Kevään notkahdus osakemarkkinoilla kääntyi nousuksi – Varman sijoitusten tuotto 4,5 prosenttia
Varman sijoitukset ovat tuottaneet vahvasti vuoden kolmannella vuosineljänneksellä kansainvälisten osakemarkkinoiden kivutessa ennätystasoilleen. Hidastunut inflaatio, korkojen lasku ja tekoälyinvestoinnit pitivät yllä talouden hyvää kehitystä. Varman omistama puurakenteinen toimitila Helsingin Katajanokalla palkittiin Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnolla.

Varman sijoitukset tuottivat tammi–syyskuussa 4,5 (7,7*) prosenttia eli 2,9 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli 66,7 (64,4 vuoden alussa) miljardia euroa.
– Sijoitusmarkkinat ovat säilyneet vakaana epävarmassa geopoliittisessa ja taloudellisessa ympäristössä. Suomen talouden ja sijoitusmarkkinoiden välinen ristiriita on tällä hetkellä poikkeuksellisen selvä. Sijoittajien luottamus talouteen on ollut korkeampi kuin kuluttajien luottamus, Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo.
Varman kaikki omaisuuslajit tuottivat positiivisesti tammi–syyskuussa. Osakesijoitusten tuotto oli 5,8 (11,2) prosenttia. Noteerattujen osakkeiden tuotto oli 10,0 (14,8) prosenttia erityisesti suomalaisten osakkeiden vahvan 21,3 prosentin arvonkehityksen ansiosta. Korkosijoitusten tuotto oli 3,5 (4,7), kiinteistösijoitusten 1,8 (2,1) ja hedgerahastojen 3,6 (6,7) prosenttia.
– Osakemarkkinat ovat kevään säikähdyksestä toivuttuaan nousseet voimakkaasti ja yhtäjaksoisesti. Kesän ja syksyn aikana inflaatio, työllisyys ja teollinen kysyntä ovat kehittyneet odotuksiin nähden suotuisasti. Yhdysvalloissa talouden kasvu perustuu tekoälyyn liittyvään innostukseen ja datakeskusinvestointeihin, Varman varatoimitusjohtaja Markus Aho sanoo.
– Varman sijoituksista suomalaiset osakkeet olivat tuottokärjessä, mutta erot muuhun markkinaan kaventuivat kesän ja syksyn aikana. Heikentynyt dollari painaa dollaripohjaisia sijoituksia, vaikka osakkeiden arvostukset Yhdysvalloissa ovat jo varsin korkealla, Aho sanoo.
Varman vakavaraisuusaste oli 135,1 prosenttia, ja vakavaraisuuspääoma oli turvaavalla tasolla eli 1,7-kertainen (1,7-kertainen vuoden alussa) suhteessa vakavaraisuusrajaan.
Varma lisäsi sijoituksiaan kotimaisiin kasvuyhtiöihin
Varma lisäsi sijoituksiaan kasvuyhtiöihin sijoittamalla neljään kotimaiseen kasvuyhtiöön. Sijoittaminen kasvuyhtiöihin on osa eläkevarojen tuottavaa ja turvaavaa sijoittamista, jossa osa sijoituksista hajautetaan korkeiden tuotto-odotusten sijoituskohteisiin. Listaamattomat sijoitukset ovat kiinteä osa Varman sijoitustoimintaa, ja ne palvelevat myös tulevaa eläkeuudistusta.
Suomen eläkejärjestelmä sijoittui kahdeksanneksi kansainvälisessä Mercer CFA Institute Global Pension Index -vertailussa. Eläkejärjestelmien hallinnon luotettavuudessa Suomi arvioitiin maailman parhaimmaksi.
Varman omistamalle Katajanokan Laiturille arvostettu arkkitehtuuripalkinto
Varman omistama puurakenteinen toimitilarakennus Katajanokan Laituri on palkittu Suomen arvostetuimmalla arkkitehtuuripalkinnolla eli Arkkitehtuurin Finlandialla. Varman tavoitteena oli rakentaa toimitila, joka on pitkäikäinen, helposti muunneltava, vähähiilinen ja energiatehokas. Helsingin kantakaupungin ranta-alueella sijaitsevan Katajanokan Laiturin toteutus tukee Varman ympäristötavoitteita.
Varmassa on tehty uusi vastuullisuusohjelma vuosille 2026–2030. Vastuullisuusohjelma on jatkoa aikaisemmalle ohjelmalle. Ohjelman keskiössä ovat työeläketurvan varmistaminen, sijoittaminen vastuullisesti, kestävän työkyvyn edistäminen ja vastuu varmalaisista.
Työeläkeyhtiöt toivovat selkeyttä yrittäjän työtuloon
Varma on toteuttanut työeläkeyhtiöiden velvoitetta yrittäjien työtulon tarkistuksista tarkistamalla tänä vuonna noin 12 000 yrittäjän työtulon. 37 prosentilla yrittäjistä työtulo on ollut valmiiksi oikealla tasolla. Tänä vuonna työtulo tarkistettiin yrittäjiltä, joilla se ylittää 25 000 euroa vuodessa, tai joilla tarkistusta ei ole tehty kahden edellisen vuoden aikana.
Suomen hallituksen käynnistämä selvityshanke yrittäjän eläketurvan eli YEL-järjestelmän kehittämistarpeista on valmistumassa marraskuun 2025 loppuun mennessä.
– Työeläkeyhtiöiden näkemys on, että yrittäjien työtulon määritelmä nykyisen laskennallisen tavan sijaan tulisi muuttaa ansiopohjaiseksi todellisiin ansioihin perustuen. Nykyinen työtulon määrittely on vaikeasti ymmärrettävä ja jäykkä, Risto Murto sanoo.
Palkkasumman kehitys edelleen hyvällä tasolla
Varman asiakasyritysten TyEL-palkkasumma kasvoi tammi–syyskuussa 3,8 prosenttia vuodentakaisesta. Palkkasumman kasvu on jatkunut hyvällä tasolla huolimatta työttömyyden kasvusta ja heikosta talouskehityksestä kotimaassa.
Varmaan on siirtynyt nettona 106 (106) miljoonaa euroa vuotuista TyEL-vakuutusmaksutuloa muista työeläkeyhtiöistä yhdeksän kuukauden aikana. Eläkevakuutusten myynti uusille asiakkaille oli 62 (63) miljoonaa euroa.
Varmassa tehtiin eläkepäätöksiä tammi–syyskuussa yhteensä 36 600 kappaletta ja eläkkeitä maksettiin 5,8 miljardin euron edestä 350 000 eläkkeensaajalle.
*Vertailuluvut suluissa ovat 30.9.2024 mukaiset, ellei toisin ole ilmoitettu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna KaskelaJohtaja, Vastuullisuus ja viestintä
Puh:040 584 5045hanna.kaskela@varma.fiMarjut TervolaViestintäpäällikkö
Varman tulos, sijoitukset ja kiinteistöt
Linkit
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen eläkevarojen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla 989 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2024 Varman maksutulo oli 6,7 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 7,5 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli syyskuun 2025 lopussa 66,7 miljardia euroa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varma
Muistutuskutsu medialle: Varman tammi–syyskuun tulos ja sijoittaminen kasvuun22.10.2025 09:45:59 EEST | Kutsu
Varma julkistaa tammi–syyskuun osavuosituloksen perjantaina 24.10.2025 klo 9. Samalla järjestämme tiedotustilaisuuden median edustajille.
Kutsu medialle: Varman tammi–syyskuun osavuositulos 202515.10.2025 08:56:54 EEST | Kutsu
Varma julkistaa tammi–syyskuun 2025 osavuosituloksen perjantaina 24.10.2025 klo 9. Samalla järjestämme tiedotustilaisuuden median edustajille.
Varmalta analyysi työkykyjohtamisen vaikuttavuuden arviointiin: aktiivinen työkykyjohtaminen vähentää työkyvyttömyyttä9.10.2025 08:39:11 EEST | Tiedote
Varma on kehittänyt alalla ensimmäisenä tilastollisen mallin työkykyjohtamisen vaikuttavuuden arviointiin. Arviointia varten olemme kehittäneet työkykyiset työvuodet -mittarin. Työkykyisten työvuosien avulla arvioidaan, millaisia vaikutuksia aktiivisella työkykyjohtamisella on.
Katajanokan Laituri on voittanut Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon6.10.2025 16:57:17 EEST | Tiedote
Varman omistama puurakenteinen toimitilarakennus Katajanokan Laituri on palkittu Arkkitehtuurin Finlandia -palkinolla. Katajanokan Laituri valittiin voittajaksi neljästä finalistiehdokkaasta.
Katajanokan Laituri wins Finlandia Prize for Architecture6.10.2025 16:57:17 EEST | Press release
Katajanokan Laituri, the wooden commercial building owned by Varma, has won the Finlandia Prize for Architecture. Katajanokan Laituri was selected as the winner from among four finalists.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme