Kuppilat laitetaan kuntoon nyt Kape Aihisen johdolla!
21.10.2025 09:00:00 EEST | Nelonen Media | Tiedote
Ruudun ja Nelosen uudella Kuppilat kuntoon -kaudella ravintolat saavat tukea ja tuoreita ideoita liiketoimintaan huippukokki Kape Aihiselta.

Uudistusta kaipaavat suomalaiskuppilat saavat jälleen uutta tuulta purjeisiin, kun menestyssarja Kuppilat kuntoon palaa uudelle kaudelle keittiömestari Kari ”Kape” Aihisen johdolla.
Ravintoloiden haku on nyt auki, ja Kuppilat kuntoon, Kape Aihinen! nähdään Ruudussa ja Nelosella myöhemmin ensi vuonna.
Kahta omaa ravintolaa johtava Aihinen tietää alan haasteet ja suhdanteet, mutta ymmärtää myös laadukkaan ruuan, ammattimaisen palvelun sekä taloudellisen ajattelun merkityksen ravintolan menestykselle. Kapella on pitkä kokemus ravintola-alalta keittiömestarina ja ravintoloitsijana.
Kapen keittiökaappaus -ohjelmassaan kotikeittiöiden ongelmia ratkonut keittiömestari tuo ammattitaitonsa nyt myös ammattikeittiöiden avuksi.
- Viime vuodet ovat olleet ravintoloille haasteellista aikaa niin yleisen taloudellisen tilanteen kuin muuttuneiden kulutustottumusten vuoksi. Se on haastanut yrittäjiä selviytymään, kun samanaikaisesti myös osaavan henkilökunnan saaminen on vaikeutunut, Kape sanoo.
- Ravintola-ala ei kuitenkaan voi jäädä voivottelemaan, vaan nyt on aika tarkastella omaa tekemistä ja etsiä uusia ideoita. Siksi haluankin lähteä auttamaan ravintoloita ideansa kirkastamisessa ja ammattitaidon päivittämisessä. Usein ulkopuolisena näkee, millaisiin asioihin olisi hyvä tehdä muutos.
Ohjelmaan haetaan ravintoloita ympäri Suomen, niin pikkukylän lounaspaikkoja kuin á la carte -ravintoloita, joissa kaivataan idean kirkastamista, kadonneen punaisen langan löytämistä tai muuten vaan apua rankassa päivittäisessä työssä.
Tiedätkö sinä ravintolan, joka kaipaisi Kapen apua?
Lähetä vinkkisi TÄÄLLÄ tai laita sähköpostia osoitteeseen kuppilat@fremantle.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia PaavonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0406341546mia.paavonen@nelonenmedia.fiKuvat
Linkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits, GrooveFM ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.
Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.
Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Bessiltä poikkeuksellinen avautuminen Nelli Matulalle Vain elämää -ohjelmassa: "Kun kuulin, että osallistut, en halunnut olla mukana"22.9.2026 15:29:56 EEST | Tiedote
Perjantain Vain elämää -jaksossa vietetään Nelli Matulan päivää. Jaksossa kuullaan muun muassa Bessin kateudesta Nelliä kohtaan.
Sipe Santapukki The Voice of Finlandin uudeksi tähtivalmentajaksi – antaa koelauluihin valmistautuville laulajille tärkeän neuvon22.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
The Voice of Finland saa uuden tähtivalmentajan tammikuussa alkavalle 16. tuotantokaudelle. Punaiselle tuolille paluun tekee aikaisemmin Toni Wirtasen kanssa duona valmentanut Sipe Santapukki. Muina tähtivalmentajina jatkavat viime kaudelta tutut SANNI, Jenni Vartiainen ja Elastinen. Ohjelman juontajina jatkavat Jaana Pelkonen ja Heikki Paasonen. The Voice of Finlandin tuottaa ITV Studios Finland Oy.
Mbappé jahtaa MM-menestystä Suomen väreissä – agilityn MM-kisat alkavat21.9.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Agilityn maailmanmestaruuksista kilpaillaan tällä viikolla Suomessa, kun noin 500 huippukoirakkoa yli 40 maasta kokoontuu Turun Gatorade Centeriin 22.–27. syyskuuta. Suomen joukkueessa MM-menestystä tavoittelee myös yksi urheilumaailmasta tuttu nimi: Mbappé. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ole ranskalainen jalkapallotähti, vaan Laura Sutisen shetlanninlammaskoira. Agilityn MM-kisat nähdään kokonaisuudessaan suorina lähetyksinä Ruudussa.
JULKISTUS: Nämä rohkeat pariskunnat testaavat rakkauttaan Temptation Island Suomen 15. kaudella!15.9.2026 12:35:09 EEST | Tiedote
Ikoninen parisuhdereality Temptation Island Suomi starttaa keskiviikkona 30.9. yksinoikeudella Ruudussa.
Heikki Salo kertoo Vain elämää -ohjelmassa työstään aivoinfarktipotilaiden auttamiseksi: "Siellä on kappaleita, joiden kautta ihmiset voivat oppia taas paremmin puhumaan"15.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Perjantain Vain elämää -jaksossa vietetään Heikki Salon päivää. Jaksossa artisti kertoo muun muassa aivoinfarktipotilaiden avuksi tekemästään työstä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
