Trillerin sykkeellä etenevässä Tattarisuon noitapiiri -tietokirjassa Aki Ollikainen kuvaa sekä yhteiskunnan että ihmismielen kieroutta
16.10.2025 13:03:01 EEST | Like Kustannus | Tiedote
"Tattarisuon maine ei kai koskaan ole ollut kovin mairitteleva. Se ei ollut sitä kieltolain aikanakaan, mutta kun sen lähteestä 1930-luvun alussa nousi ylös irti leikattuja ruumiinosia, muuttui ohikulkijoiden kirkasvetinen juomapaikka koko nuorta kansakuntaa värisyttäneen kauhutarinan mustaksi keskipisteeksi."
Tattarisuon noitapiiri on tietokirja mustasta magiasta, salaliittoteorioista ja järkyttävistä ihmiskohtaloista. Teos on palkitun kirjailijan Aki Ollikaisen vuosien mittaisen taustatyön tulos.

Suomea kuohutti 1930-luvun alussa karmiva rituaalirikos. Tattarisuon lähteestä löytyi naisen pää, yhdeksän kättä, yhdeksän jalkaa ja 12 irti leikattua sormea. Irvokas löytö oli sensaatio, ja siitä alkoi Suomen rikoshistorian erikoisin tutkinta. Epäilyjä heitettiin niin vapaamuurareiden, teosofien kuin Neuvostoliiton tiedustelupalvelun GRU:n suuntaan. Jopa Scotlandilta pyydettiin virka-apua tapauksen tutkinnassa.
Kahden vuoden kuluttua syylliseksi paljastui "Noita-Kallioksi" nimetyn näkijän johdolla toimiva kuuden hengen lahko, joka piti majaansa Pitkänsillan pohjoispuolen työläiskortteleissa. Kallion tarkoituksena oli ollut manata esille kuuluisan 1800-luvulla eläneen pohjalaisen murhamiehen Matti Haapojan aarre, jonka hän uskoi makaavan Tattarisuon lähteen pohjalla.
Tattarisuon noitapiiri on tietokirja mustasta magiasta, salaliittoteorioista ja järkyttävistä ihmiskohtaloista. Palkitun kirjailijan Aki Ollikaisen teos etenee trillerin sykkeellä ja sukeltaa maailmaan, jota pimeyden voimat hallitsevat ja jossa oikeutta etsitään demonisin rituaalein.
Aki Ollikaisen (s. 1973) esikoisromaani Nälkävuosi (2012) sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja oli Finlandia- ja Man Booker -palkintoehdokkaana. Ollikainen on julkaissut romaanien lisäksi jännäreitä ja työskennellyt toimittajana. Tattarisuon tapaus on kiehtonut Ollikaista vuosien ajan.
Tattarisuon noitapiiri julkaistaan 16.10.2025.
Teos julkaistaan painettuna sekä e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukee Tuukka Haapaniemi.
Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset medialle: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus,
musiikki & populaarikulttuuri
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Liken uusi kustannusohjelma on julkaistu21.4.2026 11:03:52 EEST | Tiedote
Liken syksy 2026 tarjoaa häikäiseviä tarinoita, hurjaa jännitystä ja hyytävää kauhua, tunnettujen artistien tuntemattomampia puolia sekä lempeää hyvinvointia arkeen.
Jesse Markinin perheen poikkeuksellinen tapaus kirjaksi14.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Jesse Markin – Käärmeitä ja perhosia kertoo muusikko Jesse Markinin lapsen sairastumisesta, väärästä diagnoosista ja huostaanotosta sekä siitä, miten vanhemmat kohtasivat ja haastoivat erilaiset instituutiot: terveydenhuollon, poliisin ja oikeusjärjestelmän.
Inga Maggan Näkymätöntä kultaa on vavahduttava sukusaaga kullankaivajasta, suuresta unelmasta ja elämästä vammaisen lapsen kanssa26.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Inga Maggan kolmas romaani Näkymätöntä kultaa kuvaa inhimillisesti, miten ihminen kantaa menneisyyttään ja miten raskasta on yrittää olla toisille hyvä, kun ei ole varma, ansaitseeko itse mitään.
Lyyti kertoo uutuuskirjassa elämästään skitsoaffektiivisen häiriön kanssa23.3.2026 10:12:00 EET | Tiedote
Lyyti Laukka sairastaa skitsoaffektiivista häiriötä ja on viety sen takia yli 700 kertaa ambulanssilla päivystykseen. Jose Riikosen Kun mieli hajoaa on raju sukellus sairastavan mieleen, mutta myös kohti valoa ja toivoa.
Rosa Liksomin vahva ja ravisteleva romaani Talo ilmestyy Likeltä syyskuussa19.3.2026 11:46:03 EET | Tiedote
Suuren tarinankertojan uutuusromaani vie lukijansa 1940-luvun Väylänvarren maatilalle, missä eletään sadonkorjuun aikaa sotavuosien käännekohdassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme