Kaisa Riitamaan esikoisromaani Sexbots Helsingin Kirjamessuille lokakuussa ja Tampereen Kirjafestareille sekä Lukulaarin kirjallisuusklubiin marraskuussa
Pirkanmaalaisen Riitamaan romaani edustaa Suomessa harvinaista romanttista scifiä. Teoksesta on nyt tekeillä myös äänikirja.

Kaisa Riitamaan esikoisromaani Sexbots avaa viiltävästi keski-ikäisten suhteiden kipukohtia. Tarina flirttailee myös ilmiöksi nousseelle romantasia-genrelle (romanttinen fantasia) edustaen kuitenkin aikuisille suunnattua, eroottista ja romanttista scifiä.
Kirjan päähenkilö Sari on menestyvä juristi. Oikeussalissa ja haastatteluissa hän on liekeissä, mutta kotona häntä odottaa kulahtanut parisuhde ja yksinäinen vuode. Sari päättääkin piristää nuupahtanutta avioliittoaan ostamalla kotiin seksirobotin, mutta nopeasti hänen aviomiehensä innostuu robotista enemmän kuin tarpeeksi.
Sexbots on tragikoominen kolmiodraama, joka käsittelee mm. Ihmissuhteiden valta-asetelmia, yksinäisyyttä ja sitä , miksi ihminen valitsisi robotin elämänkumppanikseen ihmisen sijasta. Suurimmaksi teemaksi Riitamaa nostaa teoksestaan rakkauden kaipuun.
– Teos henkii myös samaa aikuisen naisen kapinaa ja vapautumista, jota Erika Vikmanin reteys, Tiina Lymin nykytuotanto, Demi Mooren tähdittämä Substance-elokuva ja Pamela Andersonin meikittömyys edustavat, Riitamaa kuvailee.
Chili-asteikolla, jolla romantasiassa kuvaillaan intiimikohtausten latausta, rivoutta ja määrää, Riitamaa arvioi kirjansa asteikon keskivaiheen ylemmälle puolelle. – Seksi on tärkeä osa elämää, oli sitä tai ei, se vaikuttaa, hän kommentoi.
Ajatus tarinaan syntyi viisi vuotta sitten Riitamaan nähtyä dokumentin, jossa haastateltiin sohvalla seksinukkensa vieressä istuvaa, onnellisesti hymyilevää miestä. Taka-alalla siivosi ja hääräsi miehen vaimo, jonka ääntä ei ohjelmassa kuultu kertaakaan.
Riitamaa alkoi pohtia parisuhteiden kohtaamisongelmia. Missä kohtaa toisen tarpeet muuttuvat näkymättömiksi, entä omat tarpeet itselle? Alun perin kuunnelmaksi kirjoitetusta tekstistä kasvoi kokonainen romaani. Teoksesta on nyt tekeillä myös äänikirjaversio, joka valmistuu loppuvuodesta.
Kirjaan sekä Kaisaan pääset tutustumaan lokakuussa Helsingin Kirjamessuilla sunnuntaina 26.10., jossa hän keskustelee kirjailija Liliana Lennon kanssa rajattomasta rakkaudesta: Voiko ihminen rakastua robottiin tai ihmiseen, joka on puoliksi eläin?
Marraskuussa Riitamaa esiintyy Tampereen Kirjafestareilla sunnuntaina 30.11., jossa kirjailijaa tulee haastattelemaan hänen kustannustoimittajansa Aleksandra Hintikka. Tamperelainen antikvariaatti Lukulaari on myös valinnut Sexbots-kirjan lähempään tarkasteluun heidän pitämäänsä kirjallisuusklubiin Lukunurkkaan keskiviikkona 5.11., jonne kirjan kustantaja Vesa Tompuri tulee kirjailijaa haastattelemaan klo 18 alkaen.
Kaisa Riitamaa on vuonna 1982 syntynyt kirjoittaja Kangasalta.
• Valmistunut ylioppilaaksi Tampereen Ilmaisutaidon lukiosta v. 2001, ääniteknikoksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2008 ja elokuvakäsikirjoittamisen maisteriksi Salfordin yliopistosta vuonna 2014.
• Riitamaan aikaisempia kirjoituksia on julkaistu mm. Portti- ja Kuiskaus pimeässä -lehdissä sekä Kapinaruno-kirjassa. Englantilainen tuotantoyhtiö Didsbury Films on kuvannut Riitamaan kirjoittaman lyhytelokuvan The Oranges.
• Työn alla on kauhukuunnelmapodcast ”Miia Jokelan viimeiset tallenteet”.
• Kaisa on mm. soittanut harmonikkaa Tampereen musiikkiopistossa, nyrkkeillyt aikoinaan Tampereen Työnväen Nyrkkeilijöissä ja viime vuosina hän on viettänyt paljon aikaa Afrikassa.
• Kaisa asuu avopuolisonsa ja isänsä kanssa Kangasalla ja hänellä on 25-vuotias tytär, joka opiskelee Turussa.
LAINAUS KIRJASTA SEXBOTS
”Liskoaivoista kumpuava pelonväre nousi Sarin selkää pitkin. Hitaasti Onsku käänsi päätään häntä kohti. Sarin iho nousi kananlihalle ja käsi hapuili seinältä valokatkaisijaa. Onsku tuijotti häntä silmät auki, ilmeettömänä kuin jokin ihmistä teeskentelevä hirviö. Vihdoin sormet löysivät valokatkaisijalle ja painoivat sitä. Valonsäteet häikäisivät ja värit pomppasivat esiin. Onskun suu kääntyi aurinkoiseen hymyyn ja silmiin syttyi pilke. Hymy tarttui Sariin sekunneissa ja äskeinen, syvältä kouraiseva pelko vaihtui lämpimään rakkaudentunteeseen.”
Sexbots on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Vuonna 2023 perustettu Momentum Kirjat kuuluu Aviador Oy:hyn, kuten myös vuonna 2012 perustettu Aviador Kustannus.
RIITAMAA, KAISA : Sexbots
228 sivua
Sidottu, pehmeäkantinen
ISBN 9789524170574
Ilmestymisaika: Maaliskuun loppu 2025
Pressikuvat: https://drive.google.com/drive/folders/1wV6T1oePnUSfLqpXs3JQHFyP2r4TkHYY?usp=drive_link
Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt
Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen info@momentumkirjat.fi. Haastattelupyynnöt sekä kaikki muut tiedustelut voi joko lähettää osoitteeseenk.riitamaa@gmail.com tai soittaa numeroon +358 45 675 5592.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantajaMomentum Kirjat
Puh:+358 50 591 6059info@momentumkirjat.fiJarkko MaliMyyntijohtajaMomentum Kirjat
Puh:+358 50 3688335jarkko@aviador.fiKuvat
Linkit
Momentum Kirjat
Suotie 15
05200 Rajamäki
Momentum Kirjat on kotimainen kirjankustantamo. Julkaisemme elämäkertoja, historiikkeja sekä kauno- ja tietokirjallisuutta kustanteina ja palvelukustanteina.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Momentum Kirjat
Tuomas Möttösen tietokirja kokoaa yksiin kansiin viipurilaista yrityshistoriaa22.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tuomas Möttösen tietokirja Viipurista viisii – evakkoyritykset Suomea rakentamassa on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Viipuri oli aikanaan Karjalan kaupankäynnin keskus. Kansainvälisellä talousalueella oli ennen toista maailmansotaa suuri merkitys koko Suomen talouselämälle. Moni näistä yrityksistä toimii nykyäänkin, ja niiden merkitys on tänä päivänäkin suomalaisessa yhteiskunnassa suuri. Aikaisemmin ei ole tehty kokoavaa esitystä Viipurin monipuolisesta yritys- ja talouselämästä. Talvisota tarkoitti kymmenille tuhansille viipurilaisille evakkotielle lähtemistä ja muuttoa eri puolelle Suomea. Vaikka Viipuri saatiin vallattua takaisin, evakkoon jouduttiin lähtemään toisenkin kerran, ja tällä kertaa lopullisesti. Yritysten historia on samankaltainen. Yrityksiä alkoi siirtyä pois Viipurista, kun talvisota alkoi. Viipurin takaisinvaltauksen jälkeen alkoi paluu ja kaupungin jälleenrakennus. Yrityselämä virkosi. Yritysten mukana palasi työväkeäkin. Kesällä 1944 Viipuri menetettiin
Elina Reenkolan tietoteos tarkastelee luovuutta monesta eri näkökulmasta22.10.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Nykyihmisiä painaa kasvava huoli luonnon tuhoamisesta ja maailman muuttumisesta yhä sotaisammaksi ja piittaamattomammaksi kanssaihmisten hädästä. Elina Reenkola kysyy teoksessaan, voisiko ihmisen myönteistä luovuutta valjastaa edistämään rauhaa ja maapallon luonnon kukoistusta hävityksen sijaan?
Oululaisen esikoiskirjailija Saara Pasasen ja indieartisti Lydianin uniikki yhteistyö vie lukukokemuksen uudelle tasolle17.10.2025 12:23:49 EEST | Tiedote
Pasasen esikoiskirja Totuus vai onko se tehtävä (Momentum Kirjat 2025) ja Lydianin musiikkikappale Oot mun jumala (2Busy Records 2025) muodostavat taiteidenvälisen parin. Itsenäisesti toisistaan riippumatta syntyneet teokset täydentävät toisiaan jättäen lukijan ja kuulijan mielikuvitukselle tilaa.
Helsinkiläisen Tomi Pyyhtiän esikoisrunokokoelmassa kuljetaan koiraystävän vierellä14.10.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Odota minua niityllä on intiimi ja rehellinen runokokoelma miehestä, joka vanhenee yhdessä parhaan ystävänsä kanssa, koiran, joka kulkee rinnalla ilman ehtoja, ilman sanoja, mutta aina oikeaan aikaan.
"Työn ja eläkkeen raja murtuu" on rohkea puheenvuoro työpaikkojen asenteista ja ikäjohtamisesta ennen ja jälkeen eläkeiän2.10.2025 15:02:24 EEST | Tiedote
Marketta Rantaman ja Paula Aikio-Tallgrenin tietokirja Työn ja eläkkeen raja murtuu on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Mitä tapahtuu, kun intoa ja osaamista riittää, mutta eläkeikä lähestyy? Miksi niin moni suomalainen hyppää pois työelämästä heti, kun se on mahdollista? Ja miksi työpaikoilla katsotaan sormien läpi ikärasismia, joka vie voimat sekä konkareilta että koko työyhteisöltä? Tämä kirja uskaltaa sanoo äänen sen, mistä usein vaietaan. Se kertoo, miten työyhteisöt voivat hyödyntää kokeneiden osaajien potentiaalin ja miten reilu ikäjohtaminen rakentaa menestystä kaikille – työntekijöille ja yrittäjille, esihenkilöille, +55v. työntekijöille sekä eläkeläisille, jotka haluavat pysyä työelämässä mukana. Työn ja eläkkeen raja murtuu ei jää ongelmien tasolle, vaan tarjoaa konkreettisia työkaluja ja raikkaita näkökulmia siihen, miten työelämästä tehdään sujuvampaa ja inhimillisempää yli ikärajojen. Kirjan kirjoittajat, Marketta Rantama ja Paula Aikio-Tallgren puhuvat omista ko
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme