Momentum Kirjat

Tuomas Möttösen tietokirja kokoaa yksiin kansiin viipurilaista yrityshistoriaa

Jaa
Kansi: Kari Kortelainen
Kansi: Kari Kortelainen

Tuomas Möttösen tietokirja Viipurista viisii – evakkoyritykset Suomea rakentamassa on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana.

Viipuri oli aikanaan Karjalan kaupankäynnin keskus. Kansainvälisellä talousalueella oli ennen toista maailmansotaa suuri merkitys koko Suomen talouselämälle. Moni näistä yrityksistä toimii nykyäänkin, ja niiden merkitys on tänä päivänäkin suomalaisessa yhteiskunnassa suuri. Aikaisemmin ei ole tehty kokoavaa esitystä Viipurin monipuolisesta yritys- ja talouselämästä.

Talvisota tarkoitti kymmenille tuhansille viipurilaisille evakkotielle lähtemistä ja muuttoa eri puolelle Suomea. Vaikka Viipuri saatiin vallattua takaisin, evakkoon jouduttiin lähtemään toisenkin kerran, ja tällä kertaa lopullisesti. Yritysten historia on samankaltainen. Yrityksiä alkoi siirtyä pois Viipurista, kun talvisota alkoi. Viipurin takaisinvaltauksen jälkeen alkoi paluu ja kaupungin jälleenrakennus. Yrityselämä virkosi. Yritysten mukana palasi työväkeäkin. Kesällä 1944 Viipuri menetettiin ja edessä oli lopullinen lähtö. Sotavuosina osa yrityksistä joutui aloittamaan toimintansa uudelleen kolmekin kertaa.

Filosofian tohtori Tuomas Möttösen kirjoittama kirja sisältää kattavat yritysesittelyt kaikista tunnetuista viipurilaisista evakkoyrityksistä. Esiteltyjä yrityksiä on kaikkiaan 185. Kirjassa tulevat esille viipurilaisten yritysten määrät, toimialat ja sijoittumiset eri paikkakunnille.

Kirja julkistetaan Tieteiden talolla torstaina 23.10. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran (VSKS) tilaisuudessa. Samalla julkaistaan VSKS:n ylläpitämän Wiipuri.fi-sivuston uusi verkkojulkaisu, jossa esitellään viipurilaisten yhtiöiden osakekirjat. Tietokannan ovat valmistaneet FT Tuomas Möttönen ja VTM Pekka Kantanen.

MÖTTÖNEN, TUOMAS : Viipurista viisii – evakkoyritykset Suomea rakentamassa
429 sivua
ISBN 9789524171151
Ilmestymisaika: Lokakuu 2025

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt, haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista voi lähettää osoitteeseen info@momentumkirjat.fi

Vuonna 2023 perustettu Momentum Kirjat kuuluu Aviador Oy:hyn, kuten myös vuonna 2012 perustettu Aviador Kustannus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansi: Kari Kortelainen
Kansi: Kari Kortelainen
Lataa

Linkit

Momentum Kirjat

Suotie 15
05200 Rajamäki

Momentum Kirjat on kotimainen kirjankustantamo. Julkaisemme elämäkertoja, historiikkeja sekä kauno- ja tietokirjallisuutta kustanteina ja palvelukustanteina.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Momentum Kirjat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye