Ratikkaliikenne palaa normaaliksi 3.11. - ratikat kulkevat taas Hakaniemestä Kaisaniemeen

Jaa

Raitiovaunut kulkevat jälleen Pitkänsillan yli maanantaista 3.11. alkaen. Kaikki ratikkalinjat noudattavat ensimmäistä kertaa samanaikaisesti niille suunniteltuja reittejä, sitten kevään 2022. Ratikat 3, 6, 7 ja 9 ylittävät jälleen Pitkänsillan, linja 5 palaa liikenteeseen ja ratikat 4 ja 10 siirtyvät tiheämpään vuoroväliin. Lähes kaikkien ratikkalinjojen aikatauluihin tulee muutoksia. Kokonaisuudessaan remontista johtuvat poikkeusjärjestelyt ovat sujuneet hyvin ja asiakkaat ovat olleensa tyytyväisiä tiedonkulkuun poikkeusjärjestelyistä.

Linjojen reitteihin ja aikatauluihin voi tutustua jo ennakolta HSL:n Reittioppaassa.

Raitiovaunu ylittämässä Pitkääsiltaa. Raitiovaunun yläpuolella näkyvät ajolangat ja sillan alapuolella on vettä.
Raitiovaunu ylittämässä Pitkääsiltaa. Edellisen kerran raitiovaunut liikkuivat Pitkälläsillalla alkuvuodesta 2025. HSL/Tuukka Lindholm

Ratikat ovat olleet poikkeusreiteillä maaliskuusta lähtien Siltasaarenkadun katuremontin vuoksi. Siltasaarenkadun työmaa on ollut osa valmistautumista uuden raitiolinjan käyttöönottoon, joka yhdistää Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman Hakaniemeen vuonna 2027.

Viestintä on tavoittanut asiakkaat hyvin

HSL on kerännyt palautetta poikkeusjärjestelyistä asiakaskyselyillä maaliskuusta lähtien. Palautteiden perusteella viestintä on tavoittanut matkustajat hyvin. Valtaosa vastaajista koki saaneensa riittävästi tietoa järjestelyistä.

”Erityisen kiitollisia olemme kyselyn kautta saamistamme kehitysehdotuksista poikkeusjärjestelyistä informoimiseen. Esimerkiksi lisäsimme keväällä tietoa poikkeusjärjestelyjen eri vaiheista näytöille, kertoo HSL:n informaatiosuunnittelija Lotta Lind.

”Ratikkaliikenteessä on viime vuosina ollut paljon erilaisia poikkeusreittejä työmaiden takia.  Kaikki ratikkalinjat pääsevät 3.11. alkaen kulkemaan ensimmäistä kertaa, sitten kevään 2022, niille suunniteltuja reittejä samanaikaisesti. Kiitämme matkustajia kärsivällisyydestä ja ymmärryksestä poikkeuksien aikana”, Lind sanoo.

Muutokset raitiolinjoille maanantaina 3.11.

Ratikkalinja 3 siirtyy pois Mannerheimintieltä ja kulkee Töölöntullilta Alppiharjun, Kallion, Hakaniemen, Kaisaniemen ja Päärautatieaseman kautta Eiraan ja Olympiaterminaalille.

Ratikkalinja 6 kulkee Arabiasta Hakaniemen ja Kaisaniemen kautta Bulevardille ja Eiranrantaan. Linja 6T lopettaa liikennöinnin.

Ratikkalinja 7 kulkee Hakaniemen, Kruununhaan ja Päärautatieaseman kautta Länsisatamaan ja linjan määränpää muuttuu Länsiterminaalista Länsisatamaksi. Linjat 7B ja 7T lopettavat.

Ratikkalinja 9 kulkee Ilmalan ja Länsisataman väliä Alppiharjun, Kallion ja Hakaniemen kautta. Linjan määränpää muuttuu Länsiterminaalista Länsisatamaksi. Linja kulkee Kallion ja Pasilan välin Fleminginkadun ja Aleksis Kiven kadun kautta. Linjat 9T ja 9B lopettavat ja poikkeusreitti Kauppatorille päättyy.

Mitä Siltasaarenkadun katuremontissa on tehty? 

Tämän vuoden työmaan aikana Siltasaarenkadulla on uusittu vesi- ja viemäriverkostoa sekä muuta vanhaa kunnallistekniikkaa. Samalla Siltasaarenkadun raitiotie on uusittu Hakaniementorin ja Pitkänsillan välillä sekä asennettu uudet vaihteet Siltasaarenkadun ja Hakaniemenrannan liittymään. Uudet vaihteet mahdollistavat Laajasalon uuden pikaraitiotien.   

Raitiotiellä on järjestetty myös koeajoja lokakuun aikana. Siltasaarenkadulla tehty remontti liittyy Kruunusillat-raitiotiehen, joka yhdistää Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman Hakaniemeen vuonna 2027.  

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2024 HSL:n toimintakulut olivat 894 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 872 miljoonaa euroa. HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuoden 2024 aikana 361 miljoonaa kertaa, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista.
Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/medialle

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

HSL-lippukauppa nyt auki – myös näistä kanavista voi ostaa lippuja 24.9. alkaen24.9.2025 10:59:45 EEST | Tiedote

Nyt HSL-korttia voi jälleen ladata netissä – uusi helppokäyttöinen HSL-lippukauppa on avattu. Lippukaupassa voi ladata kausilippuja ja arvoa eli rahaa HSL-kortille. Netissä voi ladata myös toisen henkilön HSL-korttia, esimerkiksi lapsen, vanhemman tai ystävän. Lippuja on saatavilla kaikille vyöhykkeille ja kaikille asiakasryhmille. Netistä ostettu lippu tai arvo näkyy HSL-kortilla heti ostamisen jälkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye