Kokoomuksen Satonen: Suomella on kaikki edellytykset uuteen nousuun – tarvitsemme rohkeutta, pitkäjänteisyyttä ja uskoa suunnan kääntymiseen
15.10.2025 14:54:17 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja työ- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Arto Satonen muistutti eduskunnan välikysymyskeskustelussa, että hallituksen työllisyyspolitiikan tavoite on selvä: luoda edellytykset uusille työpaikoille ja talouskasvulle. Hallituksen tekemät uudistukset nostavat valtiovarainministeriön virkamiesarvion mukaan pitkällä aikavälillä työllisyyttä 90000:lla ja parantavat julkista taloutta 2 miljardilla.

“Työllisyyden paranemisen edellytys on talouskasvu. Talouskasvu syntyy viennistä ja kotimarkkinoiden elpymisestä. Meillä on kaikki edellytykset uuteen nousuun – osaavat ihmiset, kasvuhaluisia yrityksiä, vahva tahto ja kyky nostaa Suomi omille jaloilleen. Nyt tarvitaan rohkeutta, pitkäjänteisyyttä ja uskoa siihen, että suunta kääntyy”, Satonen sanoi välikysymyskeskustelussa.
Satosen mukaan hallitus on tehnyt juuri niitä ratkaisuja, joita vienti ja työllisyys kaipaavat.
“Lakkolait on päivitetty, jotta tavara liikkuu satamista. Paikallista sopimista on lisätty ja vientivetoinen palkkamalli on luotu. Nämä uudistukset kurovat umpeen sitä eroa, joka meillä on ollut muihin Pohjoismaihin”, Satonen sanoo.
Satonen torjuu myös opposition arvostelun työttömyysturvauudistuksista. VATTin tutkimus osoittaa, että Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna hyvät kannusteet myös osa-aikatyön tekemiselle.
“Työn pitää kannattaa aina suhteessa sosiaaliturvaan ja kokoaikatyön tulee kannattaa aina suhteessa osa-aikatyöhön. Tässä asiassa on tällä vaalikaudella päästy eteenpäin. Kannustimet kokoaikatyölle ovat kunnossa”, Satonen sanoo.
Satonen muistuttaa, että hallitus on tehnyt myös oikea-aikaisia täsmätoimia työllisyyden vahvistamiseksi.
“Tässä tilanteessa tarvitaan täsmätoimia ja niitä hallitus on tehnyt. Nuorten työllistämisseteli on juuri oikea keino auttaa niitä nuoria, jotka eivät ole päässet kiinni työelämään. Työttömän mahdollisuus opiskella laajemmin työttömyysturvalla ja hankkia täsmäosaamista auttaa, kun autoalalta siirrytään puolustusteollisuuteen tai insinööri vaihtaa metsäteollisuudesta energia-alalle”, Satonen luettelee.
“Hallituksen tekemät uudistukset nostavat valtiovarainministeriön virkamiesarvion mukaan pitkällä aikavälillä työllisyyttä 90000:lla ja parantavat julkista taloutta 2 miljardilla. Orpon hallituksen uudistuksilla tulee olemaan keskeinen rooli hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan turvaamisessa pitkällä aikavälillä”, Satonen päättää.
________________________
Ed. Satosen pitämä kokoomuksen eduskuntaryhmän puhe välikysymyskeskusteluun työttömyydestä.
Arvoisa puhemies,
Työllisyyden paranemisen edellytys on talouskasvu. Talouskasvu syntyy viennistä ja kotimarkkinoiden elpymisestä.
Viime viikolla saimme hienot uutiset isoista jäänmurtajakaupoista Yhdysvaltoihin. Ne tuovat suoraan 7000–10000 henkilötyövuotta ja epäsuorasti vielä moninkertaisesti. Jättikaupat voivat murtaa myös sen henkisen lukon, joka on kotimaassa kasvua pidätellyt.
Eväät talouskasvulle ovat olemassa. Hallitus on johdonmukaisesti parantanut viennin kilpailukykyä. On päivitetty lakkolait ja varmistettu, että tavara liikkuu satamista. On tehty vientivetoinen palkkamalli ja lisätty paikallista sopimista. Näillä uudistuksilla Suomi on kuronut kiinni sitä uudistusvelkaa, joka meillä on ollut suhteessa muihin Pohjoismaihin. Vasemmisto-oppositio on vastustanut näitä kaikkia uudistuksia, ja vientimallia on vastustanut myös välikysymyksen jättänyt Keskusta. Uudistukset ovat kuitenkin edellytys sille, että kasvua syntyy viennin kautta.
Koronan ja Marinin hallituksen aikana keskituloisen palkansaajan ostovoima laski 6 prosenttia. Nyt ostovoima on lähtenyt kasvuun. Palkat nousevat enemmän kuin inflaatio, korot ovat laskeneet ja tuloveroa on alennettu. Kotitalouksien velka on kääntynyt laskuun ja talletustileillä on enemmän rahaa kuin koskaan. Edellytykset myös kotimaisen kysynnän kasvulle ja työpaikkojen syntymiselle ovat olemassa.
Uusi työpaikka syntyy, kun työnantajan kannattaa palkata työntekijä. Siksi työnantajan riskin kohtuullistaminen esimerkiksi henkilökohtaista irtisanomista helpottamalla on tärkeää erityisesti pk-yrityksille.
Arvoisa puhemies,
Tällä hetkellä työttömyystilanne on haastava. Jokainen työpaikka, jokainen ihminen on tärkeä, ja juuri siksi teemme kaikkemme, että työllisyys kääntyisi kasvuun.
Tässä tilanteessa tarvitaan täsmätoimia ja niitä hallitus on tehnyt. Nuorten työllistämisseteli on juuri oikea keino auttaa niitä nuoria, jotka eivät ole päässet kiinni työelämään. Työttömän mahdollisuus opiskella laajemmin työttömyysturvalla ja hankkia täsmäosaamista auttaa, kun autoalalta siirrytään puolustusteollisuuteen tai insinööri vaihtaa metsäteollisuudesta energia-alalle. On myös syytä selvittää tarvitaanko muutoksia kuntien ja hyvinvointialueiden rahoituksen kriteereihin, jotta aktivointiaste kohenee.
Työttömien määrä on noussut enemmän, kuin työntekijöiden tai tehtyjen työtuntien määrä on vähentynyt. Työttömyyden kasvun selittää pitkälti työnhakijoiden määrän kasvu ja aktiivitoimien vähentyminen sen jälkeen, kun TE-palvelut siirrettiin kuntiin. Uusia työnhakijoita ovat mm. ukrainalaiset, muut ulkomaalaistaustaiset ja muulta sosiaaliturvalta työnhakijoiksi siirtyneet. Aktivoinitiasteen väheneminen selittää pitkälti pitkäaikaistyöttömyyden kasvun.
Päivittäin saamme sekä hyviä, että huonoja uutisia työmarkkinoilta. Eri aloilla ja eri osassa maata menee eri tavalla. Toimialojen välinen vaihtelu on poikkeuksellisen suurta. Toisille aloille syntyy työpaikkoja, toisilta poistuu. Siksi on tärkeää, että ihmiset voivat joustavasti siirtyä alalta toiselle ja liikkua maan sisällä työn perässä.
Arvoisa puhemies,
Työn pitää kannattaa aina suhteessa sosiaaliturvaan ja kokoaikatyön tulee kannattaa aina suhteessa osa-aikatyöhön. Tässä asiassa on tällä vaalikaudella päästy eteenpäin. Kannustimet kokoaikatyölle ovat kunnossa ja kuten VATTin tutkimus osoittaa Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna hyvät kannusteet myös osa-aikatyön tekemiselle, kuten pitääkin olla.
Hallituksen tekemät uudistukset nostavat valtiovarainministeriö virkamiesarvion mukaan pitkällä aikavälillä työllisyyttä 90000:lla ja parantavat julkista taloutta 2 miljardilla. Yksittäisiä uudistuksia on arvosteltu, mutta uskottavaa vaihtoehtoa ei ole oppositiosta kyetty esittämään. Orpon hallituksen uudistuksilla tulee olemaan keskeinen rooli hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan turvaamisessa pitkällä aikavälillä.
Arvoisa puhemies. Jos mitään ei uskalleta muuttaa, niin suunta ei käänny.
Meillä on kaikki edellytykset uuteen nousuun – osaavat ihmiset, kasvuhaluisia yrityksiä, vahva tahto ja kyky nostaa Suomi omille jaloilleen. Nyt tarvitaan rohkeutta, pitkäjänteisyyttä ja uskoa siihen, että suunta kääntyy.
Meidän tavoitteemme kokoomuksessa on selvä – vahva talous, korkea työllisyys ja hyvinvointiyhteiskunta, joka kestää myös tuleville sukupolville.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arto SatonenKansanedustaja
Pirkanmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kauma: SDP:n venkoilu velkajarrun kanssa kertoo eniten SDP:stä itsestään22.9.2026 15:51:33 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauman mukaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen uusimmat yritykset vierittää syytä velkajarrun uskottavuuskeskustelusta hallituksen niskoille ovat merkki puolueessa orastavasta epätoivosta. "SDP on puristuksissa kasvavan ja selkeälinjaisen Vasemmistoliiton sekä omien sitoumustensa välissä. Soraäänet kasvavat, mitä lähemmäs lupausten lunastamista tullaan", Kauma sanoo.
Kokoomuksen Heikkinen: Ahkeruudesta ei pidä sakottaa – työstä jää ensi vuonna enemmän käteen22.9.2026 14:07:30 EEST | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Janne Heikkinen pitää vuoden 2027 veronkevennyksiä tärkeänä jatkona hallituksen työntekoa ja yrittämistä kannustavalle politiikalle.
Kokoomuksen Heinonen: Edelleenkö vaaditaan suunnanmuutosta?22.9.2026 12:38:55 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen korostaa ryhmäpuheenvuorossaan, että Suomen taloudessa pitkään odotettu käänne parempaan on vahvistumassa. Heinosen mukaan nyt on pidettävä kiinni työntekoa, yrittämistä ja investointeja tukevasta linjasta.
Kokoomuksen Vuornos: Hieno uutinen Suomelle – talouskasvu näkyy jo työllisyydessä22.9.2026 09:52:25 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Henrik Vuornos iloitsee tuoreista työllisyysluvuista. Suomessa oli elokuussa 34 000 työllistä enemmän kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan työttömien määrä väheni 5 000 henkilöllä.
Kokoomuksen Valtola: Saimme neuvoteltua merkittäviä helpotuksia naisten terveydenhuollon maksuihin22.9.2026 07:04:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Oskari Valtola pitää tärkeänä, että hallituksen neuvotteluissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista saatiin poistettua maksuja tilanteissa, jotka koskettavat suurta joukkoa naisia ja perheitä. Valtolan mukaan vaihtoehtona olisi ollut, ettei näitä helpotuksia olisi tehty lainkaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme