Tutkimus: Kaksi kolmesta nuoresta aikuisesta työllistyi viime kesänä – mediaanipalkka oli 1 750 euroa
22.9.2026 08:10:00 EEST | Viestintätoimisto Manifesto Oy | Tiedote
Suomalaisista nuorista aikuisista kaksi kolmesta (67 %) työllistyi kesän aikana, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Bigbankin Taloustutkimuksella teettämän selvityksen mukaan nuorten mediaanipalkka oli 1 750 euroa ja kaksi viidestä (38 %) säästi vähintään puolet kesällä saadusta palkastaan. Nuoret aikuiset pitivät säästöjään yleisimmin käyttö- tai säästötilillä, mutta miehillä korostui myös rahastoihin ja osakkeisiin sijoittaminen.

Nuorten työllisyystilanne on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua. Suomessa rahoitusratkaisuja tarjoava Bigbank selvitti suomalaisten 18–25-vuotiaiden nuorten aikuisten työllistymistä, palkkatasoa ja säästämistä kesällä 2026.
Taloustutkimuksen Bigbankille teettämän tutkimuksen mukaan kaksi nuorta aikuista kolmesta (67 %) kertoi olleensa töissä kesällä. 37 prosentilla oli perinteinen kesätyö ja 23 prosentilla muu vakituinen tai määräaikainen työ, joka työllisti myös kesän aikana. Kolmannes nuorista (32 %) ei ollut töissä kesällä lainkaan.
Työllistymisluvuissa ei ole havaittavissa sukupuolieroja. Tutkimukseen vastanneilla nuorilla naisilla oli kuitenkin samanikäisiä miehiä useammin vakituinen työ (18 % vrt. 12 %).
Miehet tienasivat naisia enemmän kesän aikana tehdyistä töistä
Joka neljäs (26 %) kesällä töissä ollut nuori aikuinen sai alle 1 000 euroa palkkaa kuukaudessa. Nuorten aikuisten kesällä tehtyjen töiden mediaanipalkka oli 1 750 euroa. Nuorten miesten mediaanipalkka oli 1 756 euroa ja nuorten naisten 1 250 euroa, eli keskimäärin noin 500 euroa vähemmän miesten. Vain joka kymmenes (9 %) nuorista tienasi kuukaudessa 3 000 euroa tai enemmän.
”Kiristyneessä työllisyystilanteessa töiden löytäminen on ollut viime vuosina monelle haastavaa. Siksi on ilahduttavaa, että kaksi kolmesta nuoresta aikuisesta on ollut kesän aikana työelämässä. Esimerkiksi kesätyö tarjoaa nuorille arvokkaan mahdollisuuden tutustua työelämään ja parhaimmillaan kartuttaa kokemusta omalta alalta. Ensimmäiset palkkatulot ovat samalla hyvä tilaisuus opetella oman talouden hallintaa ja säästämistä. Säästämisestä kannattaakin tehdä tapa laittamalla ainakin osa tuloista sivuun jo ensimmäisistä palkoista lähtien”, Bigbankin Suomen maajohtaja Inka Hedenstam sanoo.
Kaksi viidestä säästi vähintään puolet palkasta – valtaosa säästötileille
Tutkimuksen mukaan keskimäärin kaksi kolmesta (65 %) nuoresta aikuisesta säästi vähintään osan kesällä saadusta palkastaan. Kaksi viidestä (38 %) ilmoitti säästäneensä vähintään puolet palkasta. Joka viides (20 %) taas kertoo, ettei palkasta jäänyt mitään säästöön. Miehet säästivät palkastaan naisia enemmän.
Yli puolet (55 %) heistä, jotka säästivät palkastaan, kertovat sijoittaneensa rahat säästötilille. 42 prosenttia kertoo pitävänsä säästöjään perinteisellä käyttötilillä ja yhtä moni (42 %) sijoitti rahat rahastoihin. Osakesäästäminen korostui etenkin miesten keskuudessa: lähes joka kolmas (29 %) miehistä kertoi sijoittaneensa osan palkasta osakkeisiin, kun vastaava luku naisissa oli vain kuusi prosenttia.
”Tutkimus osoittaa, että nuoret miehet olivat rohkeampia sijoittamaan palkasta saatuja säästöjään kuin naiset. Nuoret naiset arvostivat enemmän turvallisempia säästömuotoja kuten säästö- ja käyttötilejä. Miehet valitsivat tilille säästämisen ohella tasapuolisesti myös rahasto- ja osakesäästämisen vaihtoehtoja”, Hedenstam kertoo.
Taloustaidot ja säästämisen perusteet opitaan nuorena
Hedenstamin mukaan taloustaitojen oppiminen ja säästämisen harjoittaminen on tärkeämpää kuin se, kuinka paljon rahaa loppuviimeinen laittaa säästöön.
”On tärkeää ymmärtää säästämisen hyveet mutta myös sitä, minkälaisia eri keinoja ja tuotteita on valittavissa säästöjen kasvattamiseksi”, hän sanoo.
Hedenstam muistuttaa, että säästämisen voi aloittaa pienelläkin summalla ja myös pienelle summalle kannattaa antaa mahdollisuus kasvaa.
”Tavallinen käyttötili on yleensä nollakorkoinen ja se soveltuu parhaiten päivittäisasiointiin ja siihen liitetään myös maksukortit. Käyttörahasta erillisille säästöille kannattaa valita parempituottoisia vaihtoehtoja. Turvallisuushakuiselle säästötilit, joista maksetaan parempaa korkoa, on hyvä valinta. Jos on valmis ottamaan hieman enemmän riskiä rahastot ja jopa osakkeet ovat oivia vaihtoehtoja”, hän opastaa.
Tietoa tutkimuksesta
Taloustutkimus toteutti suomalaisten nuorten aikuisten kesätyötienestien säästämisen tavoitteita selvittävän tutkimuksen Bigbankin toimeksiannosta elokuussa 2026. Tutkimus toteutettiin nettikyselynä Taloustutkimuksen valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimukseen osallistui yhteensä 520 nuorta, 18–25-vuotiasta aikuista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jonna VarhamaViestintätoimisto Manifesto / partneri
Puh:+358 50 543 2926jonna.varhama@manifesto.fiKuvat
Bigbank AS Suomen sivuliike avattiin vuonna 2009. Bigbank tarjoaa henkilöasiakkaille säästämisen tuotteita, kuten säästötilejä ja määräaikaisia talletuksia, sekä osamaksutuotteita niin henkilö- kuin yritysasiakkaille. Digitaalisiin palveluihin panostavana pankkina Bigbank tarjoaa sujuvan ja helppokäyttöisen asiakaskokemuksen sekä kilpailukykyisiä ratkaisuja koko Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Manifesto Oy
Suomeen rantautuu ruotsalainen lääkkeelliseen painonpudotukseen erikoistunut digiklinikka3.11.2026 08:10:00 EET | Tiedote
Ruotsissa vuonna 2023 perustettu painonhallinnan digiklinikka Supernormal aloittaa toimintansa Suomessa. Yritys tarjoaa lääkkeellistä painonpudotusta yhdistettynä henkilökohtaisen hoitotiimiin, jonka tavoitteena on tukea tehokasta, turvallista ja kestävää painonpudotusta. Lääkäristä, ravitsemusasiantuntijasta, personal trainerista ja terveysvalmentajasta koostuva hoitotiimi ei jätä painonsa kanssa kamppailevaa potilasta yksin vaan opastaa ja tukee seitsemänä päivänä viikossa.
Kemissä on eniten maksuhäiriöisiä Lapissa – merkintä useammalla kuin joka kymmenennellä28.10.2026 10:24:49 EET | Tiedote
Lapissa maksuhäiriöisten osuus on hieman koko maan tasoa korkeampi, mutta kuntien väliset erot ovat suuria. Kemissä maksuhäiriömerkintä on 11,1 prosentilla tarkastelluista henkilöistä. Osuus on kunnittain Lapin korkein ja koko Suomen toiseksi korkein. Korkean maksuhäiriöriskin kuntia yhdistävät usein heikompi tulokehitys ja talouden suhdanteet, kuten työttömyys.
Tätä huonetta joka neljäs suomalainen haluaisi remontoida – yleisin syy kuluminen22.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
73 prosenttia suomalaisista kertoo, että vähintään yksi huone heidän kodissaan kaipaa kipeästi kunnostusta tai remonttia. Lähes joka neljäs suomalainen (23 %) kokee, että kylpyhuone kaipaa remonttia kaikkein kipeimmin. Tämä käy ilmi tuoreesta Sifo-tutkimuksesta, joka toteutettiin lattiavalmistaja Pergon toimeksiannosta.
Lemmikkien karvat riesana? ECOVACSin DEEBOT T90 Max Pro Omni on kehitetty imuroimaan ne tehokkaasti8.10.2026 11:03:11 EEST | Tiedote
Uusi keskihintainen ECOVACS DEEBOT T90 MAX PRO OMNI -siivousrobotti vaatii vain vähän manuaalista huolenpitoa ja se soveltuu erityisesti lemmikkitalouksiin.
TUTKIMUS: Suomalaiset kaipaavat pankkiasioinnilta turvallisuutta: pelkästään digikanavissa asioivien turvallisuuden kokemus muita heikompi21.9.2026 08:24:20 EEST | Tiedote
Liikkeenjohdon konsultointiyhtiö VALOR Partners selvitti suomalaisten suhdetta pääasialliseen pankkiinsa valtakunnallisella ”Suomalaiset ja raha” -kyselytutkimuksella. Tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta on tyytyväinen pankkiinsa. Tutkimus paljasti myös muutoksen odotuksissa pankkeja kohtaan. Aiemman helppouden sijaan pankkiasioinnilta toivotaan nyt ennen kaikkea turvallisuuden tunnetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


