Peuranevan aurinko- ja tuulivoimahankkeen (Siikalatva ja Raahe) ympäristövaikutusten arviointi käynnistyy

Semecon Oy suunnittelee aurinkovoima-alueen ja 5 tuulivoimalan rakentamista Siikalatvan kunnan ja Raahen kaupungin alueelle. Hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) käynnistymisestä järjestetään yleisötilaisuus Pulkkilassa Siikalatvan kunnantalolla maanantaina 3.11.2025 klo 17.00. Tilaisuudessa esitellään myös hankkeen kaavoitusta. Kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen, kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita.
Hankealue sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Siikalatvan keskustaajamasta luoteeseen
ja noin 52 kilometriä Raahen keskustasta kaakkoon. Hanke koostuu aurinkovoima-alueesta ja tuulivoimaloiden alueesta sekä näiden kantaverkkoon yhdistävästä sähkönsiirtoreitistä. Liittyminen kantaverkkoon on suunniteltu tapahtuvan Fingrid Oyj:n suunnitteilla olevalla Lumijärven sähköasemalla noin 10 kilometriä hankealueesta länteen. Liityntäjohdolle tarkastellaan kahta vaihtoehtoista sähkönsiirtoreittiä.
Hankealueen kokonaispinta-ala on noin 1500 hehtaaria. Tuulivoima-alueen laajuus on noin 320 hehtaaria ja voimaloiden yksikköteho on 7–10 MW eli tuulivoimapuiston kokonaiskapasiteetti olisi noin 35–50 MW. Voimaloiden suunniteltu napakorkeus on korkeintaan 300 metriä. Aurinkovoima-alueen laajuus on enintään noin 1300 hehtaaria, ja alueelle on tässä vaiheessa tavoitteena sijoittaa 500–600 MW aurinkovoimaa. Aurinkovoima-alueelle rakennettavien aurinkopaneelien määrä ja aurinkovoimalaitoksen kokonaisteho tarkentuu vaikutusarviointien perusteella.
YVA-ohjelma nähtävillä 22.10.-24.11.2025
YVA-ohjelma ja sitä koskeva kuulutus ovat nähtävillä 22.10.-24.11.2025 välisen ajan Raahen kaupungin sekä Siikalatvan kunnan verkkosivujen virallisissa ilmoituksissa sekä ympäristöhallinnon verkkosivuilla osoitteessa www.ymparisto.fi/peuraneva-tuulivoima-YVA
Paperiset asiakirjat ovat lisäksi nähtävillä seuraavissa paikoissa niiden aukioloaikojen puitteissa:
• Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Veteraanikatu 1, Oulu
• Siikalatvan kunnantalo, Pulkkilantie 4, Pulkkila
• Siikalatvan Rantsilan kirjasto Kunnantie 1, Siikalatva
• Raahen kaupungintalo: Rantakatu 50, Raahe
• Raahen pääkirjasto: Rantakatu 45, Raahe
• Siikajoen kunnanvirasto: Virastotie 5 A, Ruukki
• Luohuan lähikirjasto: Kupsalankuja 7, Luohua
• Haapaveden kaupungintalo, Tähtelänkuja 1, Haapavesi
• Haapaveden kirjasto, Urheilutie 64B, Haapavesi
Mielipiteet viimeistään 24.11.2025 ELY-keskukselle
Jokaisella on oikeus esittää mielipiteensä ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Mielipiteet tulee toimittaa kirjallisina viimeistään 24.11.2025 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kirjaamoon osoitteeseen kirjaamo.pohjois-pohjanmaa@ely-keskus.fi tai postitse osoitteella Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, PL 86, 90101 OULU. Viite POPELY/4111/2024.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus antaa lausuntonsa arviointiohjelmasta kuukauden kuluessa mielipiteiden esittämiseen varatun määräajan päättymisestä. Lausunto, johon sisällytetään yhteenveto arviointiohjelmasta jätetyistä lausunnoista ja mielipiteistä, laitetaan nähtäville osoitteeseen www.ymparisto.fi/peuraneva-tuulivoima-YVA.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yhteysviranomainen: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, ylitarkastaja Pirkko-Liisa Kantola,
puh. 0295 038 340, liisa.kantola(a)ely-keskus.fi
Osayleiskaavasta vastaa:
Siikalatvan kunta, tekninen johtaja Perttu Haapalahti, perttu.haapalahti(a)siikalatva.fi, puh. 044 5118 601
Raahen kaupunki, kaavasuunnittelija Riku Miettusvaara, riku.miettusvaara(a)raahe.fi, puh. 040 130 8196
Hankkeesta vastaava: Semecon Oy, projektipäällikkö Aku Rasmus, puh. 050 535 2738, aku.rasmus(a)semecon.fi
Tietoa julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu
vaihde 0295 038 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:06:43 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Valtatien 20 parantaminen välillä Korvenkylä–Kiiminki: yleissuunnitelmavaiheen viimeinen yleisötilaisuus 4.12.27.11.2025 09:29:23 EET | Tiedote
Valtatien 20 Korvenkylän ja Kiimingin välisen osuuden yleissuunnitelman laatiminen on edennyt loppusuoralle. Viimeistelyvaiheessa oleva yleissuunnitelmaluonnos esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa Oulussa.
Työttömiä edellistä kuukautta enemmän Pohjois-Pohjanmaalla25.11.2025 08:03:52 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli lokakuun lopussa noin 23 100 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 300 henkeä (+6 %) enemmän kuin vuosi sitten. Syyskuusta työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi noin 700 henkilöllä. Matalasuhdanne pitää maakuntaa edelleen otteessaan - selkeä talouskäänne on epätodennäköinen vielä lähikuukausien aikana. Työnantajilla ei ole merkittävää tarvetta tai mahdollisuutta rekrytoida, ja tämä näkyy alhaisena työpaikkatarjontana verrattuna aiempaan.
Pohjois-Pohjanmaan työvoimabarometrituloksissa positiivisia näkymiä teknologiateollisuudessa14.11.2025 12:01:53 EET | Tiedote
Työvoimabarometrin tuloksia on julkistettu sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Työvoimabarometrissa arvioidaan työvoima- ja osaamistarpeita työmarkkinoiden kohtaannon näkökulmasta noin vuoden päähän. Pohjois-Pohjanmaalla arvioitiin tänä syksynä kolme toimialaa eli sosiaali- ja terveysala, teknologiateollisuus ja -palvelut sekä liiketoiminta ja hallinto. ELY-keskuksen järjestämissä tilaisuuksissa koottiin ko. toimialojen lisäksi myös arvioita elinkeinoelämän yleisistä näkymistä.
Nokia Oyj:lle suojelualue Kuusamoon11.11.2025 09:01:10 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on perustanut Kuusamoon Nokia Oyj:n hakemuksesta noin 31 hehtaarin suuruisen Riekamojärven–Juumansuon suojelualueen yhtiön omistamalle kiinteistölle. Perustettu suojelualue sijaitsee Riekamojärven ja Juuman–Käylän välisen maantien välissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme