Anna Kontula tulevaisuusselonteosta: Varaudumme veltosti kaikkein todennäköisimpiin tulevaisuusuhkiin

– Tiedämme, että lähivuosikymmeninä Suomen keskilämpötila nousee, sään ääri-ilmiöt lisääntyvät ja vesitalous muuttuu. Silti näihin varautuminen on lähes flegmaattista, vaikka huomattavasti epätodennäköisempiin sotilaallisiin uhkiin varaudutaan aktiivisesti, Kontula sanoo.

Kontulan mukaan tulevaisuusselonteon pitäisi erottaa todennäköinen mahdollisesta, tunnistaa mihin asioihin politiikalla voi vaikuttaa ja mihin ei, sekä perustua ymmärrykseen syy-seuraussuhteista. Nyt nämä peruskysymykset jäävät hänen mukaansa vaille vastausta.

– Jos nämä kolme asiaa puuttuvat, tulevaisuusselonteko jää kokoelmaksi itsestäänselviä unelmia ja pelkoja, ei realistiseksi välineeksi tulevaisuuden ymmärtämiseen, Kontula sanoo.

Hänen mukaansa tulevaisuusselonteko jää turvallisten ja yleisten tavoitteiden tasolle.

– Kaikki me varmasti olemme yhtä mieltä siitä, että kouluttautumismahdollisuuksia tulee parantaa, yhteiskunnan luottamuspääomaa vahvistaa ja lajikato pysäyttää, Kontula sanoo.

– Sen sijaan paperi väistelee vaikeita ja kiusallisia kysymyksiä, kuten talouden kasvutavoitteiden ja luonnontieteellisten reunaehtojen välistä ristiriitaa.

Kontulan mukaan tulevaisuutta ei voi koskaan ennustaa varmuudella, mutta se ei tarkoita, että päätöksentekijät voisivat tyytyä toimimaan sokkona.

– Historiallisesti elämme parhaillaan erityisen heikon näkyvyyden aikaa. Vasemmistoliiton ryhmän mielestä on siksi erityisen tärkeää, että ennakointityötä kehitetään laaja-alaisesti ja tutkittuun tietoon nojaten, Kontula sanoo.

-----

Edustaja Anna Kontulan pitämä vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoro kokonaan:

Arvoisa puhemies,

Käsissämme on tulevaisuusselonteon ensimmäinen osa. Sen tarkoituksena on luoda yhteistä tilannekuvaa, tukea hallinnon ennakointityötä ja ulottaa päätöksenteon näköalaa yli päivänpolitiikan.

Selonteko sisältää neljä melko arvattavaa skenaariota kansainvälisen toimintaympäristön mahdollisista kehityskuluista. Käytän tässä tietoisesti sanaa ”kansainvälinen”, sillä selonteon kantavana näkökulmana on valtioiden sisäisessä kehityksessä ja keskinäisissä suhteissa tapahtuvat muutokset.

On ymmärrettävää, että ministeriöiden yhteisponnistuksena laaditussa asiakirjassa maailma nähdään valtiosta käsin. Tässä ajassa saattaa valinta kuitenkin sulkea pois ratkaisevan tärkeitä tarkastelukulmia.

Voi olla, että lähivuosikymmeninä suomalaista yhteiskuntaa haastaakin enemmän humanoidirobottien massatuotanto tai neulasia popsiva havununna.

Arvoisa puhemies,

jotta tulevaisuusselonteko täyttäisi lupauksensa, siitä pitäisi löytyä ainakin kolme asiaa: Ensinnäkin sen olisi eroteltava, mikä on todennäköistä ja mikä mahdollista.

Tiedämme esimerkiksi, että tarkasteluvuoteen 2045 mennessä Suomessakin melko varmasti keskilämpötila on noussut useilla asteilla, säät äärevöityneet ja vesitalous jotain aivan muuta kuin nyt. Monet valtalajit ovat siirtyneet tai vaihtuneet toisiksi. Edelleen tiedetään, että näistä seuraa merkittäviä muutostarpeita muun muassa alkutuotantoon, taajamien infrastruktuureihin, vakuutusmarkkinoille ja terveyspalveluihin.

Tiedettyä vasten on outoa, että varautumispolitiikkamme suhtautuu näihin haasteisiin lähes flegmaattisesti, vaikka huomattavasti epätodennäköisempiin sotilaallisiin uhkiin varaudutaan aktiivisesti.

Tulevaisuuselonteossakin todennäköisyysarvion merkityksen tunnistamiseen viittaa lähinnä ulkopuoliselta asiantuntijalta tilattu mustien joutsenten luku, jossa noteerataan muun muassa merivirtojen toiminnassa mahdollisesti tapahtuvat muutokset sekä eräitä muita mahdollisia mutta ei annetussa aikaikkunassa todennäköisiä pelinmuuttajia.

Todennäköisyyksien lisäksi olisi kyettävä tunnistamaan, mihin asioihin voi vaikuttaa ja mikä taas on otettava annettuna. Kyvyttömyys politiikan toimijuuden rajojen tunnistamiseen johtaa nimittäin joko resurssien hukkakäyttöön tai hukattuihin mahdollisuuksiin.

Valitettavasti tulevaisuusselonteko ei paneudu myöskään tähän erotteluun. Asiakirja kyllä sisältää pitkän joukon toimenpide-ehdotuksia, mutta ne ovat luonteeltaan yleisiä: Kaikki me varmasti olemme yhtä mieltä, että kouluttautumismahdollisuuksia tulee parantaa, yhteiskunnan luottamuspääomaa vahvistaa, lajikato pysäyttää ja niin edelleen. Sen sijaan paperi väistelee vaikeita ja kiusallisia kysymyksiä, kuten talouden kasvutavoitteiden ja luonnontieteellisten reunaehtojen välistä ristiriitaa.

Kolmanneksi, kaikki suunnitelmallinen tulevaisuustyö edellyttää tietoa syy-seuraussuhteista. Miten esimerkiksi köyhyyden lisääntyminen syventää sosiaalisia ongelmia tai millaisia tulvasuojelun kustannuksia tuotetaan asvaltoitaessa kaupunkeja umpeen. Viisaita päätöksiä voi tehdä vain, kun päätösten seuraukset ovat ennakoitavissa.

Myös tämä kysymys jää tulevaisuusselonteossa kuitenkin harmittavasti sivuraiteelle.

Virkamiestyönä laadittu, epäpoliittiseksi avainpaperiksi tarkoitettu tulevaisuuselonteko ei siis ota kantaa näihin päätöksenteon keskeisimpiin tiedontarpeisiin.

Sen sijaan sen skenaarioissa maalataan toivottua ja pelättyä tulevaisuutta, siis vedetään poliittista linjaa. Se, että tämä tehdään itsestäänselvyyksien kautta, ei poista varsinaista ongelmaa – nimittäin, että jos yhteen koriin kerätään kaikki pelot ja toiseen unelmat, ei synny kovin realistisia tulevaisuuskuvia. Historialla kun on yleensä tapana suosia sekoituksia.

Hyvät kollegat

Tulevaisuus on harvoin varsinaisesti ennustettavissa. Historialliset tapahtumaketjut ovat yleensä monen muuttujan summia, eikä kaikkia niihin vaikuttavia tekijöitä koskaan voi ottaa huomioon. Parhaillaan elämme erityisen heikon näkyvyyden aikaa.

Se ei kuitenkaan tarkoita toimimista sokkona. Vasemmistoliiton ryhmä pitääkin tärkeänä, että ennakointityötä kehitetään edelleen aktiivisesti ja laaja-alisesti.

Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että tulevaisuusselonteko lunastaisi paikkansa kansallista päätöksenteon tärkeimpänä ennakointityökaluna.