Starship Technologies keräsi rahoituskierroksella 50 miljoonaa dollaria liiketoiminnan laajentamiseen Euroopassa ja Yhdysvalloissa
16.10.2025 09:46:05 EEST | Viestintätoimisto Manifesto Oy | Tiedote
Suomessakin vahvan jalansijan saanut robottikuljetusyritys laajentaa toimintaansa lisärahoituksen avulla Euroopan ja Yhdysvaltojen kaupungeissa.

Maailman johtava autonomisten kuljetuspalveluiden tarjoaja Starship Technologies on saanut päätökseen 50 miljoonan dollarin rahoituskierroksen, jota johti kansainvälinen sijoitusrahasto Plural. Starshipin perustajat Ahti Heinla ja Janus Friis, jotka kuuluivat myös Skypen perustajiin, ovat tähän mennessä keränneet sijoittajilta yli 280 miljoonaa dollaria rahoitusta. Starship kertoo, että kerätty pääoma käytetään palvelujen ja globaalin robottilaivueen laajentamiseen, myös Suomessa.
Vuonna 2014 perustettu Starship on osoittanut, että autonomiset kuljetuspalvelut toimivat laajassa kaupallisessa mittakaavassa. Yhtiön robotit ylittävät tällä hetkellä kaksi suojatietä joka sekunti, ja yhdeksän miljoonaa tehtyä toimitusta tarjoavat datapohjan toiminnan kehittämiseen. Siinä, missä monet kilpailijat vasta testaavat teknologiaansa, Starship pyörittää jo mittavaa ja käytännössä testattua kuljetuspalveluverkostoa.
”Jakelurobotit ovat seuraava iso aalto kaupunkilogistiikassa. Robotit mullistavat hiljalleen tavaraliikennettä kaupungeissa,” sanoo Starshipin Technologiesin toinen perustaja ja pääjohtaja Ahti Heinla. "Olemme jo vakiinnuttaneet asemamme Euroopan kaupungeissa ja Yhdysvaltain yliopistokampuksilla, ja nyt laajennamme toimintaamme edelleen tuodaksemme tämän teknologian useampien yhteisöjen saataville ympäri maailmaa. Muutaman vuoden kuluttua miljoonat ihmiset ympäri maailmaa saavat tilauksensa muutamassa minuutissa robottien toimittamina.”
Starship on onnistunut ratkaisemaan monta kuljetusrobotiikan alan haastetta, jotka yhä jarruttavat laajasti alan toimijoita, kuten turvallisuus, sääntely, toimintavarmuus kaikissa sääolosuhteissa ja kannattava skaalautuminen. Starshipin tekoälyteknologia toimii tason 4 autonomialla, mikä on mahdollistanut nopean kasvun ja kannattavan toiminnan.
Iso osa Starshipin robottiteknologian ja kuljetuspalvelun tuotekehityksestä on tehty Suomessa. Robottien ihmisystävällisen ulkomuodon on suunnitellut suomalainen huippumuotoiluyritys Aivan. Globaalisti Starship tekee tällä hetkellä yhteistyötä usean merkittävän ruuan ja ostosten kuljetuspalveluyhtiön kanssa. Kumppaneihin kuuluvat muun muassa Grubhub Yhdysvalloissa sekä Bolt, Wolt ja Foodora Euroopassa. Suomessa yhtiö tekee laajaa yhteistyötä S-ryhmän kanssa.
”Starship on pikkuhiljaa rakentanut maailman menestyneimmän autonomiseen teknologiaan keskittyneen yrityksen,” sanoo Pluralin partneri Taavet Hinrikus. "Starshipin kuljetuspalvelu toimii jo käytännössä ja yhtiön liiketoiminta on kannattavaa. He muuttavat parhaillaan tapaa, kuinka tavarat kuljetetaan kaupungeissa jatkossa. Sen vuoksi kasvatimme sijoitusosuuttamme. Starship on todistanut kykynsä kasvaa globaalisti ja sen potentiaali Yhdysvaltain markkinoilla on valtava."
Rahoituskierrokseen osallistuivat myös Plural, Karma.vc, Latitude, Coefficient Capital, SmartCap (Euroopan Unionin NextGenerationEU-ohjelman rahoittama) sekä Skaala. Uusi rahoitus vauhdittaa globaalia laajentumista, kasvattaa robottikalustoa ja tiivistää yhteistyötä suurten jälleenmyyjien kanssa, jotka hakevat luotettavaa ja jo toimivaksi todistettua autonomista toimitusinfrastruktuuria.
Faktoja:
-
Yli 9 miljoonaa tehtyä autonomista toimitusta 7 maassa – 5 kertaa enemmän kuin kaikki muut kilpailijat yhteensä
-
Robotit ovat kulkeneet yli 18 miljoonaa kilometriä.
-
Käytössä yli 2 700 robotti maailmanlaajuisesti. Tavoitteena yli 12 000 robottia vuoteen 2027 mennessä.
-
Toimii yli 30 kaupungissa Euroopassa ja yli 60 yliopistokampuksella Yhdysvalloissa.
-
Nollapäästöinen viimeisen kilometrin toimitus – Starship on vähentänyt CO2-päästöjä yli 650 tonnia Euroopan toiminnassaan.
-
Suomessa robotit ovat kulkeneet reippaasti yli miljoona kilometriä, ja ne ovat tehneet yli 700 000 toimitusta asiakkaille. Useita satoja Starship-robotteja toimii tällä hetkellä eri puolilla Suomea yli 140 toimipaikassa. Robottien määrä kasvaa koko ajan.
Lisätietoja:
Harri Kammonen
Viestintätoimisto Manifesto
+358 40 500 1120
harri.kammonen@manifesto.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja Starship Technologiesista ja Pluralista
Starship Technologies
Skypen perustajien Ahti Heinlan ja Janus Friis vuonna 2014 perustama Starship Technologies mullistaa kuljetuspalvelut autonomisilla roboteilla. Robotit on suunniteltu toimittamaan ruoka- ja elintarvikkeita sekä paketteja paikallisesti muutamassa minuutissa.
Yhtiö on tehnyt jo yli 9 miljoonaa toimitusta maailmanlaajuisesti, ja sen 2 700 robottia toimivat yli 270 eri paikassa seitsemässä maassa. Starship on rakentanut maailman laajimman autonomisten toimitusten verkoston. https://www.starship.xyz
Plural
Plural on alkuvaiheen sijoitusrahasto, joka tukee yrityksiä, joiden tavoitteena on muuttaa maailmaa teknologian avulla. Plural perustettiin kesäkuussa 2022 tavoitteenaan yhdistää eurooppalaiset kasvuyritykset sekä kokeneet ja kunnianhimoiset sijoittajat. Rahastolla on toimistot Tallinnassa ja Lontoossa, ja sen tavoitteena on vaikuttaa Euroopan talouteen kokonaisvaltaisesti, vähentää toimialan systeemistä riskiä ja luoda tasavertaiset mahdollisuudet tukemiensa yritysten kautta. https://www.pluralplatform.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Manifesto Oy
Suomeen rantautuu ruotsalainen lääkkeelliseen painonpudotukseen erikoistunut digiklinikka3.11.2026 08:10:00 EET | Tiedote
Ruotsissa vuonna 2023 perustettu painonhallinnan digiklinikka Supernormal aloittaa toimintansa Suomessa. Yritys tarjoaa lääkkeellistä painonpudotusta yhdistettynä henkilökohtaisen hoitotiimiin, jonka tavoitteena on tukea tehokasta, turvallista ja kestävää painonpudotusta. Lääkäristä, ravitsemusasiantuntijasta, personal trainerista ja terveysvalmentajasta koostuva hoitotiimi ei jätä painonsa kanssa kamppailevaa potilasta yksin vaan opastaa ja tukee seitsemänä päivänä viikossa.
Kemissä on eniten maksuhäiriöisiä Lapissa – merkintä useammalla kuin joka kymmenennellä28.10.2026 10:24:49 EET | Tiedote
Lapissa maksuhäiriöisten osuus on hieman koko maan tasoa korkeampi, mutta kuntien väliset erot ovat suuria. Kemissä maksuhäiriömerkintä on 11,1 prosentilla tarkastelluista henkilöistä. Osuus on kunnittain Lapin korkein ja koko Suomen toiseksi korkein. Korkean maksuhäiriöriskin kuntia yhdistävät usein heikompi tulokehitys ja talouden suhdanteet, kuten työttömyys.
Tätä huonetta joka neljäs suomalainen haluaisi remontoida – yleisin syy kuluminen22.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
73 prosenttia suomalaisista kertoo, että vähintään yksi huone heidän kodissaan kaipaa kipeästi kunnostusta tai remonttia. Lähes joka neljäs suomalainen (23 %) kokee, että kylpyhuone kaipaa remonttia kaikkein kipeimmin. Tämä käy ilmi tuoreesta Sifo-tutkimuksesta, joka toteutettiin lattiavalmistaja Pergon toimeksiannosta.
Lemmikkien karvat riesana? ECOVACSin DEEBOT T90 Max Pro Omni on kehitetty imuroimaan ne tehokkaasti8.10.2026 11:03:11 EEST | Tiedote
Uusi keskihintainen ECOVACS DEEBOT T90 MAX PRO OMNI -siivousrobotti vaatii vain vähän manuaalista huolenpitoa ja se soveltuu erityisesti lemmikkitalouksiin.
Tutkimus: Kaksi kolmesta nuoresta aikuisesta työllistyi viime kesänä – mediaanipalkka oli 1 750 euroa22.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista nuorista aikuisista kaksi kolmesta (67 %) työllistyi kesän aikana, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Bigbankin Taloustutkimuksella teettämän selvityksen mukaan nuorten mediaanipalkka oli 1 750 euroa ja kaksi viidestä (38 %) säästi vähintään puolet kesällä saadusta palkastaan. Nuoret aikuiset pitivät säästöjään yleisimmin käyttö- tai säästötilillä, mutta miehillä korostui myös rahastoihin ja osakkeisiin sijoittaminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme





