Mbappé jahtaa MM-menestystä Suomen väreissä – agilityn MM-kisat alkavat
21.9.2026 09:10:00 EEST | Nelonen Media | Tiedote
Agilityn maailmanmestaruuksista kilpaillaan tällä viikolla Suomessa, kun noin 500 huippukoirakkoa yli 40 maasta kokoontuu Turun Gatorade Centeriin 22.–27. syyskuuta. Suomen joukkueessa MM-menestystä tavoittelee myös yksi urheilumaailmasta tuttu nimi: Mbappé. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ole ranskalainen jalkapallotähti, vaan Laura Sutisen shetlanninlammaskoira. Agilityn MM-kisat nähdään kokonaisuudessaan suorina lähetyksinä Ruudussa.

Suomi toimii tällä viikolla kansainvälisen koiraurheilun keskipisteenä, kun lajin vuoden tärkein kansainvälinen arvokilpailu järjestetään Turussa.
Suomen joukkueessa kilpaileva Laura Sutinen lähtee kotikisoihin peräti kahden koiran kanssa. Mediluokassa hänen parinaan nähdään shetlanninlammaskoira Mbappé ja maksiluokassa bordercollie Jari. Molemmat koirat on nimetty kuuluisien jalkapallotähtien mukaan.
– Nimeämisperinne alkoi kauan sitten. Olemme molemmat mieheni kanssa urheilleet aktiivisesti muita lajeja ennen agilityä ja idea lähti sieltä. Jo ennen näitä koiria meillä on ollut Pelé, Messi ja Diego Maradona, Sutinen kertoo.
Mbappén nimen valintaan osallistuivat puolestaan Sutisen perheen lapset.
– Kun Mbappén tulo meille varmistui, kysyin lapsilta jalkapalloilijan nimeä koiralle. He vastasivat epäröimättä, että Mbappé on paras, joten hänestä tuli Mbappé. Hän on vielä hyvin nuori, joten kaimansa kaltaisiin saavutuksiin ei ole vielä ylletty, mutta hän on MM-joukkueen nuorin koira, hyvin lahjakas ja sielultaan hyvin ranskalainen. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
”Otimme perhekoiraa, mutta saimme supertähden”
Nuoresta iästään huolimatta Mbappé on Sutisen mukaan osoittanut viihtyvänsä erityisesti silloin, kun panokset kasvavat.
– Mbappé on hyvin itseriittoinen ja oman arvonsa tuntoinen, mutta nuoreksi koiraksi erittäin taitava ja itsenäinen. Mitä vaikeampi rata, sitä parempi. Hän on myös isojen areenoiden mies ja tuntuu onnistuvan finaaleissa ja isoissa kisoissa paremmin kuin tavallisissa.
Radan ulkopuolella Mbappé on vähintään yhtä vahva persoona.
– Hän kuuluu, näkyy eikä häntä saa kukaan määrätä. Häneltä voi pyytää, mutta kauniisti. Otimme perhekoiraa, mutta saimme supertähden.
Sutiselle kotikisat ovat poikkeukselliset myös siksi, että hän pääsee edustamaan Suomea kahden koiran kanssa. Jari lähtee jo kolmansiin MM-kisoihinsa, kun taas maajoukkueen nuorimmalle koiralle Mbappélle MM-areena on ensimmäinen.
– Jari on vahva ja erittäin taitava konkari, jonka kanssa parhaimmillaan luemme radalla toistemme ajatuksia. Mbappé taas kehittyy juuri nyt suurin harppauksin ja on vielä hieman villi kortti. Molemmat ovat kuitenkin isojen areenoiden miehiä ja tuntuvat olevan parhaimmillaan, mitä kuumempi paikka.
Jarin MM-kisoihin liittyy myös erityistä haikeutta: kahdeksanvuotias konkari kilpailee Suomessa viimeistä kertaa kansainvälisellä tasolla.
Jalkapallokentältä agilityn MM-radoille
Jalkapalloyhteys ei jää Suomen MM-joukkueessa vain koirien nimiin. Shetlanninlammaskoira Zinkin kanssa ensimmäisiin MM-kisoihinsa osallistuva Sami Lampi pelasi juniorivuosinaan jalkapalloa tavoitteellisesti ja ylsi A-junioreissa maajoukkueleiritykseen asti.
Agility tuli Lammen elämään myöhemmin. Ensin hän päätyi seuraamaan lajia kentän laidalta, sitten itse harjoittelemaan ja kilpailemaan.
– Nyt olemme päässeet tähän pisteeseen monen vuoden tavoitteellisen harjoittelun tuloksena, Lampi kertoo.
Vaikka jalkapallo ja agility näyttävät ensi silmäyksellä hyvin erilaisilta, Lampi löytää niistä paljon yhteistä.
– Molemmissa yhteistä ovat tiimityöskentely, nopeasti muuttuvat tilanteet sekä tietysti juokseminen. Vaaditaan nopeutta, tilanteiden ennakointia ja nopeaa reagointikykyä muuttuviin tilanteisiin. Yhteistyö on kuitenkin kaikista tärkeimmässä roolissa.
Fyysisenä suorituksena lajit eroavat toisistaan: 90 minuutin jalkapallo-ottelun sijaan noin 40 sekunnin agilitysuoritus on intensiivistä spurttailua nopeine suunnanmuutoksineen.
Zink tarvitsee selkeää ohjausta – ja ohjaajalta malttia
Lammen kisakumppani Zink on hänen mukaansa innokas työntekijä, jonka kanssa onnistuminen vaatii ohjaajalta myös malttia.
– Zinkillä on hyvä työmoottori, mikä on helpottanut kouluttamista ja helpottaa yhteistyötä todella paljon. Se vaatii minulta selkeää ohjausta ja käskytystä, mutta samalla malttia antaa koiralle vastuuta hoitaa oma tonttinsa radalla.
Juuri koiran ja ihmisen välinen yhteistyö sai Lammen aikanaan jäämään lajin pariin. Nyt vuosien tavoitteellinen harjoittelu vie kaksikon ensimmäistä kertaa MM-areenalle.
– Yhteistyön rakentaminen koiran kanssa ja sen kouluttaminen pennusta lähtien yhdistettynä omien fyysisten kykyjen hyödyntämiseen koukutti lajissa. Lisäksi minua motivoi epäonnistumisten kääntäminen onnistumisiksi ja tietysti luontainen voittamisenhalu.
Katseet kotikisoihin
Sekä Sutinen että Lampi lähtevät kotikisoihin luottavaisina. Sutisen tavoitteena on tehdä molempien koiriensa kanssa oman tason mukaiset suoritukset ja nauttia agilitystä. Ensimmäisiin MM-kisoihinsa osallistuva Lampi toivoo onnistuneiden ratojen vievän Zinkin kanssa mahdollisimman pitkälle.
– Meillä on tosi hyvä joukkue lähdössä kisoihin. Omana tavoitteena ensimmäisissä MM-kisoissani on saada onnistuneita ratasuorituksia ja katsotaan sitten, mihin se riittää. Toivon tietysti, että mitaleille, Lampi sanoo.
Lampi kannustaa kisojen ääreen myös urheilufaneja, joille agility ei ole ennestään tuttu laji.
– MM-kisoissa ovat maailman parhaat koirakot kilpailemassa, joten luvassa on vauhdikkaita ja taitavia suorituksia, joita on koukuttavaa katsoa myös lajista tietämättömän.
Agilityn MM-kisat nähdään kokonaisuudessaan suorina lähetyksinä Ruudussa. Lähetyksissä agilityn asiantuntijat ja yleisölle tutut selostajat välittävät kisojen tunnelman kotikatsomoihin. MM-kisojen livestream maksaa 49,99 euroa, eikä se sisälly Ruutu+ -tilaukseen.
Lisätiedot ja livestreamin osto:
https://www.ruutu.fi/ohjelmat/agilityn-mm26
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni NyyssönenViestinnän asiantuntija, Ruutu, Nelonen Media
Puh:0408425793anni.nyyssonen@nelonenmedia.fiKuvat












Linkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits, Groove FM ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.
Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.
Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
JULKISTUS: Nämä rohkeat pariskunnat testaavat rakkauttaan Temptation Island Suomen 15. kaudella!15.9.2026 12:35:09 EEST | Tiedote
Ikoninen parisuhdereality Temptation Island Suomi starttaa keskiviikkona 30.9. yksinoikeudella Ruudussa.
Heikki Salo kertoo Vain elämää -ohjelmassa työstään aivoinfarktipotilaiden auttamiseksi: "Siellä on kappaleita, joiden kautta ihmiset voivat oppia taas paremmin puhumaan"15.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Perjantain Vain elämää -jaksossa vietetään Heikki Salon päivää. Jaksossa artisti kertoo muun muassa aivoinfarktipotilaiden avuksi tekemästään työstä.
MUISTUTUSKUTSU: Ilmoittaudu Immu Fight Nightin mediapunnitukseen pe 11.9. klo 1810.9.2026 10:37:26 EEST | Tiedote
Immu Fight Night valtaa Helsingin jäähallin lauantaina. Tapahtuma on lisäksi katsottavissa Ruutu+ Urheilu -tilauksella.
NFL-faneille ilouutinen: RedZone nähdään Ruudussa koko runkosarjan ajan9.9.2026 15:01:35 EEST | Tiedote
NFL RedZone nähdään Ruudussa myös alkavalla NFL-kaudella. Viime kaudella runkosarjan loppupuolella Ruutuun tullut suosittu sunnuntailähetys on tällä kertaa mukana heti kauden alusta lähtien.
Nämä ottelut nähdään Immu Fight Nightissa + kutsu mediapunnitukseen pe 11.9. klo 189.9.2026 11:10:21 EEST | Tiedote
Immu Fight Night valtaa Helsingin jäähallin lauantaina. Tapahtuma on lisäksi katsottavissa Ruutu+ Urheilu -tilauksella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme