu isojen LVI- ja sprinklerijärjestelmien toteuttaja. Lähes 30 ammattilaista työllistävä yhtiö teki viime vuonna 13 miljoonan euron liikevaihdon.
Perinteikäs urakoitsija laajentaa huoltoihin
”Elvillä on vahva asema Jyväskylässä etenkin LVI-huolloissa ja korjauksissa. Kaupan myötä pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä kattavamman palvelukokonaisuuden – suuret urakat, sprinklerijärjestelmät sekä pienemmät huolto- ja korjaustyöt saman kumppanin kautta. Tämä on merkittävä askel Mikentin kasvussa ja asiakaslupauksen vahvistamisessa”, sanoo Mikentin toimitusjohtajana lokakuussa aloittanut Jussi Lehto.
Elvin henkilökunta siirtyy kaupan myötä Mikentin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Liiketoimintakaupan yhteydessä myymälätoiminnasta luovutaan. Jatkossa LVI-työt tehdään oman varaston sekä hyvin varusteltujen huoltoautojen voimin.
Elvin operatiivisesta toiminnasta vastanneet osaomistajat projektipäällikkö Jarkko Lauttaanaho ja palvelupäällikkö Sami Lönn iloitsevat uusista mahdollisuuksista, joita muutos tuo tullessaan.
"Olemme vuosien varrella lunastaneet paikkamme pitkäaikaisten asiakkaidemme luottokumppanina. Jatkossa osana Mikentiä varmistamme, että kiinteistönomistajat ja huoltoyhtiöt saavat meiltä edelleen laadukkaat LVI-työt palveluhenkisellä asenteella”, Jarkko Lauttaanaho kommentoi.
Jarkko Lauttaanaho ja Sami Lönn liittyvät Nimlaksen omistajaohjelmaan.
Mikentin Leppävirran osasto liittyi hiljattain osaksi kuopiolaista Virtoota. Mikenti-Virtoo tarjoaa LVI- ja sähköalan palvelut saman katon alta Pohjois-Savossa. Yhtiöt ovat osa pohjoismaista Nimlas-konsernia, joka Suomessa koostuu lähes 50 paikallisesta talotekniikkayrityksestä.
Lisätietoja:
Jussi Lehto, toimitusjohtaja, Mikenti Oy, 040 525 3432, jussi.lehto@mikenti.fi
Jarkko Lauttaanaho, projektipäällikkö, Elvi Talotekniikka Oy, 0400 180001, jarkko.lauttaanaho@elvitalotekniikka.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Nimlas – Talotekniikan terävin kärki
Nimlas on yksi Pohjoismaiden johtavista talotekniikka-alan toimijoista. Suomessa Nimlaksen muodostavat lähes 50 paikallista yhtiötä, joissa työskentelee noin 1 500 ammattilaista. Nimlaksen yritykset tarjoavat projekteja ja palveluita kaikissa talotekniikan lajeissa valtakunnallisesti. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli noin 294 miljoonaa euroa (pro forma).
Ketterästi paikallinen. Yhdessä vahvempi. Nimlas.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nimlas
Nimlas ostaa talotekniikkayritykset Meri-Lapista – LVI-Vanhatalo ja Sähköasennus Kivilompolo liittyvät konserniin16.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
LVI-Vanhatalo Oy ja Sähköasennus Kivilompolo Oy liittyvät osaksi Nimlasta, joka on yksi Suomen johtavista talotekniikka-alan konserneista. Yritykset jatkavat omilla nimillään ja nykyisen johdon vetäminä. Kauppojen jälkeen Nimlas koostuu Suomessa 56 yrityksestä ja lähes 2 000 ammattilaisesta.
Nimlas laajentaa tietoliikenneverkkojen rakentamiseen – Pohjanmaalla toimiva Netion liittyy konserniin15.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Nimlas on ostanut Pohjanmaalla toimivan Netion Oy:n. Tietoliikenne- ja sähköverkkojen rakentamiseen erikoistunut Netion toteuttaa verkkohankkeita kokonaisuutena maanrakennuksesta kaapelointiin, kytkentöihin ja käyttöönottoon. Kauppa tuo Nimlakselle uudenlaista osaamista kiinteistöjen ulkopuolisten tietoliikenne- ja sähköverkkojen rakentamisesta. Netionin liikevaihto on noin 1,8 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 13 ammattilaista.
Nimlas perustaa uuden sähköalan yrityksen Keski-Suomeen yhdessä yrittäjän kanssa1.10.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Paikallisesti johdetuista teknisten palveluiden yrityksistä koostuva Nimlas ja sähköalan ammattilainen Markus Hämäläinen perustavat Jyväskylään sähkötöitä tarjoavan PrimeTec Oy:n. Uuden yrityksen perustaminen yhdessä yrittäjän kanssa tuo Nimlakselle yhden tavan lisää kasvaa yritysostojen ja nykyisten yhtiöiden kasvun rinnalla.
Nimlas ostaa Tammelan Talotekniikan – vahvaa talotekniikan kokonaisosaamista Pirkanmaalle29.9.2026 15:30:00 EEST | Tiedote
Nimlas vahvistaa jälleen asemaansa Tampereen seudulla ostamalla Tammelan Talotekniikka Oy:n. Yhtiö toteuttaa vaativia talotekniikkaurakoita sekä KVR-hankkeita, joissa se vastaa talotekniikan suunnittelusta ja toteutuksesta kokonaisuutena. Kauppa täydentää Nimlaksen paikallista osaamista yhdellä Suomen suurimmista talotekniikkamarkkinoista.
Nimlas kasvaa Pirkanmaalla: Quattroservices Tampere ostaa LVI-Lipsosen21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Quattroservices Tampere vahvistaa LVI-palvelujaan ostamalla liiketoimintakaupalla LVI-Lipsosen. Nimlas-konserniin kuuluvalle yhtiölle kauppa tuo vahvan urakointiosaamisen rinnalle paikallisen huolto- ja palvelutiimin sekä vuosia jatkuneita asiakkuuksia. Yhdessä yhtiöt pystyvät palvelemaan asiakkaita suurista LVI-urakoista jatkuviin huolto- ja korjaustöihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme