Hallintovaliokunnan Heinäluoma: Kansalaisuuden edellytyksenä työllistyminen ja yhteiskuntaan kiinnittyminen

15.10.2025 14:05:32 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Hallintovaliokunnan Sd-edustajien mukaan kansalaisuuden ehtona on edellytettävä riittävän toimeentulon hankkimista.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

Eduskunnassa hyväksyttiin tänään kansalaisuuslaki, jonka myötä Suomen kansalaisuuden myöntämisen perusteet muuttuvat. SDP kannattaa hallituksen esityksen linjauksia toimeentulon, nuhteettomuuden ja kansallisen turvallisuuden arvioinnin kytkemisestä osaksi kansalaisuuden saamisen edellytyksiä.

– Hallituksen esityksen päälinja on mielestämme kannatettava. Kansalaisuus merkitsee pysyvää ja täysivaltaista jäsenyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa. Siksi on perusteltua edellyttää sitoutumista Suomen arvoihin, sääntöihin ja käytäntöihin. Tätä tukee myös vaatimus turvatusta toimeentulosta, sanoo hallintovaliokunnan jäsen Eveliina Heinäluoma. 
 
Hallituksen esityksen mukaan kansalaisuutta hakeva ei saa olla turvautunut kahden vuoden aikana työttömyysturvaan tai toimeentulotukeen yli kolmen kuukauden ajan. SDP:n ryhmä jätti hallintovaliokunnan mietintöön oman eriävän mielipiteen, joka olisi jättänyt toimeentuloedellytyksen soveltamiseen harkinnanvaraa niissä tilanteissa, joissa henkilön tai hänen perheensä toimeentulo on tilapäisesti heikentynyt syistä, jotka eivät liity hakijan omaan aktiivisuuteen tai työllistymisedellytyksiin. 

– Kannatamme sitä, että riittävä toimeentulo asetetaan kansalaisuuden edellytykseksi. Toimeentulon määrittely ei kuitenkaan hallituksen mallilla ota huomioon tilanteita, joissa myös hyvin kotoutunut ja työelämässä oleva ihminen voi joutua työttömäksi omasta aktiivisuudesta huolimatta, kuten nyt näemme työttömyyden ollessa Suomessa Euroopan heikoimmalla tasolla, 

– Toimeentulovaatimuksen osalta me ehdotimme hallitukselle ratkaisua, jossa oma toimeentulo olisi ollut edellytys, mutta samalla olisi ollut joustoa tilanteessa, jossa esimerkiksi työttömyyden kohdalla myös hakijan oma aktiivisuus olisi pystytty huomioimaan, Heinäluoma huomauttaa.

SDP ehdotti valiokuntakäsittelyssä, että toimeentuloedellytys voidaan katsoa täyttyneeksi, vaikka hakija olisi turvautunut työttömyysetuuteen tai toimentulotukeen kahden vuoden aikana yli kolmen kuukauden ajan, jos tukiin ei kuitenkaan ole turvauduttu yli kuuden kuukauden ajan ja tukiin turvautuminen on johtunut poikkeuksellisista olosuhteista tai muuten tilapäisistä syistä, joihin hakija ei ole kohtuudella voinut vaikuttaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen aborttimaksu on jälleen yksi askel naisten oikeuksien heikentämisessä21.9.2026 13:24:59 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää ennenkuulumattomina Orpon hallituksen suunnitelmia tuoda eduskuntaan aborttioikeuden rajaamisesitys, joka mahdollistaisi uuden maksun omasta tahdosta tehtävälle raskaudenkeskeytykselle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan leikkausta tai muuta toimenpidettä edellyttävästä abortista voitaisiin periä noin 257 euron asiakasmaksu. Lääketieteellisin perustein tehtävät raskaudenkeskeytykset olisivat maksuttomia. – On täysin kestämätöntä, että hallitus alkaa arvottaa raskaudenkeskeytyksiä sen perusteella, miksi nainen aborttiin päätyy. Terveydenhuollon maksujen tulee perustua hoitoon. Oikeus turvalliseen aborttiin ei saa riippua naisen varallisuudesta, Heinäluoma sanoo.

SDP:n Pia Hiltunen: Naisen omaa päätöstä ei pidä hinnoitella21.9.2026 12:53:55 EEST | Tiedote

SDP kansanedustaja Pia Hiltunen arvostelee hallituksen suunnitelmaa uusista abortteihin liittyvistä asiakasmaksuista. Svenska Ylen mukaan omasta pyynnöstä tehtävään raskaudenkeskeytykseen liittyvistä leikkauksista, toimenpiteistä tai erityistutkimuksista voisi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa. Jos raskauden jatkuminen uhkaisi raskaana olevan tai sikiön henkeä tai terveyttä, toimenpiteet olisivat maksuttomia.

SDP:n Haatainen: Naisten oikeudet eivät saa olla kompromissien kohde – hallituksen ei pidä ottaa takapakkia aborttioikeudessa21.9.2026 09:53:30 EEST | Tiedote

Yle Svenska uutisoi tänään, että hallituksen uudet terveydenhuollon asiakasmaksut koskevat myös abortteja. Noin 257 euron maksu koskisi omasta pyynnöstä tehtäviä abortteja, kun taas lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomina. Uusi maksu uhkaa moninkertaistaa raskauden keskeytyksen hinnan ja vaikeuttaa niiden tekemistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye