Raitiovaunujen hankintapäätös etenee markkinaoikeuteen – hylkäämisen perusteina kymmenen pakollista vaatimusta
Markkinaoikeudelta 20.10. saadun tiedon mukaan pääkaupunkiseudun uusia raitiovaunuja koskevasta hankintapäätöksestä on valitettu. Hankintapäätöksen mukaisesti Skoda Transtechin tarjous ei täyttänyt tarjouspyynnön pakollisista vaatimuksista kymmentä, vaunujen tekniseen ominaisuuteen liittyvää vaatimusta. Valituksi tullut Stadlerin tarjous oli siis kahdesta saadusta tarjouksesta ainoa, joka täytti kaikki tarjouspyynnön vaatimukset.
Hankinnan kohteelle oli asetettu yhteensä 1570 vaatimusta, joihin kuului pakollisia vaatimuksia, arvioitavia vaatimuksia ja tiedoksiantoja. Hylkäyspäätöksen perusteena oli kymmenen pakollista teknistä vaatimusta, joita Skodan tarjous ei täyttänyt. Ne liittyivät mm. törmäysturvallisuuteen, jarrujärjestelmiin, pyörätuolialueen ominaisuuksiin ja esteettömyyteen, vaunun sisämittoihin, istuinten korkeuteen sekä melutason testauksen puutteellisuuteen. Neuvotteluiden aikana Skoda ei nostanut esille haasteita liittyen näihin pakollisiin vaatimuksiin.
”Skoda on määritellyt koko tarjouksensa liikesalaisuudeksi, joten meillä Kaupunkiliikenteellä ei ole mahdollisuutta avata tarjottuja teknisiä ominaisuuksia tarkemmin. Voimme kuitenkin todeta, että heidän nyt tarjoamansa vaunutyyppi ei täyttänyt kaikkia pakollisia vaatimuksia”, toteaa omaisuudenhallintayksikön johtaja Antti Nousiainen.
”Kaupunkiliikenteen intressissä on, että kilpailutuksiin osallistuu mahdollisimman monta tarjoajaa, jotta saamme markkinoilla olevasta kalustosta teknisesti turvallisimman ja toimivimman sekä taloudellisesti kilpailukykyisen ratkaisun”, sanoo Kaupunkiliikenteen hallituksen puheenjohtaja Eetu Kinnunen ja jatkaa ” Hankintayksikkömme on hankinnan eri vaiheissa neuvotellut hankinnassa mukana olevien tarjoajien kanssa, varmistaen että tarjoajat pystyvät antamaan lopulliset tarjoukset vaatimusten mukaisesti. Hankintamenettelyn perustarkoitus on saada tarjouksia, jotka täyttävät pakolliset vaatimukset. Vain tarjouspyynnön vaatimukset täyttäviä tarjouksia voidaan vertailla keskenään.”
Kaupunkiliikenteen tahtotila ja hankintalakiin perustuva velvollisuus on turvata tarjoajille tasapuolinen ja läpinäkyvä kilpailutus.
On tyypillistä, että tämän mittakaavan kiskokalustohankinnat käyvät läpi markkinaoikeuskäsittelyn, onhan se kaikkien tarjoajien oikeus. Näin hankintapäätöksestä saadaan vielä ulkopuolinen, markkinaoikeuden ratkaisu.
Sen lisäksi että Skodan tarjous ei täyttänyt hankinnan pakollisia vaatimuksia, Skodaa koski kaksi harkinnanvaraista poissulkuperustetta. Niitä olivat olemassa oleviin sopimuksiin liittyvät toimitusvaikeudet ja käynnissä olevaan hankintaan liittyvät epäasianmukaiset vaikuttamisyritykset sekä suoraan hankintayksikköön että julkisuuden kautta.
Teams-info medialle 21.10.
Järjestämme medialle mahdollisuuden kysyä aiheesta lisää huomenna tiistaina 21.10. klo 9–10. Etäyhteyksin järjestettävässä tilaisuudessa median kysymyksiin ovat vastaamassa Kaupunkiliikenteen hallituksen puheenjohtaja Eetu Kinnunen sekä omaisuudenhallintayksikön johtaja Antti Nousiainen.
Osallistu Teams-infoon linkin kautta: Liity kokoukseen
Lisätiedot:
Kaupunkiliikenne Oy, hallituksen puheenjohtaja Eetu Kinnunen, p. 050 545 3173, eetu@eetukinnunen.fi
Kaupunkiliikenne Oy, omaisuudenhallintayksikön johtaja Antti Nousiainen p. 040 579 6074, antti.nousiainen@kaupunkiliikenne.fi
Yhteyshenkilö mediainfoon liittyen: viestintäpäällikkö Elina Norrena, elina.norrena@kaupunkiliikenne.fi
Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Pääkaupunkiseudun raitioliikenne laajenee - Helsingin ja Vantaan uudet raitiovaunut toimittaa Stadler6.10.2025 16:13:10 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun uusien raitiovaunujen toimittajaksi on valittu Stadler. Kaupunkiliikenne Oy:n hallitus päätti asiasta 6.10.2025 kokouksessaan. Hankinta on merkittävä koko pääkaupunkiseudulle.
Itäkeskuksen metroaseman kunnostus alkaa6.10.2025 09:22:01 EEST | Tiedote
Itäkeskuksen metroaseman kunnostuksella varmistetaan aseman turvallisuus ja toimintavarmuus, sekä parannetaan viihtyvyyttä. Työt aloitetaan kattotöillä lokakuun alussa 2025.
Junatien metrosillan projektinjohtourakan toteuttajaksi valittiin Kreate Oy3.10.2025 14:01:53 EEST | Tiedote
Junatien metrosillan uusimisen projektinjohtourakan toteuttajaksi on valittu Kreate Oy. Asiasta päätti Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta 3.10.2025. Junatien metrosilta Kalasataman ja Sörnäisten välillä uusitaan vuosina 2026–2027.
Tutut kaupunkipyörät jatkavat Helsingissä ja Espoossa vielä seuraavalla kaudella3.10.2025 09:18:51 EEST | Tiedote
Seudullisen kaupunkipyöräpalvelun käyttöönotto siirtyy, ja nykyistä kaupunkipyöräpalvelua jatketaan Helsingissä ja Espoossa. Samat kaupunkipyörät ovat siis asiakkaiden käytettävissä myös keväällä 2026 alkavalla pyöräilykaudella, mikä takaa sujuvan kokemuksen asiakkaille ilman katkoksia. Kaupunkipyöräpalvelu on tärkeä osa Helsingin ja Espoon joukkoliikennettä. Helsingissä ja Espoossa kaupunkipyörillä tehdään vuosittain yhteensä yli 2,5 miljoonaa matkaa.
Koskelan varikkohankkeella muurattiin peruskivi omintakeisesti muuraamatta mitään – jälkipolville teetettiin muistoksi laatta, joka löytyy seuraavat 100 vuotta tulevan varikon ulkoseinältä1.10.2025 16:18:58 EEST | Tiedote
Koskelan raitiovaunuvarikon työmaalla juhlistettiin rakentamisvaiheen alkamista 1.10. peruskiven muuraustapahtumalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme