DNA Oyj

Jouduitko huijarin uhriksi? Toimi näin seurausten minimoimiseksi

24.10.2025 11:00:00 EEST | DNA Oyj | Tiedote

Jaa

Tietojenkalasteluhuijaukset ovat yleisin ja voimakkaimmin kasvava tietoturvauhka. Finanssialan tilastojen mukaan viime vuonna suomalaiset menettivät huijareille yli 60 miljoonaa euroa. Ovelien huijausviestien ja -sivustojen tunnistaminen on monesti haastavaa. Kiireinen arki ja kännykän näytön rajoitukset johtavat helposti siihen, että huijaus menee läpi valveutuneemmallakin käyttäjällä. Huijatuksi tullut voi kuitenkin nopealla ja oikeaoppisella toiminnalla minimoida ikäviä seurauksia sekä edelleen suojata itseään ja muita.  

DNA on estänyt viiden viimevuoden aikana yli 42 miljoonaa huijausyritystä.
DNA on estänyt viiden viimevuoden aikana yli 42 miljoonaa huijausyritystä.

DNA:n petostentorjuntapäällikkö Ilkka Tuomisen mukaan huijarit hyödyntävät luottamusta tuttuihin kanaviin, kuten tekstiviesteihin, WhatsAppiin ja sähköpostiin. Viesti voi näyttää aidolta varsinkin pienellä kännykän näytöllä, jossa visuaalinen tarkkuus on rajallinen. Huijausten sisällöistä on tullut myös henkilökohtaisempia, mikä vaikeuttaa aitouden arviointia. Huijauksen tunnistamiseen asiantuntijalla on kuitenkin olemassa yksi keskeinen ohje. 

”Yleisenä muistisääntönä on että, älä koskaan käytä sähköistä tunnistautumista tekstiviestissä tai sähköpostissa olevaan linkkiin. Samat tiedot löytyvät oikean palveluntarjoajan verkkopalvelusta. Se saattaa hankaloittaa omaa elämää jonkin verran, mutta voi pelastaa muita suomalaisia huijauksilta ja säästää itsesi rahojen menetykseltä”, Tuominen summaa. 

DNA on estänyt viiden viimevuoden aikana yli 42 miljoonaa huijausyritystä. Suomalaisen puhelinnumeron väärentämisestä on tullut estotoimenpiteiden vuoksi vaikeampaa ja siksi huijarit käyttävät enenevässä määrin ulkomaisia numeroita. Huijaukset kehittyvät jatkuvasti, joten niiden torjunta vaatii sekä teknisiä ratkaisuja että käyttäjien tietoisuutta. Esimerkiksi DNA Digiturva auttaa tunnistamaan huijaussivustoja sekä -tekstiviestejä ja sisältää Nettipetosvakuutuksen, jos jotain ikävää kaikesta huolimatta sattuu netissä. 

”Huijaukset ovat valitettavasti tulleet jäädäkseen. Huijausyritysten määrä on niin suuri, että niitä päätyy asiakkaille edelleen merkittävä määrä, vaikka operaattorina toimimme monipuolisesti huijausyritysten estämiseksi. Siksi palveluiden käyttäjän oman toiminnan tärkeys korostuu”, lisää Tuominen. 

Toimintaohjeet, jos edes epäilet olevasi huijauksen kohteena  

Aika on rahaa huijaustilanteessa, joten nopea ja oikeaoppinen toiminta on keskeisessä asemassa. Huijatun tai huijausta edes epäilevän ei kannata jäädä soimaamaan itseään, vaan toimia tilanteessa nopeasti seuraavien asiantuntijan ohjeiden mukaan. Tekemällä tietyt asiat voi paitsi minimoida vahingot, myös estää huijareita saamasta lisää uhreja samaan huijaukseen. 

”Omalla toiminnalla voi estää mittavia taloudellisia vahinkoja. Jo huijatuksi tullut voi pelastaa myös muita huijauksilta, sillä ne leviävät usein myös kaapattujen tilien kautta. Jos olet huijauksessa siirtänyt rahaa tai käyttänyt jotain pankkiisi liittyviä tunnuksia, tärkeintä on olla heti yhteydessä pankkisi sulkupalveluun”, muistuttaa Tuominen. 

1. Keskeytä toiminta, joka on käynnissä  
Keskeytä kaikki tunnistautumistoimenpiteet. Katkaise puhelu, sulje yhteys. Jos huijari on ovellasi sulje ovi. Poistu sivulta tai viestistä, älä jatka toimintaa. 

2. Ole yhteydessä pankkiisi 
Jos siirsit rahaa tai käytit pankkitunnuksiasi mihinkään, ota yhteys pankkisi sulkupalveluun, jotta rikollisen aiheuttamat vahingot saadaan minimoitua.

3. Harkitse vapaaehtoista luottokieltoa

Jos epäilet identiteettivarkautta, voit yksityishenkilönä tehdä itsellesi vapaaehtoisen luottokiellon positiivisen luottorekisterin sähköisessä asiakaspalvelussa. Luottokielto ei vaikuta jo olemassa oleviin luottoihin, mutta se estää huijaria ottamasta luottoa nimissäsi.

4. Pyydä apua luotetulta henkilöltä 
Tilanne on yleensä stressaava ja ajatus ei silloin tunnu kulkevan. Pyydä rohkeasti apua luotetulta läheiseltä, joka osaa tarkastella tilannetta sen ulkopuolelta. 

5. Tee tapahtuneesta ilmoitus 
Jos selvisit tapahtuneesta säikähdyksellä ja huijaus ehti jäädä yritykseksi, tee huijausyrityksestä ilmoitus kuitenkin Traficomille. Jos huijaus meni läpi ja sinulle aiheutui vahinkoa, tee rikosilmoitus poliisille. Näin autat selvittämään myös muille tapahtuneita huijauksia. Traficomin palvelu tietoturvaloukkausten ilmoittamiseksi: https://traficom.fi/fi/asioi-kanssamme/ilmoita-tietoturvaloukkauksesta-0 

Kannattaa tutustua etukäteen myös Kilpailu- ja kuluttajaviraston sekä Poliisin verkkosivujen kattaviin ohjeisiin. 
www.kkv.fi/kuluttaja-asiat/huijaukset/

https://poliisi.fi/petosrikokset 

Lisätietoja medialle:

DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Kuvat

Ilkka Tuominen, DNA:n petostentorjuntapäällikkö
Ilkka Tuominen, DNA:n petostentorjuntapäällikkö
Lataa
DNA on estänyt viiden viimevuoden aikana yli 42 miljoonaa huijausyritystä.
DNA on estänyt viiden viimevuoden aikana yli 42 miljoonaa huijausyritystä.
Lataa

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1 100 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Ainakin 18 000 lasta kohtaa seksuaalista häirintää verkossa joka viikko – DNA ja Suojellaan Lapsia ry tekevät ilmiön näkyväksi Helsingin Kansalaistorilla10.9.2026 08:15:00 EEST | Tiedote

Ainakin 18 000 lasta kohtaa seksuaalista häirintää sosiaalisessa mediassa joka viikko Suomessa, osoittavat tuoreet tutkimusluvut. DNA ja Suojellaan Lapsia ry tekevät ilmiön näkyväksi Helsingin Kansalaistorilla 10. syyskuuta alkaen installaatiolla, joka havainnollistaa hätkähdyttävällä tavalla lapsiin verkossa kohdistuvan häirinnän mittakaavaa. Samalla halutaan tehdä kuvakaappauksesta jokaisen lapsen ja aikuisen tuntema digiturvataito, joka voi auttaa lasta hakemaan apua häirintätilanteissa.

At Least 18,000 Children Encounter Sexual Harassment Online Every Week – DNA and Protect Children Bring the Issue to Life at Helsinki's Kansalaistori Square10.9.2026 08:15:00 EEST | Press release

At least 18,000 children in Finland experience sexual harassment on social media every week, according to recent research findings. DNA and Protect Children (Suojellaan Lapsia ry) are bringing visibility to the issue with an installation at Helsinki's Kansalaistori Square starting on 10 September. The installation powerfully illustrates the scale of online harassment targeted at children. At the same time, the initiative aims to make taking screenshots a widely recognized digital safety skill for both children and adults, helping children seek support when they encounter harassment online.

DNA:n elokuun 2026 myydyimmät puhelimet ja älykellot1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

DNA:n elokuun kuluttajamyynnissä korostuivat Applen uusimmat iPhone 17 -sarjan puhelimet sekä koululaisten tarpeisiin hankitut edullisemmat Android-laitteet. Poikkeuksellisesti myydyimpien puhelinten listalla nähtiin laitteita vain kolmelta valmistajalta. Yritysasiakkaiden hankinnoissa suosituimpia olivat edelleen premium-luokan älypuhelimet ja kustannustehokkaat 5G-laitteet. Älykellojen puolella lasten kellopuhelimet jatkoivat vahvaa kasvuaan, ja ZTE K2 säilytti asemansa myydyimpänä laitteena jo viidettä kuukautta peräkkäin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye