Käpylän Pallolle P15 SM-kultaa
Kai Pahlman -turnauksen nimellä kulkeva 15-vuotiaiden poikien jalkapallon SM-turnaus huipentui sunnuntaina sijoitusotteluihin Eerikkilässä. Käpylän Pallo voitti Suomen mestaruuden kaatamalla finaaliottelussa Kuopion Palloseuran luvuin 1-0.

Käpylän Pallon Suomen mestaruus ratkesi vasta jatko-ottelussa varsinaisen peliajan jälkeen. Touko Lähteenmäki onnistui maalinteossa 77. minuutilla puskemalla maalin edestä kulmapotkusta voittolukemiksi 1-0.
KäPa pelasi kokonaisuudessaan vahvan turnauksen, sillä se selvitti tiensä mestaruuteen häviämättä otteluakaan. Pelit olivat kuitenkin tasaisia, sillä yhtä peliä lukuun ottamatta se pelasi muut ottelut joko tasan tai voitti yhden maalin erolla.
"Ei ollut paras peli, mutta sillä ei ole väliä, kun hoidettiin homma kotiin. Tämä merkkaa tosi paljon joukkueelle ja koko seuralle", joukkueen kapteeni Pessi Lähteenmäki iloitsi ottelun ratkettua.
Myös KäPan päävalmentaja Otto Fält oli luonnollisesti tyytyväinen lopputulokseen.
"Hyvät on fiilikset. Viikko sitten saavutettiin U16 SM-hopeaa ja nyt saatiin kirkastettua mitskut, Tuntuu tosi hyvältä."
FC Honka oli turnauksen kolmas voittamalla IF Gnistanin pronssiottelussa. Ottelu oli varsinaisen peliajan jälkeen tasatilanteessa 1-1. Honka onnistui kuitenkin viimeistelemään rangaistuspotkuilla yhden maalin enemmän (rp 6-5) vieden näin ottelun nimiinsä.
Kai Pahlman -turnauksen tuloksiin ja tilastoihin voi tutustua Palloliiton tulospalvelussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina PennanenViestintäpäällikköEerikkilä
Puh:0405743345elina.pennanen@eerikkila.fiKuvat

Linkit
Me Eerikkilässä vaalimme Erik von Frenckellin unelmaa paikasta, jossa voi luonnon keskellä kehittyä ja levähtää kaukana maailman melusta. Tätä unelmaa olemme vaalineet niin pelaajien, valmentajien, johtajien kuin joukkueiden ja työyhteisöjen kanssa. Autamme jokaista löytämään oman ainutlaatuisen pelipaikkansa.
Eerikkilä on jalkapallon, futsalin ja salibandyn valtakunnallinen valmennuskeskus ja maajoukkueiden koti. Vastuulliset toimintatavat ohjaavat arkeamme joka päivä. Yleishyödyllisenä säätiönä ohjaamme kaikki tuotot takaisin lasten ja nuorten liikunnan ja urheilun edistämiseen.
Tutustu meihin paremmin: eerikkila.fi, Facebook, Instagram, LinkedIn, TikTok ja YouTube.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eerikkilä
15-vuotiaat pojat ratkovat jalkapallon Suomen mestaruuden Eerikkilässä14.10.2025 16:54:38 EEST | Tiedote
Tervetuloa seuraamaan 15-vuotiaiden poikien jalkapallon SM-lopputurnausta torstaista sunnuntaihin Eerikkilään.
HJK on T15 Suomen mestari5.10.2025 21:39:06 EEST | Tiedote
Laura Kalmari -turnauksen nimellä kulkeva SM-turnaus huipentui sunnuntaina sijoitusotteluihin. HJK vei mestaruuden nimiinsä lukemin 2-0 JyPKiä vastaan. NuPS nappasi himmeimmät mitalit voittamalla EPS:n pronssiottelussa samoin luvuin.
15-vuotiaiden parasta futista torstaista sunnuntaihin Eerikkilässä!1.10.2025 17:29:39 EEST | Tiedote
Tervetuloa seuraamaan 15-vuotiaiden tyttöjen jalkapallon SM-lopputurnausta torstaista sunnuntaihin Eerikkilään.
Respect Cupissa vietettiin erityistä urheilujuhlaa13.5.2025 21:37:00 EEST | Uutinen
Forssan Akvarellin koulun oppilaat Ahmed Alouch Aljabal ja Abdurauf Ganiev viettivät urheilujuhlaa erityislasten ja -nuorten perinteisessä jalkapalloturnauksessa Respect Cupissa. Jo kahdeksatta kertaa pidetyn tapahtuman tavoitteena on tarjota liikunnan ja urheilun iloa sekä rohkaista pelaajia toimimaan yhteisöllisesti ja toisiaan kunnioittaen.
Respect Cupissa vietetään erityistä urheilun juhlaa30.4.2025 09:12:00 EEST | Tiedote
Erityislasten perinteinen jalkapalloturnaus Respect Cup pelataan jälleen 13.5. Eerikkilässä. Kahdeksatta kertaa järjestettävän tapahtuman tavoitteena on tarjota liikunnan ja urheilun iloa sekä rohkaista pelaajia toimimaan yhteisöllisesti ja toisiaan kunnioittaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme